Herätkää nyt tuotanto!On jo pakkasöitä ja kylmiä aamuja
ja te pistätte osan bb.kilpailijoista peseytymään, tekemään tarpeensa ulkona.
Minusta tuo on jo ajattelemattomuutta, kilpailijoiden terveyden vaarantamista.
Miksi tehtäviin suojavarusteita, jos ei muutenkaan ajatella kilpailijoiden terveyttä?
Vaikka vettä voi lämmittää kattiloissa, silti vilustumisvaara on olemassa.
Huomioikaa sääolosuhteet, haloo tämä on suomi, emme ole etelän lämmössä!
Vai näytetäänkö tässä kuinka ihmisten on selvittävä jäätikköretkien olosuhteissakin.
Nimi on kuitenkin-Slummi.Ei kai mikään luonnonarmoillakisa?
Ajatelkaa naisten intiimihygieniaakin, vaikka miehiä olettekin, kaikesta päätellen.
Pitääkö tuon nyt niin armejan sissimeininkiä olla, eikö mene hieman yli.
Voisihan slummissa muuten olla askeettista ja ankeaa, mutta laittakaa nyt
joku lämmitetty koppi niille peseytymistä varten ja katollinen ulkohuusi,
samoin keittokatos.
Eihän askeettisilla mökeilläkään suihkua ja sisävessaa ole,
ei siellä silti taivas alla peseydytä eikä vessassa käydä.
Tuo on jo ihan pultsareiden veneenaluselämää.Ei slummeissakaan noin ankeaa ole.

Vastaukset 2
Vanhimmat
BB slummi ei ole paha paikka. Mene armeijaan kersa.
Maailmassa on MILJOONIA ihmisiä jotka juoksisvat onnesta kirkuen BB slummiin elämään.
Että se siitä.
Niin, tämä on Suomi. Täällä on iät ja ajat paskottu suoraan hankeen ja hyvin on pärjätty. Turha itkeskellä. Ei muuta kuin ulos ja karaistumaan.