Kuolema

aion osallistua, kunhan työpäiväni loppuu.
Olen pohtinut kuolemaa elämässäni montakin kertaa, saanut saattaa läheisiäni rajan taakse ja nyt on edessä luopuminen omista vanhemmista.
Mutta nyt ensin työpäivä loppuun ja jos en löydä hiljaista aikaa arkena, niin varmasti viikonloppuna löytyy.

jos minun elämässä ei olisi tullut tätä jehun vaihetta, oottelisin jännityksellä seuraavaa askelta kuolemaa.:))

se on kovast jännittävä ja salaperänen tapahtuma. kun lähestyy näin iän puolesta matkansa päätä, sitä tahtois äkkiä päästä katsomaan seuraavaa matkaa, mitä kuolema pittää sisällää.

mie ko muutenkin olen niin malttamaton kaikkee uuteen. haluasin uteliaisuuen takia kuolla, mutta sitte taas tahtosin nähdä mite jehu kasvaa mieheksi.jehun takkii minun tämän elämän halu on niin voimakas.

minusta kuolema on, syntyminen kuolemaan, uuteen olemiseen, tai ei oikeestaan uuteen ,vaan paluu sinne mistä ollaa lähtösinkin, maailmankaikkeuteen.

sie et mainitse sieluu, henkee,elämää tai henkäystä, miksi sitä kukin tahtoo sannoo. se joka pitää ruumiin elossa ja jättää sen ko aika on.

uskon että se palaa universumiin, syntyääkseen taas uuteen ruumiiseen, elämään ihmisen pitusen elämän maapallolla.

kirjotettaan että kiertokulku päättyy kun sielu on "valmis". tämä asia ei ole tullut minulle viellä selväksi,tapahtuuko näin vai onko kiertokulku ikuinen.

minusta myö ei eletä lapsissa, meiän sielusta ei ole lapsissa mittään, hänel on omansa.

myö annetaa lapsiin vain "päällystakin" ainekset ja niistä monien sukupolvien jälkee ei ole loimeekaa jälellä itestä.:))

sielulla ei ole minää, sillä ei ole ihmisen luonnetta tai mielihalluu.

se on elämä itse, sen voimalla myö kuletaa ja eletään,aatellaa ja lisäännyttää. se pittää elämää yllä, mutta ei tee mittää muuta ihmisssä, se on kynttilän liekki, mistä lauletaankin,
---kuin kynttilä on elämämme tää,vain pieni tuuli joskus, voi liekin sammuttaa
taas toisinaan se myrskyn kestää voi--

vallalla oleva kirkko, papit ja luterilainen uskonto aattele samal viisii elämästä,jumalasta ja ihmisen vaellukesta ko mie. joten mie oon tullu ratkaisun ettee.

nyt ko jehun ristiäiset saatii ohi ja pääsin kummiksi, minul ol valmiiksi kirjotettu erokirje kirkosta jonka panin maanantaina postii.

ootin ristiäisii asti, koska aattelin että kirkko ei huoli kummii joka ei ole kuulu kirkkoon.
sanoohan raamattukin, että joskus ihmisen pittää olla ovela ko käärme,hyvän asian ettee, sitä oppii mie toteutin tässä;))

tämä on suur ratkasu minun elämässä. mutta mie oon tullu nykyää niin omapäiseksi,aattelen omilla aivoilla ja uskallan tehhä asioita ja tuua oman mielipitteen julki ainakin kirjeessä:)).

tein eron kirjeen muotossa, koska aattelin että jos pappi ruppee saarnaamaan, niin naamatusten on viel vähä arkuutta ja saatan olla myöntyväinen asioihin, vaikken niistä tykkää ja olen eri mieltä.

nyt jos hää soittaa,minul on valmiiks kirjotettu mitä sanon. vaik seikkaperäsesti muutamal sivusella kirjeellä perustelin eroomista.

en hyväksy kirkon suhtautumista, naispappeihin, sukupuolisesti erilaisii enkä usko helvetin olemassa oloon, enkä jumalan pelkäämiseen.

en taho itseäin hautuumaahan, vaan tuhkana koti pellolle ja minut siunaa lähimmäinen.ihminen joka minut tuntee.
olen kirjottanu jo vuosia sitten oman loppu kanveetin minkä lukkee lähimmäinen.

lähimmäinen oli enne teini tyttö joka minul on ollu vuosii töissä ja joka puodin perusti kaupunkii. mutta nyt ko toivo on minun elämässä niin hänet ilmotan lähimmäiseksi.

se on parin arkin verran, kuvaus minun ajatuksesta elämästä ja lohduttavvii sanoja jälkeejääville jos joku sattuu murehtimmaa.
sillä minulhan kaik on hyvin ja olen jo matkalla toisiin fääreihin.:))

jos joku aattelee et mie oon jumalan hyljänny, niin ei sinne päinkää, mie oon tullu lähemmäs jumalaa. nyt vasta mie tunnen hänet.

nyt ko oon päässy lähemmäs jumalaa ja verhot on avattu, niin elämä on niin muuttunut onnelliseksi,jokkainen pävä on lahja murheinee ja iloinee.

jumala ei ennää ole partanen mies joka tuomitsee elävii ja kuolleita ja lupailee lahjojaan kilteille ja kuuliaisille.

minun Jumala on Elämä ,se liekki mikä on sinussa ja minussa, myö jokkainen ollaa henkäys jumalasta ja se henkäys on sisällämme.

