Kivinen tie

painavat maahan askeleitani.
Joskus murheelliset ajatukset tekee arkusta painavan, meillä kaikilla,
mutta jos ne murheelliset ajatukset päästäisi vapauteen,
huutaisi ne ulos, voisi elämä olla helpompi kulkea.

Runostasi tuli surullinen olo, niin yksin täällä vaelletaan...
hieno on runosi aloituskin niin kuin loppukin.

pimeydessä vaeltavat tähdet
taivaankaaren ankkurit
nuo yksinäiset sieluparat
tyhjät silmät etsien
jotain, johon tarrautua

miten liikuttavan kaunis,
surullisenkaunis tämä runosi on.

Sinulle tosin tyypillistä haikeutta ja
tummuutta, ei sen puoleen.

Timanttina rihkamasta erottuneena !

Runo - jossa on vahvan tekstin voima kuin kerronnan
vahvuutta ja itse lukeudun niihin jotka pitävät näistä
melankolisen kauniista säkeistä.

Syksyä Sinulle kuin avoimia ovia sisäisille
runojesi haasteille,jota tämäkin osoittaa.

Uskokaa minua - syksylläkin on oma taikansa. On helppo kirjoittaa ihmismielen pimeydestä, pimeästä ja synkästä puolesta, kaiken tämän keskellä. Mutta kun katsoo ulos, päivällä, kun puissa viimeiset kirjavat, syksyn punaisissa ja oranssissa olevat lehdet vielä sinnittelevät puissa ennen lopullista matkaa - voi hyvin ymmärtää, mksi toisille syksy edustaa pimeän voittoa, ja taas toisille, kuitenkin levon ja uudistumisen aikaa.