Työttömyysturva

Ystäväni on noin 50 vuotias nainen. Hän on ollut työttömänä pitempiä aikoja. Hänelle luettiin karenssi kesällä 2008. Sen hän suoritti loppuun 2009 keväällä. Muutaman kuukauden kuluttua syksyllä hänelle luettiin toinen työssäoloehto. Hän oli kuluttanut työmarkkinatukensa 180 päivää täten loppuun. Nyt hänellä on vuoden aikana luettu toinen työssäoloehto. Hän ei nyt saa mistään edes kelalta mitään koska hänen miehensä tulot luetaan harkinnanvaraiseksi tuloksi. Onko tämä laillista. Voiko työttömälle lukea vuoden aikana kaksi työssäoloehtoa.
1148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

''Hän ei nyt saa mistään edes kelalta mitään koska hänen miehensä tulot luetaan harkinnanvaraiseksi tuloksi. Onko tämä laillista.''

Ikävä kyllä on. Työmarkkinatuki tarveharkinnattoman jakson jälkeen on tarveharkintainen. Puolison tulojen vaikuttavuuden voi tarkistaa tuolta: http://asiakas.kela.fi/tilaskenta_app/TILaskentaApplication

'''Voiko työttömälle lukea vuoden aikana kaksi työssäoloehtoa. ''

Voi vaikka kuinka monta. Kyse lienee 5 kk:n rangaistustyössäoloehdoista. Vaikka monessa työkkärissä ei määrätä uutta, jos entinen on vielä kattamatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tuloa kirjoitti:

Ystäväni on noin 50 vuotias nainen. Hän on ollut työttömänä pitempiä aikoja. Hänelle luettiin karenssi kesällä 2008. Sen hän suoritti loppuun 2009 keväällä. Muutaman kuukauden kuluttua syksyllä hänelle luettiin toinen työssäoloehto. Hän oli kuluttanut työmarkkinatukensa 180 päivää täten loppuun. Nyt hänellä on vuoden aikana luettu toinen työssäoloehto. Hän ei nyt saa mistään edes kelalta mitään koska hänen miehensä tulot luetaan harkinnanvaraiseksi tuloksi. Onko tämä laillista. Voiko työttömälle lukea vuoden aikana kaksi työssäoloehtoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu