Suoraan sanottuna ohjelmistopaketit ovat asiana minulle liian monmutkaisia, että niistä olisin muodostanut mitään ehdotonta kantaa asiaan. Sen tiedän, että vapaiden ohjelmistojen suunnalta on ainakin joillakin (Stalemann?) tarvetta pyrkiä purkamaan patenttisuoja ohjelmatuoteilta.
Niinhän se ei voi mennä, että vanhat patenttisuojat poistettaisiin, mutta uusien myöntämisen voisi sitten lakatakin. Eräänä kompromissina näkisin sellaisen tilanteen, missä ohjelmistokeksintöjen patenttisuoja olisi lyhytaikaisempi tai muutoin "heikompi" kuin varsinaisten esinekeksintöjen. Ohjelmakoodihan muistuttaa jossain määrin kirjallista tuotettakin, että tekijänoikeuslaeistakin voisi löytyä jotain apua?
Työmies on palkkansa ansainnut, niin ihan ehdoton ei ohjelmaidean patenttisuojallekin vaikuttaisi minusta vähän jyrkältä ratkaisulta sekin. Tietenkin, jos joku prosessorivalmistaja tai muu taho patentoisi esim. IF-ehtorakenteen näin jälkeenpäin, niin kyllä kait se tekisi aikatavalla hallaa ohjelmistojen kehittämiselle ja erityisesti vapaille ohjelmille (koska jonkun pitäisi maksaa rojaltit). Osa tietotekniikka-alan patenteista on jotenkin jälkeenpäin haettuja, kun ominaisuus on jo päässyt laajaan käyttöön. Olisiko ollut joku Microsoftin tiedostojärjestelmä (FAT?) jossa on käynyt näin. Ilmeisesti tuolla taktiikalla saadaan patentoinnille pitempi elinaika ja vältetään vähemmän suosituiksi jäävien menetelmien patentointi (toistaiseksi). Ei kuitenkaan vaikuta ihan reilulta tuokaan.
Että nyt esittämään vahvoja mielipiteitä asiasta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
No esimerkiksi Suomessa ei ole ohjelmistopatentteja pahemmin käytössä. Yhdysvalloissa ne lähinnä ovat ongelma. Nykytilanne lienee hyvä.
..ohjelmistopatentit saattaa hyvinkin olla laittomia koska matematiikan patentointia on kielletty. Ohjelmistojen algoritmeiĺla ei ole muun matematiikan kanssa mitään eroa.
Tekijänoikeus kyllä sitten koskee ohjelmistojakin siinä missä muutakin.
"Työmies on palkkansa ansainnut, niin ihan ehdoton ei ohjelmaidean patenttisuojallekin vaikuttaisi minusta vähän jyrkältä ratkaisulta sekin."
Jos logaritmien laskeminen olisi patentoitu niin se olisi kyllä tieteen kehittämiselle melkoinen ongelma kun mitään ei voitaisi laskea.
Patentit toimii lähinnä niin, että suuryritykset patentoi kaikkea mahdollista ja jos toinen yritys sanoo, että on loukannut patenttia niin sitten kaivetaan omista patenteista jotain sellaista millä voidaan syyttää takaisin. Sitten sovitaan patenteilla ristiinlisensointia ja hommat jatkuu.
Pienemmät yritykset saadaan pidettyä pois markkinoilta koska niillä ei ole mitään isoa patenttisalkkua. USA:n patenttilainsäädäntö on yksinkertaisesti rikki.
Patenteissa itsessään ei ole periaatetasolla mitään vikaa, ja niiden avulla länsimainen teknologia on kehitetty renesanssista eteenpäin, mutta ei se toimi jos mitä tahansa voi patentoida. Matematiikka ja algoritmit on sellainen asia. Samoin asiat jotka on jo keksitty ja on käytössä. Tietorakenteiden patentointi ei myöskään toimi, koska ne ei varsinaisesti ole keksintöjä. Tämä on vain järjestys miten tieto on merkitty muistiin ja on sama kuin patentoisi miten päivämäärä kirjoitetaan suomessa joten voisi sitten hakea rojaltteja siitä jos joku kirjoittaa päiväyksen muotoon 4.10.2009. Tuollaisilla patenteilla vain yritetään estää tekemästä yhteensopivia tuotteita.
Jotkut käyttöliittymäratkaisut voisi kyllä hyvin olla patentoitavia asioita jos niitä ei ole kukaan missään aiemmin käyttänyt.