Taivas helmiäskuori
oksa alla eräs tulipunainen.
Aamunkoitosta ihmisen jo aikaa,
julkisesta ruoskinnasta juovat.
Aluskasvillisuus,
se kilvan nuolee sadetta.
***
Kummallinen aamu, pyöreä. Televisioni on pimentynyt enkä tiedä onko maailmassa enää muuta toimintaa kuin se mitä minä ja hän keksimme toisillemme järjestää. Ovatko ihmiset kadonneet? Olenko unohtanut jotain tärkeää ja jäänyt aluksesta joka on ottanut kaikki muut kyytiin, paitsi minut ja lapseni, ja suunnannut pilaamaan toista planeettaa toiseen galaksiin?
Uh!
Näe varmaan tunneunta, unitunnetta, tuntematonta unta...
oksa alla eräs tulipunainen.
Aamunkoitosta ihmisen jo aikaa,
julkisesta ruoskinnasta juovat.
Aluskasvillisuus,
se kilvan nuolee sadetta.
***
Kummallinen aamu, pyöreä. Televisioni on pimentynyt enkä tiedä onko maailmassa enää muuta toimintaa kuin se mitä minä ja hän keksimme toisillemme järjestää. Ovatko ihmiset kadonneet? Olenko unohtanut jotain tärkeää ja jäänyt aluksesta joka on ottanut kaikki muut kyytiin, paitsi minut ja lapseni, ja suunnannut pilaamaan toista planeettaa toiseen galaksiin?
Uh!
Näe varmaan tunneunta, unitunnetta, tuntematonta unta...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mää olin sit onnelline ko mää aamul heräsi...
Taivas tuijotti munt ikkunaklasist, iha samammoisena ku joka Jumala aamu - harmaan.
Tuuli kanto jostai vanhoi lehtii...
Nee tuaksus eiliselt.
Nii ko mää olis unohtunu sin - sihe päivää, auringopaisteesee... *huakaa*
Mää tykkään täst
Kaunis ja lyhkäne, mää tykkää täst! Omat tahtoo joskus vennyy.
Televisio on pimeä. Pimeät autot Mannerheimintiellä. Katselen liikkuvia viisareita pimeässä kellossa. Rapsutan mirriä. Jossain korahtaa. Fosforoidut viisarit erottuvat epäselvinä. Toisaalta tekee mieli kuunnella tarkemmin ja toisaalta taas ei, jos vain voisi varmuudella tietää että se mitä kuulee, kuulisi, olisi miellyttävää. Televisio räpsähtää päälle.
Joku liukastelee märässä ruohossa...
- - -
Annan selkäni ruoskittavaksesi. Sinulla on kieli. Pimeät autot Mannerheimintiellä.
Sanovat että syntyessäni satoi lunta. Minulla oli paksu tukka. Se jäi äitini käsiin. Etsin rakastetuissa äitihahmoa. Portaikoissa. Vielä senkin jälkeen kun kapakoihin kyllästyneenä vaihdoin vaatteet. Jotain syvää minussa muuttui. Mutta osa sielustani pelaa samoilla merkeillä.
Naista joka repisi hiukseni tukkoina. Laittaisi minut nurkkaan. Sanoisi että olen tuhma poika. Antaisi karkkia kaduttuani kauan ja hartaasti.
Makaan selälläni ruohikossa. Sinä vierelläni, Ameeba.
Ja pimeät autot.
Tuntemattomalla linnunradalla, tuntemattomalla planeetalla. Kuvitellussa maailmassa. Mannerheimintiellä.
- - -
Se on totta. Lähes totta. Se voisi olla totta. Nenääni kutittaa... Sammutan töllön.