ruokailu

onko kellään muila omistajilla periaatteena että ruokaa on koiralla koko ajan kupissa sen sijaan että olisi säännolliset määrät, ruokailujat ja kerrat? meillä on aina kaikilla koirillamme ollut näin että ruokaa on koko ajan kupissa ja että koira saa syödä aina silloin kun sitä huvittaa ja hyvin on tämä toiminut! kukaan koiristamme ei ole kärsinyt lihavuudesta tai laihuudesta. Ja nyt ihmettelen miksi kaikilla on säännölliset ruokailuajat kun meillä tämä on toiminut 4 eri koiran kanssa ja näin on helpompi ainakin meidän mielestämme kun ei tarvitse aina tiettyyn aikaan, muistaa laittaa tiettyä määrää, tietyn monta kertaa päivässä ruokaa. onko kellään tämä periaate koiran ruokinnan suhteen ? :)
2320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni ei ole koiraa, mutta jos olisi, niin asettaisin sille tietyt ruokailuajat. Katsoin kerran yhtä koira-ohjelmaa, jossa oli koira jolla ei ollut ruokailuaikoja vaan koko ajan ruokaa kupissa. Koira oli lihava. En kuitenkaan tarkoita, että sinunkin koirasi olisivat lihavia. Onhan sinulla kokemusta enemmän kuin minulla. :)

Äänestä

Mutta nykyään se ei toimi, kun koiria on useampi. Aikaisempi koirani piti itse huolta linjoistaan, ihan kuin kerrot teilläkin olevan. Nykyisin on ruoka-ajat käytännön syistä; En kestä ruokakuppimurinoita, ja yleensä joku koirista sitä harrastaa kuitenkin. On myös helpompi seurata koirien kuntoa, omat hälytyskellot soivat herkästi, jos ei ruoka jollekin maistu, ja kuppeja seuraamalla se on helpointa.

Jos joku koirtista ei syö, kuppi nostetaan pois, ja seurataan tilannetta. Yksi koiristamme tarvitsee mysö lääkkeitä, jotak menevät helpoiten ruoan kanssa alas. Ja niiden kanssa ei saa käydä niin, että väärä yksilö ne syö.

Eli, itse koen ainoaksi vaihtoehdoksi ruoka-ajat, enkä osa nähdä sitä huonompanan vaihtoehtona. Jos näitä mainitsemiani ongelmia ei olisi, voisin ajatella jatkuvaa ruokintaa. Mutta en tässä tilanteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tittt kirjoitti:

onko kellään muila omistajilla periaatteena että ruokaa on koiralla koko ajan kupissa sen sijaan että olisi säännolliset määrät, ruokailujat ja kerrat? meillä on aina kaikilla koirillamme ollut näin että ruokaa on koko ajan kupissa ja että koira saa syödä aina silloin kun sitä huvittaa ja hyvin on tämä toiminut! kukaan koiristamme ei ole kärsinyt lihavuudesta tai laihuudesta. Ja nyt ihmettelen miksi kaikilla on säännölliset ruokailuajat kun meillä tämä on toiminut 4 eri koiran kanssa ja näin on helpompi ainakin meidän mielestämme kun ei tarvitse aina tiettyyn aikaan, muistaa laittaa tiettyä määrää, tietyn monta kertaa päivässä ruokaa. onko kellään tämä periaate koiran ruokinnan suhteen ? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu