Raskaanaolleet sikainfluenssarokotetutkimuksessa

.. yksi kuoli, 48 oli mukana.

Katsottiin, että kuolemalla ei ollut rokotteen kanssa tekemistä.

Muista tutkimusryhmässä olleista 22 tapettiin 20 päivän päästä rokotuksesta, ja 22:n annettiin kasvattaa jälkikasvunsa 24-päiväisiksi.

Edellämainitut olivat rottia, jos suunnitelma raskaanaolevien rokottamisesta Suomessa etenee, niin saattaa tulla esille tietoa kyseisen rokotteen vaikutuksista myös ihmisissä.

Lähde: EU:n arviointikertomus Pandemrix -rokotteesta, http://www.emea.europa.eu/humandocs/PDFs/EPAR/pandemrix/Pandemrix-H-832-PU-17-AR.pdf
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Valitettavasti jonkun täytyy kärsiä siitä, että ihmiset voivat turvallisesti suojata itsensä rokotteilla.

Äänestä
  • haha, joo sikarokotehan se turvallinen onkin. näin se homma etenee.

    Äänestä

  • nuoret tytöt ja lapset yleensä. Heillä kun ei ole sananvaltaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoa kirjoitti:

.. yksi kuoli, 48 oli mukana.

Katsottiin, että kuolemalla ei ollut rokotteen kanssa tekemistä.

Muista tutkimusryhmässä olleista 22 tapettiin 20 päivän päästä rokotuksesta, ja 22:n annettiin kasvattaa jälkikasvunsa 24-päiväisiksi.

Edellämainitut olivat rottia, jos suunnitelma raskaanaolevien rokottamisesta Suomessa etenee, niin saattaa tulla esille tietoa kyseisen rokotteen vaikutuksista myös ihmisissä.

Lähde: EU:n arviointikertomus Pandemrix -rokotteesta, http://www.emea.europa.eu/humandocs/PDFs/EPAR/pandemrix/Pandemrix-H-832-PU-17-AR.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu