pienikin kiusa.
Eli oikeudessa määrätty elatusmaksu maksettavaksi viimeistään kuun eka päivänä.
Eksä keksinyt tällaisen systeemin:
Maksaa sen minuuttia vaille puolen yön, siis ensimmäisen päivän puolella.
Vitsi että huvittaa.
Antaa hänen valvoa ja kytätä kelloa. :oD
Eli oikeudessa määrätty elatusmaksu maksettavaksi viimeistään kuun eka päivänä.
Eksä keksinyt tällaisen systeemin:
Maksaa sen minuuttia vaille puolen yön, siis ensimmäisen päivän puolella.
Vitsi että huvittaa.
Antaa hänen valvoa ja kytätä kelloa. :oD
Vastaukset 13
Vanhimmat
ja vielä eri pankista niin menee kuun kolmannen päivän puolelle ennen ku näkyy tilillä, mutta omassa tiliotteessa näkyy että maksettu ekä päivä ;D
kummallista. Kun eksällä on tilipäivä kuun viimeinen päivä, ei voi maksaa maksua silloin.
Mikä vittu näitiäisiä vaivaa?
Katkeruus?
oikeus on määrännyt sen maksettavaksi eka päivä ;D kukahan mahtoi haluta/hakea sitä oikeuden päätöstä?? ;D
jus se, että se on määrätty maksettavaksi eka päivä, mutta se ei kuitenkaan ole käytettävissä eka päivä.
se huvittaa tässä.
no, enpä ole koskaan jättäny elämääni noiden pienten korvausten varaan.
Tätä ennen elarit saatto tulla joskus 27.s päivä, joskus ei tullut ollenkaan.
että oltava lähin tilillä eka päivä. Harvemmin on. Joskus on aikaisemmin joskus myöhemmin mutta ei haittaa kunhan tulee. Onhan joskus menny useampikin kuukausi mutta silloin kysäsen vain ohimennen että onko hän huomannut että ei oo maksanu elaria, sit tulee könttäsumma. En viitsi ottaa paineita ku minun talous ei ole riippuvainen elareista. Ymmärrän kyllä hyvin heitä jolla tiukempi taloudellinen tilanne ja kova työ saada centit riittämään.
elareille samaan pankkiryhmään tilin, niin saat elarit saman päivän aikana. Järjenkäyttö on sallittua.
sitten täällä kyselet ja kitiset jos sulla noin hyvin menee??
"no, enpä ole koskaan jättäny elämääni noiden pienten korvausten varaan."
sama pankki.
Jos saat rahat päivää myöhemmin, ne riittää päivää pidempään.
kun tännekin vaivauduit kirjoittamaan.
Varsinkin kun tuossa myöhemmin jo selittelet ettet edes tarvitse moista pikku avustusta.
mahtoi kirjoittaa ettei tarvitse moista avustusta? Pari kirjoitusta oli että ei ole riippuvaisia eikä elämä ole elatusmaksun varassa!:)
ei ollut minun, eli aloittajan, vaan jonkun muun kommentti
Mitäs jos maksaakin vasta 00.01 huomenna 2.10, haastatko oikeuteen ? Tai jos nukahtaakin ja unohtaa koko maksun ja maksaa vaikka ensi viikolla ?