Olen seurannut kummipoikani 12v harrastamista joukkuelajissa jo muutaman vuoden. Ikäväkseni olen huomannut että jo varhaisessa vaiheessa eroitellaan lapset niihin "hyviin ja huonoihin", sekä aikuiset että sitä myötä myös lapset sitä tekevät.Ymmärrän kyllä sen että osalla lapsista on niin suuri pelaamisen vietti että se "muiden" kohellus kentällä ärsyttää ja nälkä kasvaa syödessä. MUTTA, vanhempien sekä valmentajien tehtävä on joukkuelajissa selvittää näille "ns.huipuille" että jokainen kehittyy eri aikaan ja kaikkia tarvitaan joukkueessa.(enkä tarkoita nyt sellaisia lapsia ketkä tulevat pelleilemään esim.harjoituksiin) On hirveää katseltavaa niiden lasten surua jotka yrittävät parhaansa ja silti tuntevat näillä jaoilla olevansa surkeita. Totuushan on, että näissä "surkeissa" pojissa on yleensä sellaisia aika paljon jotka jatkavat lajinsa huipulle ajanmittaan enemmän kuin niissä ketkä jo lapsena varen maku suussa painoivat kentällä. Olen monta kertaa kentän laidalla kuunnellessani vanhempia ja pelien jäkeen poikia ajatellut että, kuinka tälläinen on mahdollista??
MIKSI???(joukkuelajeista)
kummitäti
81594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lajien kannalta suurempi ongelma on se että nuo huiput lopettavat harrastuksen koska eivät saa tasoistaan valmennusta/pelejä.
Mielestäni seuroissa tulisi olla aina kaksi joukuetta/ikäluokka (jos mahdollista). Yksi sellaisille harrastajille jotka käyvät harkoissa silloin kun käyvät mutta haluavat pelata. Ja toinen joukkue niille jotka ovat valmiita harjoittelemaan enemmän ja/tai ovat liikunnallisesti lahjakkaampia (harrastavat lajia muutenkin kuin harkkojen ajan). Osalla lapsista ja vanhemmista on käsitys että kun matilla on harkat kaksi kertaa viikossa niin se riittää -> totuus on se että nykyisin lapset liikkuvat luonnollisesti vähemmän kuin ennen (olen törmännyt tähän asiaan keskustellessanin valmentajien kanssa). Osalle vielä kouluikäsistäkin lapsista joudutaan OPETTAMAAN JUOKSEMISTA ennen kuin voidaan aloittaa laji harjoitukset. Yksi syy tuohon joukkuelajeissa tapahtuvaan dropout ilmiöön (suurimmillaan tuossa 12-14 iässä) on se että noita ikäluokkia nuoremmat harrastaja tasapäistetään näillä 'Kaikki Pelaa',puolen pelin takuu säännöillä ja tasavaihdoilla.
Kun siirrytään ikäluokkaan jossa peliaikaa voidaan antaa taitojen mukaan tippuvat huonoimmat pois. Tai mikä parasta ottavat haasteen vastaan ja aloittavat harjoittelemisen myös omalla ajallaan.
Itseäni ihmetyttää myös sellainen seikka että joukkuelajeissa ei tietyn ikäisillä lapsilla sallita esim. turnauksia joissa turnaus pelataan loppuun asti (saadaan selville sen päivän parasjoukkue). Yksilö lajeissa esim. hiihto, yleisurheilu on aina mitattu tulokset ja laitettu osallistujat järjestykseen.
Vallalla on ajattelu että joukkueeseen kuuluminen antaa oikeuden vaatia kaikille lapsille samat pelimäärät harjoitusaktiivisuudesta riippumatta -> tässä opetetaan lapsille juuri väärää suhtautumista yleensäkin elämän haasteisiin. Yksilölajien harrastajien mieleen ei VARMASTI tulis osallistua kilpailuihin ilman harjoittelua. Joukkueisiin liitytään hyvinkin eri ikäisinä -> toisilla saataaa olla tuosa 12 vuoden iässä jo 6 vuotta harjoituksia takana. Ei ole lasten kannalta reilua vaatia/odottaa heiltä samaa suoritusta -> tähän tarvitaan se kaksi joukkuetta/ikäluokka.
Vanhemmat ovat sokaistuneet näistä tasapäistämis säännöistä niin että se estään joukueiden järkevän peluuttamisen -> esim. kaikkien on osallistuttava samoihin turnauksiin. Järkevämpi tapa toimia on hakea jokaiselle lapselle tasoaan vastaavia pelejä.
Näissä asioissa tulis eroittaa sanojen HARRASTELLA ja HARRASTAA merkitykset! Toinen on päämäärätöntä puuhastelua ja toinen on päämäärä hakuista toimintaa. Jos seuroilla olisi nuo kaksi joukkuetta / ikäluokka olisi homma paljon selkeämpää.
Olen kyllä eri mieltä tuosta huippujen lopettamisesta. Tuossa 6-14 ikäisillä vaihtelee tuo urheilullinen kehitys aika lailla. Olen itse nännyt monta kertaa kun joukkueen ns.surkeimmista on noussut lahjakkaita poikia muutamassa vuodessa.(On tietysti noita poikkeuksia jotka ovat koko ikänsä ns.huippuja, mutta niitä on yksi mijoonasta.)Meinaatko että kehitysen mukaan seilailtaisiin joukkeesta toiseen? Mihinkäs kastiin laittaisit sitten nuo pojat jotka harjoittelee tosissaan mutt eivät loista maalitilastojen ja kaikenmaailman muitten tilastojen kärjessä???Kolmas joukkue??Ja mikäli korvani/järkeni vähääkään on tajunnut ja kuullut katsomossa istuessani,se ei ole minkäänmoista kannustusta vaan vanhemmat huutavat tosissaan ja mollaavat niin valkkuja kuin poikia.Niinhän ne pojat kasvavat kuinka heitä kasvatetaan.
Mihinkäs joukkoon laittaisit ne lapset jotka käyvät innolla harjoituksissa ja pelaavat vapaa-ajallaankin olematta niitä huippuja kumminkaan? Tähän nimeämääsi "HARRASTELLA päämäärättömästi puuhastellen" eivät ne lapset mielestäni kuulu. Henkilökohtainen mielipiteeni on, jos lapsi jo 10 vuotiaana harrastaa ns.vaahto suussa, peiliin pitää vahempien katsella ja tarkkaan!
12-vuotias poikani harrastaa innolla jalkapalloa. Aika hyväkin kuuluu olevan. Joukkueessa on hyvä henki ja mukavat valmentajat, jotka kannustavat KAIKKIA - myös heikompia. Myös kentän laidalla pelaajien vanhemmat jaksavat kannustaa KAIKKIA, yhtään buuausta en ole vielä kuullut oli tilanne mikä hyvänsä. Pelaamisen tulee tuossa iässä olla hauskaa, eikä hampaat irvessä puurtamista. Tsemppiä meidän joukkueelle ja valmentajille!!
Kerroit huomanneesi vanhempien ja lasten erottelevan poikia hyviin ja huonoihin. Mikäli kyse on katsomossa peliä seuraavat vanhemmat en voi sanoa ymmärtäväni tätä käytöstä lainkaan. Toki jokainen näkee hyvän ja huonon pelaajan erot, mutta mikäli niistä kovaan ääneen katsomossa puhutaan, kertoo se jotain itse puhujasta.
Mitä tulee poikien omiin mielipiteisiin hyvistä ja huonoista pelaajista - sen kyllä ymmärrän. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan.
Jokaisessa pihapelissä ja leikissä pyritään omaan ryhmään valitsemaan ne parhaat. Jokaisella on omat erikoisosaamisensa. Se näkyykö lapsen jokin tietty osaaminen juuri siinä lajissa mitä hän harrastaa onkin toinen juttu. Kaikki eivät ole yhtä hyviä kaikessa. Sellaista ei kenenkään pidä luulla.
Omat poikani pelaavat mm.jääkiekkoa. Koulussa ja kavereitten kanssa tehdään paljon sellaista mikä ei heiltä yhtä hyvin suju ja sen asian kanssa pitää heidänkin tulla toimeen. Kaikkea ei voi osatakaan.
Seurassa johon poikani kuuluvat on joka ikäryhmässä 3 joukkuetta. Jossakin vaiheessa yksi näistä joukkueista muodostetaan tasoltaan heikommista pojista. Syy tähän on se, että heille halutaan antaa opetusta ja ohjausta siinä missä he sitä enemmän tarvitsevat ja ennen kaikkea he voivat pelata sarjassa, jossa he saavat enemmän onnistumisia, kuin mitä saisivat jos joutuisivat pelaamaan ryhmässä, jossa muut ovat parempia.
Tiedän tästä kyseisestä seurasta henkilön, joka vielä yli 15-kesäisenä pelasi kakkosjoukkueessa ja on kuitenkin tällä hetkellä yksi SM-liigajoukkueensa kantavia voimia. Takana on kokemusta myös NHL-jäiltä.
Eli, kuten sanoit, se ei todellakaan pidä paikkaansa, että niistä huonoimmista pikkupojista ei voisi tulla mitä vaan.
Toinen puoli asiassa on kuitenkin se, että niille jotka ovat kehittyneempiä kuin toiset pitää pystyä tarjoamaan enemmän haasteita. Ei ole oikein, että he joutuvat tilanteeseen, jossa mennään heikoimman pojan ehdoilla. Ei myöskään ole oikein, että harjoitus mennään parhaitten tahdissa siten, että ne huonoimmat ovat koko harjoituksen ajan "ulkona kuin lintulaudat".
Tällainen tilanne ei ole hyväksi kenellekään.
Harjoitusten ja pelien pitää olla sellaisia, joissa poikien yksilölliset taidot voidaan ottaa huomioon ja he voivat näin ollen kehittyä.
Jos joukkue on sellainen, jossa tasoerot ovat liian isot on se epätoivoinen tilanne valmentajalle sekä huonommalle että paremmalle pelaajalle. Kaikki kärsivät.
Kuten sanoit, on hirveää katsoa niiden lasten surua, jotka yrittävät parhaansa ja silti tuntevat olevansa surkeita. Joukkuejaolla tästä murheesta päästään.
Tottakai on aina olemassa niitä poikia, jotka ovat ns.rajatapauksia. Joku laitetaan parempaan porukkaan, toinen heikompaan. Jakaminen ei ole helppo tehtävä. Tänä keväänä seurassamme nostetaan joku poika heikommasta ryhmästä parempaan samaan aikaan kun paremmasta ryhmästä siirretään joku heikompaan.
Ei helppoa, mutta tarpeellista.
Juuri tätä tarkoitin tuossa ylempänä, mutta taisin sanoa turhan kulmikkaasti.
Tuo kuulostaa jo aika järkevältä systeemiltä. Kummipoikani asustaa vaan sellaisella paikkakunnalla missä ei ole kuin yksi joukkue, (valmentaja puutetta kuulemma), vastattiin kun kysäisin asiasta. Kummipoikani kuuluu mielestäni siihen keskitasoisten joukkoon ja olen kyllä hänen kanssaan käynnyt keskustelua tuosta nimittelystä. Mielestäni vanhempien ja valmentajien tehtävä on kumminkin luoda sitä yhteishenkeä eikä sallia missään muodossa tuollaista nimittelyä/jakoa, jos pojat haluavat jatkaa joukkueena. Ja olen kyllä puuttunnut tuohon vanhempien "pölinään" siellä katsomon puolella ja saannut kyllä murhaavia katseita aikaan.(kuinka uskallan puuttua kun enhän ole vanhempi) Ja olen vahvasti edelleen sitä mieltä jos lapsi harrastaa "suu vaahdossa" jo 10 ikäisenä, jokin on todella mennyt pieleen.
Puhut asiaa! Muistan itsekin kouluvuosiltani (10 vuoden takaa) miten lapset jaetaan hyviin ja huonoihin liikuntataitojen mukaan. Huutoäänestyksessä viimeiseksi jääneet seisovat nolon näköisenä rivissä. Ja joukkueet joutuvat kärsimään näistä luusereista. Mielestäni opettajat syyllistyvät tähän eriarvoiseksi tekemiseen. Itse muistan kun koulussa oli luistelukilpailu. Kaikki muut olivat jo kiekon luistelleet ja pääsivät opettajan viereen istumaan. Niin opettajan johdolla seurasimme huvittuneina kahta tyttöä, jotka luistelivat tosi hitaasti.Tytöt luistelivat nolon näköisinä ja yrittivät häpeissään pysyä luistimilla pystyssä. Ja tämä kaikki tapahtui opettajan johdolla! Eli todella kannustavaa!