4-1

Kiitos Suomen maajoukkue. Kiitos Antti Muurinen.
Kävin aikoinaan katsomassa jo muutaman Champion
league pelin minkä HJK pelasi (vaikka pohjoisessa
asunkin) eikä jalkapallon nousu suomessa
todellakaan ole vähiten muurisen pojan ansiota.
5302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No ei se vähiten Muurisen ansiota tosiaan ole,
mutta ei Antti nyt mitään ihmetekoja ole tehnyt.
Kyllä tämä suomifutiksen nousu alkoi jo
aikaisemmin, ennen Möller-Nielseniäkin, kun
suomalaiset alkoivat päästä ulkomaan sarjoihin.
Litti on mielestäni se suurin vaikuttja koko
touhussa, kun avasi ovet Eurooppaan. Siitä on
pikkuhiljaa saatu yhä enemmän ja enemmän
huippupelaajia. Nyt on sitten pelattu viimeisiä
pelejä lähes parhalla miehistöllä ja tulokset ovat
olleet sen mukaisia. Hirveästi ei loukkaantumisia
kuitenkaan kestetä. Toivottavasti seuraavissa
karsinnoissa saadaan vähän inhimillisempi lohko,
niin Suomi tappelee kisapaikasta tosissaan.

Äänestä
  • et laske minkäänlaiseksi ihmeteoksi edes HJK:n
    selviytymistä Champion leaguen -98? Satuitkos
    seuraamaan miten HJK pelasi noissa peleissä?
    Pienellä tuurilla (jos jossitellaan) HJK olisi
    ollut jatkossa siitä alkulohkosta.
    Minusta se on Suomijalkapallon tähänastisen
    historian suurin ihme.

    Äänestä

  • Sid kirjoitti:

    et laske minkäänlaiseksi ihmeteoksi edes HJK:n
    selviytymistä Champion leaguen -98? Satuitkos
    seuraamaan miten HJK pelasi noissa peleissä?
    Pienellä tuurilla (jos jossitellaan) HJK olisi
    ollut jatkossa siitä alkulohkosta.
    Minusta se on Suomijalkapallon tähänastisen
    historian suurin ihme.

    Seurasin jokaisen minuutin noista Klubin peleistä
    ja ne olivat kyllä loistavia Suomen liigan tasoon
    nähden. Arvostan myös Muurista, mutta en sentään
    pidä minään supermiehenä. Kuitenkin voitto
    Metzistä ja pääsy Mestareiden liigaan oli hyvin
    epätodennäköinen vaihtoehto. Uskoisin, että
    vastaavissa oloissa Metz olisi voittanut neljä
    viidestä peliparista.

    Itse liigassa vastuksiksi osui alakastin
    joukkueita (tuolla tasolla), jotka tulivat
    palelemaan Stadionille ja Klubi pääsi hurmoksessa
    yllättämään, hyvällä pelillä tosin. Vieraspeleissä
    taisi tulla sitten vain yksi piste. Niin, olihan
    vierasvoitto PSV:stä lähellä, mutta kyllä sekin
    tappio oli ansaittu.

    HJK on rakenteeltaan joukkue, joka voi edes hieman
    pärjätä Euroopan kentillä, toisin kuin yhden
    miehen Haka. Toivottavasti Klubi siis voittaa
    mestaruuden tällä kaudella.

    Äänestä

  • Jantunen kirjoitti:

    Siinä olet oikeassa että noista joukkueista ei
    yksikään ehkä lukeutunut ns. maailman
    huippujoukkueisiin joita on n. 10 kappaletta. JA
    pisteitä tuli kaikkiaan 5 ja lohkossa toiseksi
    viimeinen tila.
    Peli oli hienoa ja valmista, parempaa kuin
    yksikään seurajoukkue on suomessa esittänyt ennen
    saati sitten jälkeen tuon. Vastaavaa joudumme
    luultavasti pitkään odottelemaan. Ehkä sitten kun
    ulkomailta alkaa tuleen useita paluumuuttajia
    suomeen.

    Muista kuitenkin, että Kuusysi meni vuonna 86
    puolivälieriin silloisessa Euroopan cupissa. Se on
    kyllä ainakin paperilla suurempi saavutus kuin
    HJK:n menestys. Euroopan kentillä vaaditaan
    suomalaiselta joukkueelta suunnatonta hurmosta ja
    itsensä ylittämistä. HJK siihen on viime vuosina
    kyennyt, mutta Hakalla ei ole ollut tietoakaan
    moisesta. Tampereella pelataan varmasti ensi
    kaudella europelejä ja uskon, että tuolla
    pelityylillä ja pelaajistolla kyyti on kylmää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sid kirjoitti:

Kiitos Suomen maajoukkue. Kiitos Antti Muurinen.
Kävin aikoinaan katsomassa jo muutaman Champion
league pelin minkä HJK pelasi (vaikka pohjoisessa
asunkin) eikä jalkapallon nousu suomessa
todellakaan ole vähiten muurisen pojan ansiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu