Apua!

Olen aloittanut tänä syksynä ammattikorkeassa monimuoto-opiskelun työn ohella. Nyt uhkaa irtisanominen ja käsitykseni mukaan työkkäri katsoo minut kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Eihän sillä opintotuella perheellinen elä, ukkokin saattaa valittaa jos tulot romahtavat. Olen kuullut koulutuspäivärahasta, mutta ehtona on että koulutus alkaisi vasta työttömäksi jäämisen jälkeen. Jossain oli kuitenkin maininta, että opiskelua ei pidetä päätoimisena jos vakiintuneen työssäolon perusteella on ilmeistä ettei opiskelu ole este kokoaikaisen työn vastaanottamiselle.
Eli siis, milloin tilanne muuttuu vakiintuneeksi?
On tää niin väärin. Hyvin on toistaiseksi onnistunut opiskelu ja työ, mutta eihän se opiskelu ja työnhaku onnistu työkkärin mielestä. Tiettyjen töiden vastaanottamista rajoittaa enemmän tuo jälkikasvu kun ei näillä palkoilla ole varaa palkata ilta/yöhoitajaa kotiin (kouluikäisiä kakaroita) ja ukon työt vuorotöitä.
On kai vain toivottava että jostain saisi uuden työpaikan.
4246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kokopäiväiseksi opiskelijaksi luokiteltavissa ellei sinulla ole oikeutta opintotukeen! Näin ollen olet työtön ja sinulla on oikeus peruspv.rahaan tai työmarkkinatukeen.

Äänestä
  • kun minulla on oikeus opintotukeen.

    Äänestä

  • T kirjoitti:

    kun minulla on oikeus opintotukeen.

    opiskelijaksi jolla on etuudet kuten muillakin opiskelijoilla.
    Ite olen laittanut pussin suun tiukalle, ei siinä mitään. Ja kitkutellen on menty eteenpäin, olen yksin aik. opiskelija-lapsen kanssa.
    Saan ateria-edun ja työpaikka myöntää opintovapaata-palkatonta.
    Laita pussdin suu tiukalle ja ota opintolainaa. Ja opiskelu käy koko ajan rankemmaksi mitä pidemmälle mennään, ole onnellinen, ettei ole töitä!

    Lueppa täältä:

    tällä tuella tulee nippanappa toimeen:

    http://www.koulutusrahasto.fi/?1;2;2200;900.2000.2200.html

    http://kerakt.systeemiratkaisu.fi/akt/AKTCumulativeTime.jsp

    Äänestä

  • klukluklkusds kirjoitti:

    ihan ok juttu mutta vaatii sen opintovapaan ottamisen työsuhteesta. Mistäs otat jos ei ole työpaikkaa? Perusopintotuki on 298 euroa kuukaudessa. Lainankaan kanssa sillä ei elä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

T kirjoitti:

Olen aloittanut tänä syksynä ammattikorkeassa monimuoto-opiskelun työn ohella. Nyt uhkaa irtisanominen ja käsitykseni mukaan työkkäri katsoo minut kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Eihän sillä opintotuella perheellinen elä, ukkokin saattaa valittaa jos tulot romahtavat. Olen kuullut koulutuspäivärahasta, mutta ehtona on että koulutus alkaisi vasta työttömäksi jäämisen jälkeen. Jossain oli kuitenkin maininta, että opiskelua ei pidetä päätoimisena jos vakiintuneen työssäolon perusteella on ilmeistä ettei opiskelu ole este kokoaikaisen työn vastaanottamiselle.
Eli siis, milloin tilanne muuttuu vakiintuneeksi?
On tää niin väärin. Hyvin on toistaiseksi onnistunut opiskelu ja työ, mutta eihän se opiskelu ja työnhaku onnistu työkkärin mielestä. Tiettyjen töiden vastaanottamista rajoittaa enemmän tuo jälkikasvu kun ei näillä palkoilla ole varaa palkata ilta/yöhoitajaa kotiin (kouluikäisiä kakaroita) ja ukon työt vuorotöitä.
On kai vain toivottava että jostain saisi uuden työpaikan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu