Minulla on hoidossa siskoni kissa (on ollut ennenkin). Nyt se käyttäytyy oudosti, käy hiekkiksellä jopa neljä krt tunnissa, mutta ei jatkuvasti esim. ei öisin. Ei mourua, eikä vaikuta sairaalta, mutta voisiko sillä ollä virtsaputken tulehdus? Tekee tarpeet, mutta pissat on pieniä lituja. Kissa on leikattu poika. Pitääkö huolestua enemmän? Vai olisko vain stessaantunut?
olisiko neuvoja?
mauku
5340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Poikakissoille tulee helpommin virtsatulehduksia. Kuitenkin olen kahta virtsaputkitulehdus tyttökissaa seuraillut.
Molemmille kävi niin, että tulehduksista tuli jatkuvia. Antibiootit auttoi, mutta meni hetki ja eläinlääkäriin oli mentävä uudestaan.
Onhan jatkuva vessassa ravaaminen ihmisellekin merkki tulehduksesta ja jos ei kerralla saa tehtyä kunnolla asioita, huolestutaan ja mennään lääkäriin. Miksei siis kissan kohdalla huolestuttaisi.
Kyllä pitäisi huolestua. Meillä sama oire, ja syynä virtsaputkentulehdus, sekä virtsakivet, jotka sitten lopulta tukkivatkin virtsaputken.
Et nähdään mikä on hätänä. Kiitos.
Löytykö kissasta mitään? Toivottavasti terve.
Lääkäri antoi antibiootteja, epäili virtsaputken tulehdusta. Lääkitys on auttanut, ei ramppaa enää. Ja lääkkeetkin on ottanu nätisti kalkkunan sisässä. ;)