Onko paluuta?

Intohimoinen n.vuoden kestänyt suhde loppui toisen mukaan luottamuksen päättymiseen ja siihen että miltei kaikesta kinattiin - silti ero kuulemma tuntui hyvinkin raskaalta, molemmista.
Miltei vuosi eron jälkeen tapasivat, välillä oli yhä jotain, mutta myös suuri epäselvyys ja asia jätettiin.
Eivät ole missään yhteyksissä, aivan kuin eivät kykenisi siihen......
Mitäköhän tuosta nyt pitäisi sitten ajatella?
9735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ja että olisi kannattanut yrittää keskustella,

ja tottakai vallitsee epäselvyys jos tapaa kerran vuoden jälkeen, ei asiat loksahda kohdalleen sormia napsauttamalla...

ehkäpä kykenemättömyys kertoo loukatuista tunteista..

kaikesta kinaamisen syynä voi olla myös suuret tunteet.. ja se, että jos ei onnistu vakiinnuttamaan suhdetta, jokaisesta pikkuasiastakin voi tulla merkki "välittääkö toinen vai ei" ja riidat syntyvät siitä, ja ne voisivat loppua, jos tietoisesti rakentaisi luottamusta... ottaisi siis suhteen vakavasti tms.

Joku varmaan voisi saattaa nämä kaksi ihmistä vielä yhteen vähän tönimällä heitä toisiaan kohti..

Äänestä
  • kohdalle tyttikset jotka eivät osaa keskustella mistään ... tyyliin "millainen sää"
    Rakentavista suhteeseen liittyvt asiat sivuutetaan..."olen liian väsynyt" ... " en halua tänään"
    "minulla koskee päähän tai sittenkin selkään" en nyt jaksa paneutua.

    Meillä on kestänyt 2v. vaihtelevasti, mut en tiedä jaksanko miten kauan, nooh etässä voi toimiikin :)

    On mullakin luottamus tiessään. Itse olen kyllä peruselämänarvot ominut ja niitä kunnioittava.

    Ps.Ap:lle mä en usko et tuleevat koskaan olemaan onnellisia keskenään.
    Vuodessa ihmiset ja taajuus muuttuu :)

    Nooh tulipahan kerrottua omat tuntemukset.

    Äänestä

  • Kiitos ajatuksia herättävästä vastauksesta... niin, ei taida olla sellaista henkilöä, joka 'tönisi' heitä.
    Jotenkin vain kurjaa nähdä tuollaisen jäävän ilman todellista mahdollisuutta, sitä että oppineena menneestä yrittäisi uudelleen.

    Äänestä

Jotkut eroavat ja palaavat onnistuneesti yhteen, jotkut taas eivät. Ikävä juttu, että suhde loppuu käsittelemättä asiaa sen kummemmin, mutta niin vain tapahtuu ja usein. Mielestäni heikko itsetunto estää keskustelemisen, selvittämisen ja toisen ihmisen kuuntelemisen. Vain kohtuullisen itsetunnon omaavan ihmisen suhde voi onnistua.

Äänestä
  • Minä uskon nykyään toisen mahdollisuuden olemassaoloon. Tosin on kyllä hyvin vaikea uskoa siihen etteikö molemmat osapuolet tekisi myös silloin asian eteen jotain.

    Omasta kokemuksestani tiedän että upea nainen, joka lopetti päälle vuosi sitten suhteemme ei tekisi enää mitään muuta kuin korkeintaan ahdistuisi jos tietäisi mitä ajattelen.
    Kuinka kaikesta myös hänen aiheuttamasta surusta huolimatta rakkauteni häneen ei ole koskaan oikeasti loppunut.

    Eron jälkeen, alkukesästä tapasimme, puhuimme (paremmin kuin koskaan - kunpa niin olisi ollut aina) ja ajattelin että voisin saada häneltä mahdollisuuden näyttää kuinka olin tajunnut/oppinut virheistäni.
    Niin ei koskaan käynyt ja tiedän 100% varmuudella ettei niin tule myöskään koskaan käymään.
    Tiedän myös hänen unohtaneen ja jatkaneen elämäänsä, nyt jo toisen naisen kanssa.

    ...Onhan se toki joskus minustakin surullisen ihanaa haaveilla siitä kuinka upeaa olisi saada yllättäen exältäni vaikka tekstiviesti, jossa hän kertoisi ajattelevan minusta samoin.
    Ihanaa, mutta kovin valheellista.
    On mielestäni erittäin tärkeää (kaikesta surusta ja kaipuusta huolimatta) muistaa erottaa omat toiveensa/haaveensa realiteeteista ennen kuin menee sotkemaan toisen elämää!

    Äänestä

  • * kirjoitti:

    Minä uskon nykyään toisen mahdollisuuden olemassaoloon. Tosin on kyllä hyvin vaikea uskoa siihen etteikö molemmat osapuolet tekisi myös silloin asian eteen jotain.

    miltä tuntuu olla yksin,kuulet vain oman sydämen lyönnit,ajatukset harhailee ja kuitenkin pitää
    elää

    kaikki voi muuttua hetkessä,itselläni sain tietää toisesta etelässä,voit kuvitella mikä olo.
    Tuntuu vaan et nää suhteet on ku hyytelöä,jotain jää aina maistamatta ja kuitenkin
    todellisuus on aina edessä,parempi olla yksin,kuin olla yksin toisen seurassa.

    Äänestä

Jos haluat olla hänen kanssa niin teidän pitää selvittää ihan kaikki asiat mitkä painaa ja kertoa tunteistanne mitä tunnette ja mistä se voi johtua.
Esim. minä jouduin tehdä niin erään rakkaan ystäväni kanssa ja sanon että se oikeasti auttoi asiaan. ^^
Suosittelen yrittämään sitä. Se auttaa asiaan että kannattan kokeilemaan.

Äänestä
  • Liian myöhään saattaa tulla joskus tajunta siitä mitä on menettänyt!
    Ja mistä sitä oikeasti tietää voiko asiaa enää ottaa toisen kanssa puheeksi???
    Itse en ainakaan enää uskalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näinkö tämä menee? kirjoitti:

Intohimoinen n.vuoden kestänyt suhde loppui toisen mukaan luottamuksen päättymiseen ja siihen että miltei kaikesta kinattiin - silti ero kuulemma tuntui hyvinkin raskaalta, molemmista.
Miltei vuosi eron jälkeen tapasivat, välillä oli yhä jotain, mutta myös suuri epäselvyys ja asia jätettiin.
Eivät ole missään yhteyksissä, aivan kuin eivät kykenisi siihen......
Mitäköhän tuosta nyt pitäisi sitten ajatella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu