Holiday club?

------------------

Olimme eilen Holiday club esittelyssa. Kahden ja puolen tunnin aikana myyjä ei kertaakaan, useista pyynnöistä huolimatta, suostunut antamaan mitään hintatietoja. Lähtiessä pyysin hinnastoa mukaan, en saanut mitään.

Siis kahden ja puolen tunnin esittelyn jälkeen en edelleenkään tiedä edes suuruusluokkaa tuotteiden hinnoista. Ainoa mitä sain, oli jokin erittäin ylimalkainen ja tarkoitushakuinen ruutupaperilaskelma matkailun kustannuksista 9 vuoden ajalta, mutta itse osakkeiden hinnoista ei _yhtään mitään_ tietoa.

Mitä tästä pitäisi päätellä? Onko mahdolista, että hyvää, edullista tuotetta tarvitsee myydä niin, että hintoja pimitetään?

Epäselväksi jäi myös se, että miten kohteisiin tutustuminen järjestyy, ne olivat useimmat melko kaukana. Ei kai ajatus voi olla, että asunto-osaketta ostettaisiin kohdetta näkemättä pelkkien kuvien perusteella.

50

9979

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ???

      Kyllä esittelyssä aina viimeistään lopuksi on hintatiedotkin kerrottava, jos aikoo kauppoja tehdä. Ehkä esittelijä piti teitä toivottomana tapauksena, jotka eivät missään tapauksessa osta? Jos aiotte itse viettää lomanne osakkeessa, niin silloin ilman muuta kannattaa käydä paikan päällä katsastamassa. Vuokraa vaikka osake sieltä muutamaksi päiväksi. Vaihtokäytössä sitten on osakkeen vaihtoarvo tärkeä, se näkyy parjaiten vaihtojärjestön papereista. Hintatasosta vielä, että yksityiseltä ostettaessa se on yleensä huomattavasti halvempi kuin Holidayllä.

      • ---------------------------

        Korostin esittelijälle moneen kertaan, että tämä on kiinnostava homma ja sitä se onkin, jos hinta on kohdallaan. Meillä oli kuitenkin aikaraja kuinka kauan pysyimme olemaan ja aika loppui kesken. Ihmetyttää, että hintoja ei voida kysyttäessä kertoa, ei niitä olisi tarpeen pimittään loppuun. Tai ainakin hinnaston voisi antaa mukaan.

        On minusta aivan selvää, että jokainen järkevä ihminen haluaa tehdä omat laskelmansa homman kannattavuudesta kaikessa rauhassa, ennenkuin sitoutuu satojen eurojen vuosimaksuihin (tämä selvisi, että n. 300 euron vastike tulee maksettavaksi joka vuosi). Millä perusteella näitä laskelmia on tarkoitus tehdä, jos mitään hintatietoja ei anneta mukaan? Myöskään kohteiden pistearvoista ei jaettu mitään informaatiota.

        Kaupan kohdehan pitää ilman muuta nähdä siitä riippumatta aikooko sitä käyttää vai vuokrata, joko suoraan tai vaihtojärjestelmän (pistezydeemi) kautta. Asunto-osakettahan siinä ollaan ostamassa, eli käytännössä reaaliomaisuutta lähes samalla tavalla kuin ostaisi kerrostalokämpän.

        Vai ostaako ihmiset näitä muka pelkkien kuvien ja papereitten perusteella? Ei kai sentään?

      • Ei mennet vipuun
        --------------------------- kirjoitti:

        ja riippuu todella paikastaja mikä viikko. Otetaan esimerkki Katinkullasta.Siellä saa halvan viikon eli ei kesä eikä loma-ajat eikä joulu-uusivuosi. Mökin koko vaikuttaa ja hintahaarukka on 6000-12000 euroa ja sesonkiaikana 8000-28000 euroa. Siitä sitten laskemaan mitä se ihme maksaa? Vastike jos on 300 euroa niin on kysymyksessä iso osake eli veikkaan että liki 10000 jopa tuon 28000 maksaa se lysti. Siis ei mitään järkeä jos matikka koulussa parempi kuin 5?

    • hämärää on

      ehkei menekään kovin hyvin tuolla firmalla, kun hintoja ei uskalleta mainita, vaikka kuinka yrittää tivata

      vaikuttaa hämärältä touhulta, miksihän?

    • Ei enää ikinä Holiday Club

      Kyselin hintahaarukkaa moneen eri otteeseen, enkä sitä saanut.
      Lisäksi olimme sanoneet, ettei meitä Lapin kohteet kiinnosta ja silti myytiin ahkerasti vain yhtä ja samaa Lapin kohdetta. Ihmettelinkin, että miksi myyvät koko ajan sellaista mistä asiakas ei ole edes kiinnostunut. Ikinä enää en mene esittelyyn.. aikataulu ei yhtään pitänyt, ensimmäinen tunti mietittiin, että mitä me lomalta haluamme jne. Huh, huh suorastaan ällistyttävää touhua!

      • halvalla menee

        paikallaan sillä on ihan sama mistä osakkeen ostaa kun voi käyttää vaihdolla mitä haluaa ja mihin pisteet riittää. Siis jos ostaa esim. Pyhän osakkkeen voi mennä lomalle vaikka Katinkultaan. Minulla muuten vko 42 myynnissä katinkullassa....66000 pistettä ja hinta 4000 euroa. Osta pois kun nyt hinnan tiedät.

      • -------------------------------------------
        halvalla menee kirjoitti:

        paikallaan sillä on ihan sama mistä osakkeen ostaa kun voi käyttää vaihdolla mitä haluaa ja mihin pisteet riittää. Siis jos ostaa esim. Pyhän osakkkeen voi mennä lomalle vaikka Katinkultaan. Minulla muuten vko 42 myynnissä katinkullassa....66000 pistettä ja hinta 4000 euroa. Osta pois kun nyt hinnan tiedät.

        Ymmärrän kyllä, että osakkeesta saa vuokratuloja (joko rahaa tai pisteitä), eikä siellä tarvitse itse asua. Näillä tuloilla voi sitten vuokrata asunnon muualla. Samalla tavalla voi tavallisenkin asunto-osakkeenkin ostaa, laittaa sen vuokralle ja asua sitten vuokratuloilla muualla. Mutta ostaisitko kämppää näkemättä vaikka tarkoitus olisikin laittaa se vain vuokralle?

      • -----------------------------------
        halvalla menee kirjoitti:

        paikallaan sillä on ihan sama mistä osakkeen ostaa kun voi käyttää vaihdolla mitä haluaa ja mihin pisteet riittää. Siis jos ostaa esim. Pyhän osakkkeen voi mennä lomalle vaikka Katinkultaan. Minulla muuten vko 42 myynnissä katinkullassa....66000 pistettä ja hinta 4000 euroa. Osta pois kun nyt hinnan tiedät.

        minkälainen tämä katinkullan asunto on? Yli 200 000 euroa on aika arvokas loma-asunto, ilmeisesti on oma rantaa ja monta huonetta?

      • ???
        ------------------------------------------- kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä, että osakkeesta saa vuokratuloja (joko rahaa tai pisteitä), eikä siellä tarvitse itse asua. Näillä tuloilla voi sitten vuokrata asunnon muualla. Samalla tavalla voi tavallisenkin asunto-osakkeenkin ostaa, laittaa sen vuokralle ja asua sitten vuokratuloilla muualla. Mutta ostaisitko kämppää näkemättä vaikka tarkoitus olisikin laittaa se vain vuokralle?

        on ostaa vain näkemäänsä. Lisäksi on syytä tutustua myös isännöitsijätodistukseen. Valitettavasti lomaosake ostetaan usein kuin sika säkissä ja se näkyy näissäkin kirjoituksissa. Lomaosakekauppa lisäksi pyritään tekemään heti esittelytilaisuudessa, mutta kyllä sen voi tehdä milloin vain. Ei osakkeet lopu. Perehdy vaan asiaan kaikessa rauhassa. Asiallista infoa saat lomaosakematkailijat -palstalta.

      • unohda vuokratulot
        ------------------------------------------- kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä, että osakkeesta saa vuokratuloja (joko rahaa tai pisteitä), eikä siellä tarvitse itse asua. Näillä tuloilla voi sitten vuokrata asunnon muualla. Samalla tavalla voi tavallisenkin asunto-osakkeenkin ostaa, laittaa sen vuokralle ja asua sitten vuokratuloilla muualla. Mutta ostaisitko kämppää näkemättä vaikka tarkoitus olisikin laittaa se vain vuokralle?

        Vuokrauksesta saadut tulot menevät kyllä välisiivouksiin ja välityspalkkioihin, jotka perii HCR. Omistajalle ei jää juuri mitään tuloa.

      • jommin
        halvalla menee kirjoitti:

        paikallaan sillä on ihan sama mistä osakkeen ostaa kun voi käyttää vaihdolla mitä haluaa ja mihin pisteet riittää. Siis jos ostaa esim. Pyhän osakkkeen voi mennä lomalle vaikka Katinkultaan. Minulla muuten vko 42 myynnissä katinkullassa....66000 pistettä ja hinta 4000 euroa. Osta pois kun nyt hinnan tiedät.

        et kertonut myynti-ilmoituksessasi ettei pisteitä voi hyödyntää ennenkuin olet ostanut ensimmäisen viikon hcs:ltä ? näin minulle ainakin annettiin ymmärtää

      • Never Again!!!!!!!!!
        halvalla menee kirjoitti:

        paikallaan sillä on ihan sama mistä osakkeen ostaa kun voi käyttää vaihdolla mitä haluaa ja mihin pisteet riittää. Siis jos ostaa esim. Pyhän osakkkeen voi mennä lomalle vaikka Katinkultaan. Minulla muuten vko 42 myynnissä katinkullassa....66000 pistettä ja hinta 4000 euroa. Osta pois kun nyt hinnan tiedät.

        Tarkennuksena että pisteillä löytyy esim. ullkomailta kaukana keskustasta surkeassa kunnossa
        olevia huoneistoja. Usein esim. perheelle ei löydy mitään tai joutuu käyttämään 3-4 v.
        pisteet.

        Toinen juttu kun oltiin esittelyssä kertoivat että pisteiden lisäksi RCI:n kautta saa edullisia
        lentoja yms.. No, oltiin menossa piste lomalle Costa Del Soliin ja soitin RCI toimistoon
        Siellä poika selaili nettiä ja kertoi että 5 henginen perhe maksaa Finnairin lomalennolla
        2000e, varaanko?. No sanoin että EI. Varasin sitten heti itse Finnairin nettisivujen kautta samalle ajalle hinta 1450e.

        Olen siis huijauksen uhri ja toivon että kaikki jotka luette tätä niin ÄLKÄÄ KOSKAAN
        OSTAKO MITÄÄN Holiday Club tai RCI:ltä. Paitsi jos haluatte polttaa ilmaan rahaa ja
        paljon...

        Voin kertoa jollekin koko surullisen tarinan jos vielä mietitte lomaosakkeen ostoa...

    • Kun sitten olisittekin ollut ostamassa sitten olisi kutsuttu "pomo" paikalle kertomaan hintoja. Ihan tosi jos olet ostamassa osta jostain muualta kuin Aikalomista tai Holiday Clubista niistä sinulle luvataan taivas ja hinta sen mukainen jos menet sensijaan nettiin ja haet nettifirmoja suomesta jotka myy yksityisten omistamia osakkeita. Saat varmasti reilusti pienempää hintaan eikä sua painosteta ostamaan. Tai osta yksityiseltä sekin kannattaa sama tuote kuin Holiday Clubilla tai muilla firmoilla mutta hinta lähempänä varmasti sitä mitä niistä kannattaa maksaa.

      • cxl

        toimit itse aivan samalla tavalla,mainostat täällä myyväs osakkees tyyliin "kunhan eroon pääsen" etkä osaa reilusti laittaa sille hintalappua kylkeen,sen sijaan ruikutat täällä haukkumassa alan toimijoita huonosta markkinoinnista......

      • cxl kirjoitti:

        Mä olen ihan selvästi kirjoittanut myyväni eniten maksavalle. En ole sanonut että annan sen ilmaiseksi. Kyllä uskallan ja tulen alan toimijoiden haukkumista niin kauan kun siihen selkeästi lainvoimalla puututaan. Mielestäni se tapa miten Holiday Club ja Aikalomat tai niiden myyjät toimii kuten kaikki muutkin isot firmat jotka myyvät loma-osakkeita on mielestäni hyvin kyseenalainen. Kun asiakkaalle kerrotaan kauniita lukuja ruutupaperilla mitä maksat matkustamisesta seuraavan kymmenen vuoden sisään samalla näytetään upeita maisemia ja osakkeita, mutta kertaakaan ei kukaan kerro mitä sillä sinun ostamallasi osakkeella todella tekee. Ei kerrota että mahdollisuutesi päästä upeaan loma-osakkeeseen Ranskaan on yhtä suuri mahdollisuus kuin lottovoitto. Ei kerrota mikä on se sinun osakkeesi todellinen vaihtoarvo ja mihin sitten pääset. Eikä myöskään kerrota että kun kerran ostat loma-osakkeen et ikinä pääse siitä eroon. Päinvastoin sinulle luodaan kuva että vain soitto ja kyllä saat osakkeesi kaupaksi. Tiedän etten ole ainoa joka on tehnyt sen tyhmyyden että on sortunut ostamaan, mutta en todellakaan halua että ihmiset jotka harkitsevat ostoa menevät tilanteeseen yhtä untuvikkoina kun minä.

        Mutta sinä taidat olla innokas loma-osakkeen kannattaja kun niin arvostelet sitä että uskaltaa hieman arvostella kauppiaita. Oletkos kauppias itse?!!!

      • cxl
        Iikeli kirjoitti:

        kyllähän siitä sinun ilmoituksestasi saa hiukan eri käsityksen kun mainostat tyyliin "kunhan vain eroon pääsen" ,kerro miten tuo pitäisi oikein tulkita onko se sinun "kunhan vain eroon pääsen " hinta 10000€ vai 1000€ vai mitä?.Ihmeellinen myyjä kun ei osaa hintaa tuotteelleen kertoa.Kyllähän sinäkin osakkeestasi eroon pääsisit toisin kuin väität "et ikinä pääse siitä eroon " joku hulluhan siitä rospuuttoviikostas tarjos huimat 500€....ja kyllä olen innokas loma-osakkeen kannttaja sillä systeemi on tosi hyvä,eihän se ole systeemin vika jos ei itse ole sieltä välkyimmästä päästä ja maksaa osakkeistaan huimia summia kun samaan aikaan niitä myydään eri paikoissa jopa muutamalla satasella.....

    • renkaanpotkija

      Luulisin että myyjä todellakin piti sinua niin toivottomana tapauksena ettei viitsinyt lähteä tuotetta edes hinnoittelemaan.

      Osakkeita on käsittääkseni noin 30 eri kohteessa 52 viikkoa vuodessa ja huoneistoja ainakin viittä eri kokoluokkaa. Tuosta tulee 7800 erilaista tuotetta. Veikkaan että ette kuunnelleet myyjää vaikka hän epätoivoisesti yritti saada selville minkälainen tuote teitä kiinnostaa että olisi päässyt tekemään tarjouksen tuotteesta.

      Sama asiahan olisi mennä autokauppaan tivaamaan paljonko auto maksaa. Sitten kun myyjä yrittää keskustelun lomassa selvittää pitäisikö teille olla farmari vai ei dieseli vai bensa pieni vai iso jne. tivaisit vaan hintaa. Autokauppiaan pitäisi varmaan laittaa teille kaikkien merkkiensä hinnastot kaikilla varusteilla mukaan ja lähettää kotiin harkitsemaan. Vai olisiko parempi että myyjä käyttää omaa asiantuntemustaan ja auttaa teitä valitsemaan järkevimmän tuotteen.

      Ja jos teitä joku kohde kiinnostaa niin katsokaa netistä missä niitä on menkää katsomaan paikan päälle valitkaa viikko ja menkää sanomaan että haluatte ostaa esim. viikon 15 katinkullasta. Kyllä varmasti hinnan saatte.

      • Totta mooses

        Aamulehden 5.10.2009 mielipidepalstalta "Todellisia totuuksia lomaosakkeista", jossa on perustietoa. Kirjastostanne löytyy viime maanantain lehti.

      • huuda

        Katso vaikka huuto netistä. Saat lomaosakkeen muutamalla satasella.

      • --------------------

        "Veikkaan että ette kuunnelleet myyjää vaikka hän epätoivoisesti yritti saada selville minkälainen tuote teitä kiinnostaa että olisi päässyt tekemään tarjouksen tuotteesta."

        Siihen mikä kiinnostaa vaikuttaa tietenkin kaikista eniten se, mitkä on eri vaihtoehtojen hinnat. Minä kuuntelin kyllä tarkasti myyjää, siitä ei ole kysymys.

        "Sama asiahan olisi mennä autokauppaan tivaamaan paljonko auto maksaa."

        En ole koskaan ollut autokaupassa, jossa ei ole ollut hintoja näkyvillä. Oletko sinä?

        "Vai olisiko parempi että myyjä käyttää omaa asiantuntemustaan ja auttaa teitä valitsemaan järkevimmän tuotteen."

        Ei olisi. Tunnen omat tarpeeni paremmin kuin myyjä ja osaan vertailla eri vaihtoehtoja paljon paremmin ihan itse.

      • vai tietääkö?
        -------------------- kirjoitti:

        Paremminhan Holiday Cl. tietää, mitä sinä tarvitset. Mutta jos uskot niitä, niin petyt myöhemmin, kun asiat ihan kunnolla sinulle selviävät. Niin että parempi katsoa kuin katua sitten joskus.

      • asdhasoefsoefho
        vai tietääkö? kirjoitti:

        Paremminhan Holiday Cl. tietää, mitä sinä tarvitset. Mutta jos uskot niitä, niin petyt myöhemmin, kun asiat ihan kunnolla sinulle selviävät. Niin että parempi katsoa kuin katua sitten joskus.

        Kylläpä on taas kirjoituksia miten kaltoin kohdellaan.

        Olin melkein 5 vuotta töissä holiday clubilla, tuli tuona aikana yli 300 uutta osakkeenomistajaa itsellä, reklamaatioita tasan 1 kappale ja sekin johtui asiakkaan unohduksesta varata oma viikko omaan käyttöön ja sekin selviteltiin.

        Kun tänä päivänä katsoo HC:n omistuspohjaa niin veikkaan että tuo omistuspohja EI hyväksy mitään epärehellisyyttä toiminnassa??

        Nuo paskapuheet johtuu jostain 80 luvun väsyneistä myyntikikoista kun on luvattu maat ja taivaat.

        Tv. entinen myyjä, nykyinen yrittäjä.

      • ???
        -------------------- kirjoitti:

        "Veikkaan että ette kuunnelleet myyjää vaikka hän epätoivoisesti yritti saada selville minkälainen tuote teitä kiinnostaa että olisi päässyt tekemään tarjouksen tuotteesta."

        Siihen mikä kiinnostaa vaikuttaa tietenkin kaikista eniten se, mitkä on eri vaihtoehtojen hinnat. Minä kuuntelin kyllä tarkasti myyjää, siitä ei ole kysymys.

        "Sama asiahan olisi mennä autokauppaan tivaamaan paljonko auto maksaa."

        En ole koskaan ollut autokaupassa, jossa ei ole ollut hintoja näkyvillä. Oletko sinä?

        "Vai olisiko parempi että myyjä käyttää omaa asiantuntemustaan ja auttaa teitä valitsemaan järkevimmän tuotteen."

        Ei olisi. Tunnen omat tarpeeni paremmin kuin myyjä ja osaan vertailla eri vaihtoehtoja paljon paremmin ihan itse.

        Nyt kun tiedätte perusasiat, voittekin seuraavalla kerralla sitten pyytää suoraan tarjousta tietyn tyyppisestä osakkeesta (viikko, numero, koko, paikka jne), jos vielä kiinnostaa Holidayltä ostaminen. Kannatta tinkimistä ajatellen tutustua jälkimarkkinoiden hintatasoon ja myöskin muiden toimijoiden tarjontaan ja hintatasoon.

      • just joo
        asdhasoefsoefho kirjoitti:

        Kylläpä on taas kirjoituksia miten kaltoin kohdellaan.

        Olin melkein 5 vuotta töissä holiday clubilla, tuli tuona aikana yli 300 uutta osakkeenomistajaa itsellä, reklamaatioita tasan 1 kappale ja sekin johtui asiakkaan unohduksesta varata oma viikko omaan käyttöön ja sekin selviteltiin.

        Kun tänä päivänä katsoo HC:n omistuspohjaa niin veikkaan että tuo omistuspohja EI hyväksy mitään epärehellisyyttä toiminnassa??

        Nuo paskapuheet johtuu jostain 80 luvun väsyneistä myyntikikoista kun on luvattu maat ja taivaat.

        Tv. entinen myyjä, nykyinen yrittäjä.

        Mulla ihan sama tarina noin 100 kauppaa ja 1 reklamaatio, joka kyllä minun moka ja kauppa purettiin ja asiakas sai lahjakortin hyvityksenä. Jokainen asiakas siis nykyään tyytyväinen.

      • ei menty vipuun
        ??? kirjoitti:

        Nyt kun tiedätte perusasiat, voittekin seuraavalla kerralla sitten pyytää suoraan tarjousta tietyn tyyppisestä osakkeesta (viikko, numero, koko, paikka jne), jos vielä kiinnostaa Holidayltä ostaminen. Kannatta tinkimistä ajatellen tutustua jälkimarkkinoiden hintatasoon ja myöskin muiden toimijoiden tarjontaan ja hintatasoon.

        ostimme viikkoosakkeen holiday clubilta mutta olemme tulleet toisiin ajatuksiin. Aijomme perua tekemämme kaupan Koska samaa viikkoo ja samallainen huoneisto löytyy kiinteistövälittäjiltä puoleen hintaan.Nyt saamme 2 viikkoa peräkkäin kyseiseen kohteeseen ja hinta on vielä 200€edullisempi kuin rakennuttajalta 1 viikko.

      • alle puolen hintaine
        ei menty vipuun kirjoitti:

        meidän lomaosakkeet ostettiin kans välittäjien kautta nyt meillä on omistuksessa 5viikkoa ja ne on sesonkiviikkoja kyseisestä kohteesta eivät ole pisteissä ihan oma käyttö.

      • --------------------
        ei menty vipuun kirjoitti:

        ostimme viikkoosakkeen holiday clubilta mutta olemme tulleet toisiin ajatuksiin. Aijomme perua tekemämme kaupan Koska samaa viikkoo ja samallainen huoneisto löytyy kiinteistövälittäjiltä puoleen hintaan.Nyt saamme 2 viikkoa peräkkäin kyseiseen kohteeseen ja hinta on vielä 200€edullisempi kuin rakennuttajalta 1 viikko.

        ostamalla vapailta markkinoilta viikkoosakkeen saa sen ainakin puolta halvemmalla. En ostaisi ainakaan holidayltä enkä aikalomilta.

      • ei iso osakas
        -------------------- kirjoitti:

        ostamalla vapailta markkinoilta viikkoosakkeen saa sen ainakin puolta halvemmalla. En ostaisi ainakaan holidayltä enkä aikalomilta.

        en minäkääm katso millä hinnalla saa välittäjiltä tosi halvemmalla.

      • halpa meille
        ei iso osakas kirjoitti:

        en minäkääm katso millä hinnalla saa välittäjiltä tosi halvemmalla.

        Ostettiin välittäjän kautta ylläkseltä hiihtolomaviikko 9 hintaan 5000€ ja katinkullasta viikko 26 6000€. rakennuttajalta näiden viikojen hinnat olisi ollut melkein 25000€

      • R O S V O T
        asdhasoefsoefho kirjoitti:

        Kylläpä on taas kirjoituksia miten kaltoin kohdellaan.

        Olin melkein 5 vuotta töissä holiday clubilla, tuli tuona aikana yli 300 uutta osakkeenomistajaa itsellä, reklamaatioita tasan 1 kappale ja sekin johtui asiakkaan unohduksesta varata oma viikko omaan käyttöön ja sekin selviteltiin.

        Kun tänä päivänä katsoo HC:n omistuspohjaa niin veikkaan että tuo omistuspohja EI hyväksy mitään epärehellisyyttä toiminnassa??

        Nuo paskapuheet johtuu jostain 80 luvun väsyneistä myyntikikoista kun on luvattu maat ja taivaat.

        Tv. entinen myyjä, nykyinen yrittäjä.

        Ostin loma-osakkeen 6 v. sitten. Myyjä kertoi ummet ja lammet pisteistä ja esitteli
        kalliille paperille painettuja esitteitä kohteista. Lennot saa tosi halvalla, puoleen hintaan
        RCI kautta yms.

        Karu totuus on ettei 5 hengiselle perheelle ole mitään kunnollista tarjolla Euroopassa.
        Kun yhtenä kesänä saatiin kuppanen asunto Costa Del Solista ja alettiin tilata
        'Halpoja lentoja' RCI:n kautta niin poikanen puhelimessa selaili nettiä ja
        sanoi että löytyy 2000e liput. Varasin sitten itse Finnairin sivuilta: 1450e.

        Kaikista surullisinta on että varsinainen lomaosake on Sallassa todella huonokuntoinen
        mökki jossa kalusteet 70 luvulta.

        Siis mulla on mielessä yksi käsittelytapa kaikille tällasille myyjille ja se on sama
        kuin kaikille muillekin tuholaisille. Toivon ettet osu minun kanssa samalle
        suoralle...

        I mean it.

      • m
        halpa meille kirjoitti:

        Ostettiin välittäjän kautta ylläkseltä hiihtolomaviikko 9 hintaan 5000€ ja katinkullasta viikko 26 6000€. rakennuttajalta näiden viikojen hinnat olisi ollut melkein 25000€

        m

    • Väiskikaiski

      Ostettiin Hoiliday Clubin esittelystä noin 9 vuotta sitten lomaosake Katinkullasta,
      vk 10 joka maksoi 15.000,00, samassa kaupassa tuli 28 kpl kylpyläosakkeita ja 7 kpl tennisosakkeita.. Sen jälkeen piti maksaa uimahallin remontista lisävastiketta. Nyt, kun lapset on kasvaneet isoiksi eivätkä halua läträtä kylpylöissä halusimme myydä. Holiday Clubin oma välittäjä tarjosi siitä 8.000
      euroa eli puolet summasta hyvin tylysti. Jos myymme ulkopuolen kautta eivät
      Holiday Klubin etuudet siirry uudelle omistajalle. Jos haluaa, että omaisuus
      kasvaa osakkeiden myötä ei kannata sijoittaa.

    • lisävastikkeita

      Tarkoitat Katinkullan kylpylärakennuksen uudisrakennusta tuolla remontilla.

      On pitänyt maksaa myös lisävastikkeita, kun ostettiin Katinkullan maa-alue.
      Sen jälkeen holidayclub sitten rakensi uusia mökkejä osakkaiden ostamalle tontille ja keräsi sievoiset rahat.
      Osakkaat eivät hyötyneet mitään maksamastaan tontista.

      • lisävastikkeitako

        Katinkullassa HCR rakentaa taas lisää hotellikapasiteettia.

        Onko tässäkin kysymyksessä sama tontti, jonka lomaosakkaat muutama vuosi sitten joutuivat ostamaan - maksu kerättiin lisävastikkeina.

        Onko näille tontin maksaneille tuloutettu tontin hinnasta jotakin?

        Vai onko HCR rakentanut omin luvin muiden omistamalle tontille?

    • tutkii:MOT

      voi viddu ! aika härskejä jätkiä !!!!

    • kantsii varmaan

      MOT olisi kyllä hyvä tutkimaan kaikki ton firman, siis holiday clubin, toimet.
      Löytyisi aika paljon epämääräistä Katinkullasta lähtien.

      • Dopingia kansalle

        Taunus-mies kierrokselle ympäri Suomen maata ja tutkinta käyntiin TV-lupamaksuilla. Jakaantuu kulut useammalle, kuin täällä purnaaville mielialaansa parantaville kansalaisille ;-)

    • vihtori lärvinen

      ei taida iso toimia olla enää hyvässä maineessa mitä kommentteja ihmiset laittavat keskustelupalstoille. Sitä saa mitä myyjät tilaa ja juksuttaa asiakkaitaan

    • 85467673

      käytkö muuten ensiksi katsomassa lomakohteesi ja sen jälkeen vasta varaat loman sinne. minä varasin lomani ihan esitteen perusteella.

    • HC:n osakas

      No joo, on ostettu osake, jota ei ole käytetty, mutta oltiin taas pisteillä lomalla Kanarialla ja paikka oli tosi siisti ja turvallinen. Palvelu oli hyvää. Lennot tilattiin RC:n kautta, samoin taksit, jotka odotti lentokentällä mennessä ja palatessa hotellin edessä. Ei mitään valittamista. Suomessa käytämme myös tarjouksia. Matkustelemme paljon ja näin tiedämme saavamme aina tasokkaan majoituksen ja palvelun.

    • 4100817

      mikä teistä siellä oli tasokas majoitus ja mitä maksoi lennot rci.n kautta ja montako teit olisyrt41008

      • moksinta

        Kyllä lentokentällä odottaa varmaankin 100 taksia ja pois lähtiessä se taksi täytyy tilata hotellin eteen jios lähdet vaikka aamu yöllä ei ne muuten siellä sinua vartoo

      • kiitos-mut-ei-kiitos

        3 erillistä makuuhuonetta, terassi, apk, pk, 4 wc ja suihkut erillisissä huoneissa, takka, sauna, jääpalakone, terassi IR lämmittimillä, hyvät maisemat, tilavat huoneet, internet ja lcd tv:t joka huoneessa. Tämä siis n. 2010 rak. huoneisto. Niin onhan noissa parkkitalopaikat huoneistojen alla.

    • qpowdokef

      myynti laskenut roimasti toukokuussa hcr...........llä uutisoi mtv3 6.6.2012

    • santsikippo

      kuka näitä "myyntitykkejä" siellä hcr:llä oikein aivopesee ja antaa "koulutusta"........nyt säkkituoli herätys ja järki käteen......

