Ulvilan bimbo

Jämsässä tapahtui vastaavanlainen puukotus, mutta murhaaja oli mies. Sai elinkautisen, vaikka olisi voitu päätyä tappotuomioonkin. Mielenkiintoista nähdä paljonko lievemmän tuomion saa kaunis vaaleatukkainen nainen. Tässä tapauksessa murhaaja oli vielä paljon harkitumpi, kun pystyi johtamaan poliisia harhaan vuosikausia. Lisäksi se, että meni vielä Lahden perässä viimeistelemään tekonsa on harvinaisen julmaa naiselta.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1448699
4569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ilmeisesti heidän on täytynyt kasvaa väkivaltakulttuuriin ja tappeluja on ollut pitkään aikaisemmin. Siinä perheessä kasvaneiden lasten kehityksestä voi päätellä paljon. Tavallisesti perheväkivaltaa pyrkivät peittelemään mahdollisimman kauan. Jos tappelu alkaa sisällä, siirtyvät ulos jatkamaan ettei paikat sotkeentuisi. Mitenkähän poliisi ei tunnistanut naista tekijäksi, vaikka näki kaiken verekseltään. Veistäkin oli vaihdettu varmaan sulassa sovussa. Miehen on täytynyt olla umpihumalassa tai ei ole vastustanut juuri ollenkaan, ainoastaan heitellyt tavaroita. Aika absurdia.

Äänestä
  • Nainen on toiminut niin pirullisen ovelasti, että on lähes kolme vuotta pitänyt poliiseja pilkkanaan. Sen lisäksi, että hän on saanut lapsensakin valehtelemaan ulkopuolisesta murhaajasta, on hän ilmeisesti lavastanut omankin vammansa. Vaarattoman pistovamman tekeminen rintaan on ollut todellakin tarpeen, koska ei ole uskonut, että muutoin poliisi olisi uskonut häntä.

    Äänestä

Jämsässä n.1962 hassin kylillä väinö"hurja "harjula puukotti raili vaimonsa. väinö kai elää lapissa edelleenkin?? ja toi em. björkvist tappo vaimonsa paulan. tuntus ettei kukaan tee murhaa turhaan .onko molemmissa jotain syytä tai sairautta vst. ku pitää hirmutekoihin lähteä. ulvilan naisen alkuperä maa olis kiva tietää. veikataan venäjää tai viroa.

Äänestä
  • nainen se Anneli on. Mistä kummasta se huhu sikisi jotta olisi virolaissyntyinen tms..? Mutta onhan niitä ollut muitakin huhuja, vääriä surmasta alkaen. Uhrikin haukuttiin vaikka miksi ja tuskin pitää paikkaansa. Naisten mieheksi, hintiksi ym...Nyt on moni uhrin tuntenut tullut kertomaan, että uhri oli mukava ja pidetty työtoveri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jämsän ukko kirjoitti:

Jämsässä tapahtui vastaavanlainen puukotus, mutta murhaaja oli mies. Sai elinkautisen, vaikka olisi voitu päätyä tappotuomioonkin. Mielenkiintoista nähdä paljonko lievemmän tuomion saa kaunis vaaleatukkainen nainen. Tässä tapauksessa murhaaja oli vielä paljon harkitumpi, kun pystyi johtamaan poliisia harhaan vuosikausia. Lisäksi se, että meni vielä Lahden perässä viimeistelemään tekonsa on harvinaisen julmaa naiselta.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1448699

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu