Kun yskin syksyisen aamun alla,
masentavassa huoneistossa
Yksin itken itkuni ja huokaan,
päivä päivältä vaikeampaa
Kyynel kostuttaa poskipään,
vedän vällyn korviin nyyhkien
Ilman sinua, kultaseni, olen raato,
ei minussa ole paljon elämää
Olen vain syksyn kieppuva lehti,
mädäntynyt, roudan raiskaama
Kun sua ei oo, ei mitään ole,
vain tyhjää, siispä runkkaan
masentavassa huoneistossa
Yksin itken itkuni ja huokaan,
päivä päivältä vaikeampaa
Kyynel kostuttaa poskipään,
vedän vällyn korviin nyyhkien
Ilman sinua, kultaseni, olen raato,
ei minussa ole paljon elämää
Olen vain syksyn kieppuva lehti,
mädäntynyt, roudan raiskaama
Kun sua ei oo, ei mitään ole,
vain tyhjää, siispä runkkaan
Vastaukset 2
Vanhimmat
olisit jättänyt viimeisen sanan pois ja laittanut tilalle kolme pistettä, siispä ...
kaikki olisi jäänyt lukijan mielikuvituksen varaan. Minusta tämä runo oli muuten
hyvä, tosin kovin surullinen, mutta sellaistahan se elämä joskus on.
Itse kullakin meillä on sellaisia päiviä, että tekisi mieli vetää peitto korville
ja vaipua itsesääliin...annan sinulle lähimmäisen neuvon, älä loukkaanu...
Asiat on harvoin niin huonosti, että sieltä ei olisi tietä ylöspäin. Pitää uskoa
itseensä ja luottaa tulevaisuuteen...ei saa missään nimessä luovuttaa, joskus
sitä uskoa koetellaan, mutta silloin pitää taistella. Toivon, että sinulla
on elämässä ystäviä, rakkaita ihmisiä, jotka tukevat kun on vaikeaa.
Tänään tässä, saanhan minä olla sinun virtuaaliystävä, joka ojentaa
auttavan kätensä ? Hoida köhä ensin pois, ja sitten kun olet täysissä
sielun ja ruumiin voimissa niin sitten pitää taistella:
kaikesta sinulle tärkeästä kuten rakkaudesta.
En ymmärrä tapaasi tahallaan torpedoida omia runojasi. Välissä teet kokonaisia runoja, jotka ovat joka suhteessa toimivia ja sitten välillä tulee peräkkäin monta runoa, jotka ovat alusta loppuun pelkkää höpötystä.