juttelen vielkii monast luojalle,jumalalle,isälle, älylly,elämälle millo miksikin häntä nimitän.
pyyän varjelusta ihmisille ja itelle elin päivii viellä.

tiiän että elämä ei tee mittää taikatemppuja, suurin osa on omissa käsissä, miten elämän ellää.
ihmisessä on suuri salaisuus apuna elämissee ja se on intuitio. mutta siitä pitäs puhhuu joskus ihan eriksee.

mänin nyt vähä enenpi vissii elämän puhumissee, mutta kuolema ja elämä on melkee samoja asioita.tässä vaan tuli hyvä tilaisuus puhhuu kehityksestäin uskonkin kantilta.

en silti katso ylen toisin ajattelevia kunnioitan teitä jotka kuulutte kirkkoon ja olette eri mieltä,ihmisel on oikeus uskoo omalla kohallaan miten tahtoo.
tulkoo jokkainen uskollaa autuaaksi.

rakkain terveisin lyyli

Viisaita ajattelette Alvar ja Lyyli.
Te olette hyviä pukemaan sanoiksi ajatuksenne. itse en sitä hyvin osaa.
Kuoleman jälkeistä elämää en ole juuri miettinyt,mutta silti olen koettanut elää sopuisasti maan päällä. En usko taivaaseen sen enempää kuin helvettiinkään. Enkä ainakaan siihen ,että synnin palkka on kuolema.
Tapasin papin joka tuli luokseni sairaalassa kun olin juuri saanut kuulla sen hetkisen tuomioni,etten kävele enää ikinä ja olin muutenkin vasta selvinnyt elämän puolelle.Pappi alkoi puhua synnin palkasta ja ettei Herra anna enempää kuormaa kun jakssaa kantaa. Kysyin papilta mikä Jumala antaa tämmösen tapahtua ,sillä en tiedä tehneeni syntiä kovinkaan paljon. Pappi ei sanout mitään.
Samoin minulle soitti monet lahkolaiset ja yrittivät käännyttää onnettomuuden jälkeen vedoten samaan kuorman kantamisen,mutta taas mielestäni oikealla tavalla uskovaisista moni sanoi rukoilevansa puolsetani ja koululaiset olivat rukoilleet puolestani joulukirkossa. Ehkäpä se auttoi ja heille olen kiitollinen,sillä nythän kävelen.
Tämä meni vähän asiasta sivuun ,mutta liittyy tähän uskomiseen.
Silloin kävi minulla mielessäni kerran välähdyksen omaisesti letkuissa ollessani ,että mitähän jos otan elämän omiin käsiin ,mutta samassa tuli ajatus ,ettei sentään ,se tuntui kuitenkin väärältä.
Nythän on kiista menossa kun papit eivät haluaisi siunata kirkosta eronneita ,jotkut ovat kieltäytyneet.
En ole suunnitellut vielä noin valmista kuin sinä Lyyli, on ristiriitaisia ajatuksia kuolemasta.

Pelkään kuolemaa. En päivittäin, mutta joskus. En olis vielä siihen valmis, ehkä en koskaan.

Toivon ruumiin ylösnousemista viimeisenä päivänä ( ei tämä sama ruumis kuin nyt, mutta näillä geeneillä rakennettu )

Mulla on ajatus kuolemasta kesken. Ennen rukoiltiin varjelusta pahasta äkkikuolemasta. Ehkä toivottiin, että ehdittäisiin miettiä suhtautuminen kuolemaan valmiiksi ja saada asiansa järjestykseen, niin minäkin toivon.

Erikoinen asia se elämää ylläpitävä moraali. Oisko sama asia, kun raamatussa sanotaan, että hän on pannut lakinsa myös niiden ihmisten sydämeen, jotka eivät häntä tunne.

Minäkään en kuulu mihinkään seurakuntaan.

Yksi kolmesta pojastani ( 13 v. ) oli nuorempana kiinnostunut minun hautajaisistani ja perinnöstään. Niistä joskus keskusteltiin hänen kanssaan ja mietittiin ruokia ja vieraita hautajaisiini. Isän hautajaiset eivät kiinnosta häntä samalla tavalla. Luulen, että tämä on hänen tapansa käsitellä ajatusta kuolemastani. Olen vielä hänen ja kuoleman välissä.

Geeneistä, jotka olemme saaneet esi-isiltämme puhumme usein. Siitä kuinka elämä on tullut meille vaikeitten aikojen, sotien, nälänhätien ym. kautta. Ihme, että saivat elämän tuotua läpi kaikkien vaikeuksiensa. Ihme, ettei liekki sammunut.

Mielestäni en olekaan velkaa lapsilleni heidän hoitoansa, vaan menneille sukupolville.

Silti kuolema ei mielestäni ole mikään suoritus, joka pitäisi viedä kauniisti läpi, vaan meni se miten meni, se on kyllin onnistunut ja hyvä.

Kuolemassa ihmisen osatekijät joutuvat erilleen. Tämä erilläänolo jatkuu ylösnousemukseen asti. Ihmisruumis tavallisesti haudataan. Hautaaminen on tarpeellista jo hygieniasyistä, mutta se on myös tapa kunnioittaa ihmiskehoa, joka on Jumalan luoma, ja joka vielä eräänä päivänä nousee ylös. Raamatussa pidetään hautaamatta jäämistä häpeällisenä asiana. (Saarn. 6:3)

- vihollissista viimeisenä voitetaan kuolemaa. - sanoo Pyhä Kirja.