Kestovaippoihin pettynyt

...

Haalin raskauden aikana kestovaippoja ja tietoa niistä innolla. Kun palasimme kolmipäiväisen vauvan kanssa laitokselta ja aloin käyttää harsoja, huomasin niiden kastuvan tunnissa lutumäräksi kulmasta kulmaan. Villahousut kyllä toimivat kuten pitää, mutta harso ei vain riitä mihinkään. Kun sama toistui muutaman kerran ja totesimme vauvamme vain pissaavan runsaasti, siirryin taskuvaippoihin, mutta nyt vaavin ollessa kahden ja puolen viikon ikäinen, tuntuu, ettei mitkään imut riitä. Kuusinkertainen hamppu-puuvillatrikoo ja sen ympärillä nelinkertainen puuvillafrotee tirsokkaan oman lisäimun kera kastuvat etupuolelta läpimäriksi puolessa tunnissa. Takapuolella on siinä vaiheessa vielä kuivaa, mutta tunnissa pissa leviää osittain sinnekin ja vaippa alkaa vuotaa. Ja tuollainen paketti on jo aika muhkea pikkuisen pyllyn ympärillä :-) Hyvin imevää mikrokuitua olen myös kokeillut tuon hampun ympärillä, ja erimallisia taskuvaippoja, mutta yhtä laihoin tuloksin. Vaippa vuotaa tunnissa, ja sitä ennen kaikki imut ovat kastuneet sisältä lähes kulmia myöten, joten ongelma ei ole vaipan istuvuudessa ainakaan pääosin. Vaikka se pitäisikin, se olisi pian täysin märkä sisältä, ja märän tuntuinenkin kuivaliinakankaasta huolimatta. Poika kyllä syö runsaasti. Laitoksellakin jo toisena päivänä 30ml syöttökerralla, vaikka jossain luki että toisena päivänä vauva syö 5-15ml per syöttö. Tämänhetkisistä määristä minulla ei ole tietoa kun imetän, mutta isoja ne ovat. Laitanko kestot kierrätykseen samantien, vai onko jollakulla vielä jotain vinkkiä antaa?

2

608

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      Moi,

      kestoilu on musta hankalinta just pikkuvauvalla. Mä en myöskään koskaan saanut harsoja toimimaan, ja tuossa pikkuvauvavaiheessa taskuvaipat vuotivat aina. Parhaiten toimi sisävaippa kuori -yhdistelmä, ja luulisin että tähän on kaksi syytä:

      -vastasyntynyt pissaa paljon suhteessa kokoonsa, toisin sanoen on vaikea saada tarpeeksi imua siihen pienen pepun ympärille ja jalkojen väliin

      -vastasyntyneellä on aika ruipelot jalat ja vaippaa on vaikea saada istumaan hyvin.

      Meillä noi taskut alkoivat toimia ihan hyvin sitten muutaman kuukauden jälkeen, mutta alussa tosiaan ei toivoakaan. Voisin sulle suositella sisävaippoja, joissa on vielä tasku lisäimuille, esim. Hilivinksis:

      http://www.sannanni.com/Verkkopuoti/hilivinksis-neppi-varastossa-p-136.html

      Ja muista myös, että vaippojen ja imujen imukyky paranee pesujen myötä, usein sanotaan kai että 10-15 pesua niin saavutetaan se "suunniteltu" imukyky. Ja ethän missään nimessä käytä huuhteluainetta tai zeoliittia/valkaisuainetta sisältävää pesuainetta? Noi tukki imut ja sitten vaippa ei ainakaan pidä.

      • ...

        Kiitos vastauksesta, ehken sitten vielä luovuta :) Imut mulla on kyllä sisäänajettuja enkä ole niitä tukkinut, mutta pissamäärä vain on valtava. Veljen vauvalla käytettiin vielä kaksikuisena harsoja. Luin kyllä muualtakin, että taskut huonoja pienillä. Tosin osa noista on ihan ollut istuvia ja kuten sanottu, imut vain kastuvat tunnissa läpi, vaikka vauvan pylly on pakattu sellaiseksi palloksi, että selällään maatessa on pää reilusti peppua alempana ;-D Jatkan siis kokeiluja kun ukkeli vähän kasvaa. Ja noita sisävaippoja voisi tietysti testata myös.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2502
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1732
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      678
      1137
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1032
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      982
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      946
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      895
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      86
      809
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      94
      776
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      756
    Aihe