    • kesä -12

      Sama meilllä..........pari tuntia ruutupaperilaskentoa välillä esittelijä kävi jossain pari kolme kertaa (ilmeisesti ei ollut tarpeeksi kokemusta, kysyi esimiehaltään) sitten taas laskettiin kyllä oli halpaa ja hyvää! Kysyin monta kertaa paljonko pitää sijoittaa
      vaan ei se saanut kerrotuksi hintaa. Viimeisen käynnin jälkeen hän tuli lapa ojossa
      ja toivotteli hyvää loman jatkoa. Tulivat ilmeisesti siihen tulokseen että ei mene aivopesu perille.

    • kiitos-mut-ei-kiitos

      Esittelyssä meni yli 2h

      Ummet ja lammet ensin puhuttiin "taustojen selvittelyä"

      Tasokas 5tähden Tahkon huoneisto hinta 29600€ tjsp. yli 100000 pistettä. Rahoitusta tarjosi 9,5v maksuajalla.
      Seuraava 16000€ maksava "once in lifetime" mahdollisuutta katinkullan osakkeesta n. 100000 pistettä. Tähänkin tuputettiin rahoitusta.

      Ja ilman kysymistä tarjosi rahoituksen kautta kuukausipohjalla n. 2e alennusta/ kk = hulppeal n. 230e alennus yhdeksässä vuodessa ostohinnasta!! JES!! Onnenpoika joka tollasen alen saa :)

      Sitten lopuksi koetettiin myydä "2 v kokeiluaikaa" 2000e ja tätäkin rahoituksella 40e kk Siis KOEAIKA jona aikana voi kokeilla tiettyä n. 50000 pisteen lomapakettia. Ja pisteillä voi vaihdella lomia.. ja kokeilla.. Ylläpitomaksu n. 200!!! Siis ensin 2000€ ja päälle 400e vastiketta kokeiluajasta ja käteen ei jää mitään muuta kuin tyhjä lompakko.

      Yksi hyvä loma n. 1000e ja sisältää polttoaineet ja lomarahaa n. 800e omien järjestelyiden kautta.

      Holiday Club:n "tarjous" sisältäen "esittelyn" on ihan kiva kokemus mikäli ei oteta huomioon 2tunnin piinaavaa myyntiesittelyä teemalla: "jos ei parasta niin jotakin on myytävä"

      Hinnat sanottiin lopuksi. Mukaan ei saanut mitään papereita. Eikä lopen olisi kiinnostanutkaan käsinpiirretyt sekavahkot muistiinpanot.

      Neuvottelija sanoi antavansa käyntikorttinsa vain jos saa tehtyä kaupan.

      Kyseisen myyntieuvottelijan verotettavat tulot v. 2010 oli verotaulokon mukaan n. 90000e. Että ilmeisesti niitä kannattaa myydä.

      Sikäli lomanvaihto pisteiden kautta kiinnostaisi mutta vastikemaksut ja loman vaihtoraha RCI:n kautta 136€ / vaihto muuttaa halvaksi ja hyväksi haukutun järjestelmän kalliiksi ja monimukaiseksi.

      Viikko-osakkeen vastikemaksu keskimäärin 350e vuodessa johon neuvottelijan mukaan indeksikorotuksia tullut muutamia prosentteja 10vuodessa ~ 20-40€

      Jos maksat uudesta 30k€ niin 10vuoden tai edes parin vuoden päästä uskon että se 10-15k€ on tiukassa. Kyseessä silti vain 1 viikko/ vuosi. 10 vuodessa maksat n. 3500 siivouksesta ja ylläpidosta.

      Osta oma mökki tai tontti jonkin järven rannalta maksat siitä n. 50k€ ja menet sinne milloin haluat ja toki niitä mökkejä saa myös sillä 30k€ :-)

      Joka ei halua itse tehdä mitään ja jolla rahaa on vähän "ylimääräistäkin" tai olet muuten jouten tai eläkkeellä - tällainen holiday club vaihtoehto ihan mielenkiintoinen. Saahan noihin asuntoihin tarvittaessa myös eväät jääkaappiin ja mitään ei tarvi lähtiessä jäädä siivoamaan.

    • Holi-idioot

      IDIOOTTI OSTAA...Holi-idiootti

    • RCI Member

      Onkohan niin että oot hieman tyhmä itselläni on useampi omistusosake ja olen tyytyväinen sekä ymmärtänyt samoin kuin muutama miljoona muita ihmisiä maapallolla!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      5
      2452
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      919
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe