eli Falun Gong.
luin nettisivulta löytyvän pdf-kirjan "Zhuan Falun". Itse asiassa kolmesti :)
onko kukaan muu lukenut?
Falun Dafa
23
1574
Vastaukset
- FG
Olen lukenut, ja myöskin kokeillut Falun Gongia.
- siinä kaikki
olitko tyytyväinen?
minä taidan olla.
viimeinkin jotain aitoa kaiken tämän keskellä.
tuntuu vain ettei kukaan muu huomaa samaa. - FG
siinä kaikki kirjoitti:
olitko tyytyväinen?
minä taidan olla.
viimeinkin jotain aitoa kaiken tämän keskellä.
tuntuu vain ettei kukaan muu huomaa samaa.No ei siinä tietenkään kaikki ; ) .....Pyrin harjoittamaan Falun Dafaa säännöllisesti, puolisen vuotta harjoitellut epäsäännöllisen säännöllisesti, ja alkaa pikkuhiljaa vakiintumaan. Jotenkin tuntuu siltä, että on jatkettava. Ja sitä paitsi harjoitellessa tuntuu energiakenttä, mikä motivoi jatkamaan. Erikoista on se, etteivät kädet tunnu harjoituksen jälkeen väsyneiltä, vaikka niitä on pitänyt paikallaan 5-10 minuuttia. Falun Gongia pitempään harjoitelleet pitävät ko. kultivointimenetelmää lyömättömänä menetelmänä itsensä kehittämiseen/kultivointiin.
- kokija
Tarkistin kirjan kun kysyttiin :-)
Falunilaisilla näyttää olevan luonteen kultivoiminen päällimmäisenä. Heillä on hallussaan siis viisasten kivi.
Helena ja Nicholas Roerichin opit perustuvat myös luonteen kultivointiin, agni-jooga on heidän menetelmänsä nimi.
Hyvä että kirjassa painotettiin moneen kertaan ettei kykyjä kannata haluta ja etsiä, koska silloin niiden on mahdotonta kehittyä oikein. Luonteen kultivoimisen mukana kaikki tulee mitä kukin tarvitsee.- aloittaja
koin aina, että buddhalaisuudessa (etenkin tiibetin) on aitoa sanomaa -sama aitous välittyi tai-chin kautta jota tein vuosia ohjeen mukaan.taolainen menetelmä puolestaan, toimivakin parantumiseen. myönnän, että sitäkin tietä voisi kulkea melko korkealle. onneksi kuitenkin lopetin.
Falun Dafa yhdistää näitä oppeja tavalla joka vakuuttaa. merkittävää on myös henkilön itsensä kultivoiminen
apusielun sijaan.
liikesarjat ovat myös huimat, suorastaan käsittämättömän selkeät ja tarkoituksenmukaiset.
eikä tarvitse ihmetellä miten edetä.
ylipäänsä asiat esitetään selkeästi, ja monet asiat ensimmäisen kerran ymmärrettävässä muodossa.
kirja on täynnä salaisuuksia jotka avataan lukijalle.
On uskomatonta että Dafa on julkaistu. - gongilainen
aloittaja kirjoitti:

On uskomatonta että Dafa on julkaistu.Yritin googlata taolaista kultivaatiota, kun Dafassa puhutaan taosta.
En löytänyt muuta kuin jonkun tosi oudon kiinalaisen tekstin suomennoksen sivulta:
http://taotao.fi/index.php?ui_lang=en&page=translations
Onko kenelläkään mitään hyviä paikkoja josta löytyisi suomeksi jotain kultivaatio juttuja? - liekö auttaisi?
gongilainen kirjoitti:
Yritin googlata taolaista kultivaatiota, kun Dafassa puhutaan taosta.
En löytänyt muuta kuin jonkun tosi oudon kiinalaisen tekstin suomennoksen sivulta:
http://taotao.fi/index.php?ui_lang=en&page=translations
Onko kenelläkään mitään hyviä paikkoja josta löytyisi suomeksi jotain kultivaatio juttuja?falun dafan sivuilta löytyvän falun gong-kirjan ?
vilkaisin tuota taotao-linkkiä. vaikutti lääketieteen oppikirjalta ylempään maalliseen dafaan.
itse mietiskelin juuri äsken sellaista, että jos myisi pois (huuhaa-osaston)kirjastonsa ja jättäisi
vain ammattikirjallisuuden ja dafa-oppaat. mielestäni kun zhuan falunissa falun gongissa esitetään tyhjentävästi koko kultivointitie . - aloittaja
liekö auttaisi? kirjoitti:
falun dafan sivuilta löytyvän falun gong-kirjan ?
vilkaisin tuota taotao-linkkiä. vaikutti lääketieteen oppikirjalta ylempään maalliseen dafaan.
itse mietiskelin juuri äsken sellaista, että jos myisi pois (huuhaa-osaston)kirjastonsa ja jättäisi
vain ammattikirjallisuuden ja dafa-oppaat. mielestäni kun zhuan falunissa falun gongissa esitetään tyhjentävästi koko kultivointitie .ainakin ko. kirjoissa mainitaan taolaisten ottavan vain sopivia oppilaita (keillä on riittävä määrä hyvettä kehossaan), ja heistäkin vain yksi saa aitoa oppia. eli googlaamalla ei pitäisi löytyä aitoa oppia taolaissiivestä.
kylläkin paljon väärää niiden suista jotka eivät saaneet aitoa oppia vaikka luulivat niin..
kultivaatio-jutuille ei ole sivustoa (en ole löytänyt) .
itsekin tahtoisin keskustella kultivoinnista toisinaan.
tulee yksinäinen olo, kun monet kanssaihmiset eivät voi ymmärtää kultivoinnin motiiveja.
selityksetkään eivät auta jos toinen ei halua ymmärtää. eikä monet halua. - gongilainen
aloittaja kirjoitti:
ainakin ko. kirjoissa mainitaan taolaisten ottavan vain sopivia oppilaita (keillä on riittävä määrä hyvettä kehossaan), ja heistäkin vain yksi saa aitoa oppia. eli googlaamalla ei pitäisi löytyä aitoa oppia taolaissiivestä.
kylläkin paljon väärää niiden suista jotka eivät saaneet aitoa oppia vaikka luulivat niin..
kultivaatio-jutuille ei ole sivustoa (en ole löytänyt) .
itsekin tahtoisin keskustella kultivoinnista toisinaan.
tulee yksinäinen olo, kun monet kanssaihmiset eivät voi ymmärtää kultivoinnin motiiveja.
selityksetkään eivät auta jos toinen ei halua ymmärtää. eikä monet halua.Olen lukenut dafan sivujen kirjan.
Kiinnosti vaan taolaiset ja buddhalaiset juuret, joita dafalla on.
Kirjoitin tekstin kääntäjälle ja se kerto, että teksti on kuvaus taolaisesta kultivaatiosta ja kehon syvemmästä olemuksesta taolaisen filosofian mukaan. Sano myös, että lääketiede perustui joskus kultivaatioon. - aloittaja
gongilainen kirjoitti:
Olen lukenut dafan sivujen kirjan.
Kiinnosti vaan taolaiset ja buddhalaiset juuret, joita dafalla on.
Kirjoitin tekstin kääntäjälle ja se kerto, että teksti on kuvaus taolaisesta kultivaatiosta ja kehon syvemmästä olemuksesta taolaisen filosofian mukaan. Sano myös, että lääketiede perustui joskus kultivaatioon.että falun dafan mestari kultivoi itse aikanaan voimakkaampaa (eri) tietä, ja tämä linja on kulkenut esihistoriasta vuoteen -91 , jolloin julkaistiin tämä buddhan kultivointitie, joka falun dafana tunnetaan.. tämä silloin julkaistu dafa on vain kerran aikaisemmin esihistoriassa ollut julkinen.
koska kultivoidaan valtavaa järjestelmää, se sisältää sekä tao-opin että buddha-opin.
(taolaisuus ja buddhalaisuus uskontoina ovat omat kultivointitiensä)
tämä laki kuitenkin kuuluu buddha-järjestelmään joten sillä on yhtäläisyyksiä sekä eroja buddhalaisuuden kanssa. kuten myös taolaisia piirteitä. tämä tie ei siis kuitenkaan saa alkuaan
buddhalaisuudesta (sakyamunin opetuksista) eikä siis taolaisuudesta. niillä ei siis muuten ole yhteisiä juuria, kuin että niissä kaikissa kolmessa pyritään valaistumaan aidoksi henkilöksi; taoksi tai buddhaksi.
sitä juuri tarkoitin tuossa yllä, että taotao-sivun kirjasta tuli mielikuva vanhasta kiinalaisesta lääketieteestä, ja siitä, että
näiden muinaisten ihmisten maailmankuva ja näkökyky oli erilainen kuin nykyihmisellä.
tarkoitan, että he näkivät taudit ja vaivat suoraan, ja hoidot olivat myöskin sen mukaisia.
juuri siksi länsimaisilla lääkäreillä on hankaluuksia käsittää akupunktiota; he eivät tiedä kultivoinnin merkityksestä ihmiskehoon.lääkärille voi koitua suureksi ongelmaksi, jos diagnoosi osoittaa kolmoislämmittimeen jota ei lääketiede tunne. miten sellaista elintä hoidetaan, ja voisiko hoito edes teoriassa tehota.. miten edetä..? kultivoijalle tämä ei ole ongelma.
ylempää maallista oppia siis. kirjoitettu vielä salakielellä, mikä hankaloittaa tulkintaa.
entisaikaan oli pakko käyttää salakieltä, koska ihmisten taso yleensä oli korkeampi,ja selkeämmän tekstin olisi saattanut ymmärtää joku, kenelle tieto ei kuulunut.
olin näkevinäni pikaselailussa joitakin kultivointitilojen tunnusmerkkejä, mm. mielestäni esim taivaallista silmää, ydinchitä kanavassa ja niihin liittyvien asioiden kuvailua olin näkevinäni.
kehon eri energioita ja kehittyviä olentoja.
on kuitenkin hienoa, että suomennetaan moisia.
suomentajilla on varmasti vaikea työ ellei itse kultivoi. - taotaon tyyppi
aloittaja kirjoitti:
että falun dafan mestari kultivoi itse aikanaan voimakkaampaa (eri) tietä, ja tämä linja on kulkenut esihistoriasta vuoteen -91 , jolloin julkaistiin tämä buddhan kultivointitie, joka falun dafana tunnetaan.. tämä silloin julkaistu dafa on vain kerran aikaisemmin esihistoriassa ollut julkinen.
koska kultivoidaan valtavaa järjestelmää, se sisältää sekä tao-opin että buddha-opin.
(taolaisuus ja buddhalaisuus uskontoina ovat omat kultivointitiensä)
tämä laki kuitenkin kuuluu buddha-järjestelmään joten sillä on yhtäläisyyksiä sekä eroja buddhalaisuuden kanssa. kuten myös taolaisia piirteitä. tämä tie ei siis kuitenkaan saa alkuaan
buddhalaisuudesta (sakyamunin opetuksista) eikä siis taolaisuudesta. niillä ei siis muuten ole yhteisiä juuria, kuin että niissä kaikissa kolmessa pyritään valaistumaan aidoksi henkilöksi; taoksi tai buddhaksi.
sitä juuri tarkoitin tuossa yllä, että taotao-sivun kirjasta tuli mielikuva vanhasta kiinalaisesta lääketieteestä, ja siitä, että
näiden muinaisten ihmisten maailmankuva ja näkökyky oli erilainen kuin nykyihmisellä.
tarkoitan, että he näkivät taudit ja vaivat suoraan, ja hoidot olivat myöskin sen mukaisia.
juuri siksi länsimaisilla lääkäreillä on hankaluuksia käsittää akupunktiota; he eivät tiedä kultivoinnin merkityksestä ihmiskehoon.lääkärille voi koitua suureksi ongelmaksi, jos diagnoosi osoittaa kolmoislämmittimeen jota ei lääketiede tunne. miten sellaista elintä hoidetaan, ja voisiko hoito edes teoriassa tehota.. miten edetä..? kultivoijalle tämä ei ole ongelma.
ylempää maallista oppia siis. kirjoitettu vielä salakielellä, mikä hankaloittaa tulkintaa.
entisaikaan oli pakko käyttää salakieltä, koska ihmisten taso yleensä oli korkeampi,ja selkeämmän tekstin olisi saattanut ymmärtää joku, kenelle tieto ei kuulunut.
olin näkevinäni pikaselailussa joitakin kultivointitilojen tunnusmerkkejä, mm. mielestäni esim taivaallista silmää, ydinchitä kanavassa ja niihin liittyvien asioiden kuvailua olin näkevinäni.
kehon eri energioita ja kehittyviä olentoja.
on kuitenkin hienoa, että suomennetaan moisia.
suomentajilla on varmasti vaikea työ ellei itse kultivoi.Hei,
Anteeksi, että pomppaan hieman aiheesta, mutta kuulin gongilaiselta, että täällä oli mietitty Xiuzhentu käännöstäni. En tiedä, kuinka kiinnostuneita olette, mutta kultivaatiomielessä (ja muutenkin) jotain mielenkiintoisia tekstejä toivottavasti tulee hiljalleen suomeksi sivuille:
http://kiinalainenlaaketiede.fi
Olen äskettäin aloittanut kääntämään sinne jotain vanhoja klassikoita kiinalaisesta lääketieteestä, akupunktiosta ja taolaisuudesta. Kultivaatio oli hyvin olennaisena osana vanhaa perinnettä, vaikka se onkin nykyään lähes kadonnut akupunkturistien keskuudessa. Toivotaan, että perinteestä säilyy edes muisto.... - FG
taotaon tyyppi kirjoitti:
Hei,
Anteeksi, että pomppaan hieman aiheesta, mutta kuulin gongilaiselta, että täällä oli mietitty Xiuzhentu käännöstäni. En tiedä, kuinka kiinnostuneita olette, mutta kultivaatiomielessä (ja muutenkin) jotain mielenkiintoisia tekstejä toivottavasti tulee hiljalleen suomeksi sivuille:
http://kiinalainenlaaketiede.fi
Olen äskettäin aloittanut kääntämään sinne jotain vanhoja klassikoita kiinalaisesta lääketieteestä, akupunktiosta ja taolaisuudesta. Kultivaatio oli hyvin olennaisena osana vanhaa perinnettä, vaikka se onkin nykyään lähes kadonnut akupunkturistien keskuudessa. Toivotaan, että perinteestä säilyy edes muisto....Falun Gong kuulostaa äkkiseltään ajateltuna hyvältä metodilta kultivoimiseen. Harjoittelin vuoden, enkä saanut mitään merkittävää aikaan itseni hyväksi. Falun Dafassa häiritsee erityisesti lahkolaisuus. Yksi mestari, jota kaikki seuraavat, ja vain hän voi antaa mekanismit kultivoimiseen, vain hänen kauttaan kultivoidaan. Kuulostaa aika messiaaniselta. En sano, etteivätkö jotkut ihmiset etenisi kultivoimisessa, itsekin tunnen yhden ulkomailta. Kysymys on siitä KENELTÄ voimamme haluamme ja otamme. Päädyin länsimaisiin kultivointimetodeihin, halutessani olla oman ITSENI herra.
- 7+8
FG kirjoitti:
Falun Gong kuulostaa äkkiseltään ajateltuna hyvältä metodilta kultivoimiseen. Harjoittelin vuoden, enkä saanut mitään merkittävää aikaan itseni hyväksi. Falun Dafassa häiritsee erityisesti lahkolaisuus. Yksi mestari, jota kaikki seuraavat, ja vain hän voi antaa mekanismit kultivoimiseen, vain hänen kauttaan kultivoidaan. Kuulostaa aika messiaaniselta. En sano, etteivätkö jotkut ihmiset etenisi kultivoimisessa, itsekin tunnen yhden ulkomailta. Kysymys on siitä KENELTÄ voimamme haluamme ja otamme. Päädyin länsimaisiin kultivointimetodeihin, halutessani olla oman ITSENI herra.
Kultteja on niin idässä kuin lännessäkin.
- Edirol
Falun Gongilla ei ole mitään tekemistä kulttien kanssa (paitsi Kiinan kommunistipuolueen propagandassa), eikä siihen liity mestarin palvontaa, oppien kritiikitöntä hyväksyntää tai muitakaan "lahkolaisia" piirteitä. Lähinnä kyse on siitä, että Li Hongzhi'ta pidetään valaistuneena henkilönä ja sen tähden aihepiirin parhaana asiantuntijana. Suosittelen lukemaan Wikipedian artikkelin aiheesta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Falun_Gong
- FG
Falun Gong on kultti, siinä on juurikin ne piirteet jotka mainitset, vaikka muuta yritetään väittää. Se, minkälaisten voimien kanssa Falun Gongilla on tekemistä, en ota tässä yhteydessä kantaa. Eräs "pitkälle" päässyt kultivoija oikein muistutti itseään kiittämään Falun Gong-mestaria, koska oli mielestään edennyt kultivoinnissa eteenpäin! Mitä tämä on muuta kuin yhden ainoan mestarin palvontaa?
Falun Dafasta löytyy kritiikkiä...
http://www.facts.org.cn/Words/200711/t69315.htm - vai miten se menee
Falun Gong voi olla kultti - tai sitten ei - mutta perustelusi on väärä. Eikähän buddhalaisuuskaan ole kultti, tai Sidharta jumala, vaikka jotkut buddhalaiseksi itseään kutsuvat niin puhuisivatkin tai käyttäytyisivät.
- Edirol
Facts.org.cn? Sinulle tarjotaan linkkiä pääasiassa vertaisarvioituihin tutkimuksiin tukeutuvaan Wikipedia-artikkeliin ja vastineeksi linkität Kiinan kommunistisen puolueen viralliselle Falun Gong -propagandasivulle?
Se, että joku suhtautuu Li Hongzhi'hin jonkinlaisella palvonta-asenteella, ei tarkoita että Falun Gongin harjoittaminen edellyttäisi mitään tällaista. Toki itämaisissa perinteissä "mestarin" rooli eräänlaisena oppi-isänä on tietysti erilainen kuin mihin länsimaalaiset ovat tottuneet. Olisin kenties huolissani, jos Falun Gongiin liittyisi taloudellisia tai mitään vastaavia sitoumuksia, mutta sellaisia ei ole lainkaan. Taidat pikemminkin elämänkatsomuksellisista syistä vastustaa ajatusta siitä, että joku toinen on valmis pitämään toista henkilöä opillisena auktoriteettina.
Wikipedian artikkelissa viitataan siihen, että tilastollisesti Falun Gongin harjoittajat ovat selvästi keskimääräistä koulutetumpia ja hyvin integroituneita yhteiskuntaan. Falun Gongin leimaaminen "kultiksi" palvelee vain sellaista puhetapaa, jonka tavoitteena on syrjiä ja marginalisoida näitä ihmisiä, kenties jopa oikeuttaa Kiinan kommunistisen puolueen ihmisoikeusloukkaukset heitä vastaan. - Edirol
Haluan sanoa vielä sen, että itse Falun Gongia pitempään harjoittaneena olen törmännyt ihmisiin, joiden tavoitteena ei suinkaan ole ollut oman mielen ja sydämen puhdistaminen kultivoinnin myötä vaan jokin hengellis-filosofinen anarkismi. Heillä ei ole ollut kiinnostusta elää kovin yhteiskuntakelpoisesti ja noudattaa arkielämässään totuudenmukaisuutta, laupeutta ja kärsivällisyyttä. Sen sijaan he ovat etsineet Falun Gongista potkua omalle tripilleen, johon toisinaan on liittynyt tajuntaa laajentavien aineiden tai muiden päihteiden käyttöä, toisinaan taas oman mystisen statuksen korostamista tai kaikenkarvaisia healing-harjoitteita.
Nämä ihmiset ovat harrastaneet Falun Gongia jonkin aikaa ja sitten huomanneet, ettei mitään edistystä ole tapahtunut. Kultivointi ei heitä ole kiinnostanut muuten kuin lisäenergian ja mystisten kokemusten toivossa. Kirjoja luettuaan he huomaavat, että Falun Gongin sydämen puhtautta ja normaalia elämää korostava moraalifilosofia ei sovikaan yhteen heidän vastakulttuurisen asenteensa kanssa, ja niinpä he lopettavat, etsiytyvät muualle ja alkavat parjata Falun Gongin oppien väitetysti "kritiikitöntä" hyväksyntää.
En mitenkään voi tietää, mitkä tekijät ovat omalla kohdallasi vaikuttaneet tällaiseen mielikuvaan, mutta propagandasivustojen sijaan suosittelisin pitäytymään akateemisessa tutkimuksessa ja välttämään myrkynviljelyä. - FG
Toki Falun Gongia harjoittavilla ihmisillä on moraalisesti hyviä tarkoitusperiä, mutta kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää; on suuri merkitys kuka henkisistä olennoista sanoo "...te olette jumalia". Kristus sanoi niin, mutta Lucifer sanoi myös: "...tulette olemaan kuin Jumalat." Falun Gongin opeissa Jeesus on vain tathagata-buddhan asteella, mutta totuus on, että Kristus on paljon korkeampi kuin yksikään Buddha (tällä hetkellä on vain yksi Buddha, muut ovat boddhisattvoja, kunnes eräs näistä ylenee Maitreya Buddhaksi 3000 vuoden päästä). Tämä "eräs" on henkilö, joka ilmoitti Jeesuksen tulemisesta 100 v. ekr.) Kristus on Aurinko, jota kaikki Buddhat ja boddhisattvat katsovat ylöspäin kiertolaisina, planeettoina, saaden Häneltä valonsa. Minua kiinnostaa vain totuus ei fiilistelyt, ja tämän vuoksi suhtaudun Falun Dafaan hyvin varauksellisesti ns. "korkeimman" totuuden puolestapuhujana. Lyhyesti; haluan palvoa vain yhtä Korkeinta Mestaria, Jeesusta, ja tämän Korkeimman Pojan Tunnustavat kaikki henkiset olennot korkeimmista enkeleistä alhaisimpaan demoniin saakka. Falun Dafassa, Häntä ei juuri noteerata.
En väitä, että Falun Gong on lähtöisin Ahrimanista (Saatanasta), mutta mielestäni siinä piilee Luciferistisia piirteitä ehdottomuuksineen.
Falun Dafan harjoittajiin kohdistuvia vainoja en missään nimessä hyväksy, kukin kultivoikoon kuten haluaa ja millä mentelmällä hyvänsä. Onhan meillä vapaa tahto.
Olisi hyvä muistaa, että merkittävintä mitä ihmiskunnassa on tapahtunut, oli Golgatan mysteeri. Niin merkittävä, että tuleva Maitreya Buddha tulee puhumaan tästä mysteeristä 3000 vuoden päästä. Mitä Falun Gong mestari puhuu tästä? Ei mitään! Ja nämä ovat kuitenkin okkulttisia totuuksia.- Ooff
Olet tainnut sotkea oman uskontosi kielenkäytön todellisuuden kanssa.
- FG
En ole sotkenut mitään, mutta jolla ei ole korvia kuulla eikä silmiä nähdä, niin olkoon, eihän sille mitään voi. Kaikki eivät halua tietää totuutta, se heille suotakoon.
- Edirol
Minulla ei ole tuohon mitään vastattavaa. Yritin järkevää, pragmaattista keskustelua.
- FG
Tarkoitukseni on vain sanoa, että jos joku väittää Jeesuksen olevan vain tathagata-buddhan tasolla, ei tiedä mistä puhuu. Buddha oli mm. läsnä Jeesuksen syntymän hetkellä ja hän kyllä tiesi kuka on tämä suuri henkinen olento joka syntyi maailmaan; Jumala itse käveli Jeesuksen kautta maan kamaralla. Kunnioitan Buddhaa ja kuten muitakin henkisesti valaistuneita, mutta se ei tarkoita sitä, että tietyn valaistustason saavutettuaan on kykenevä ymmärtämään esim. Kristus-mysteeriä asiaankuuluvalla tavalla. Itämaillakin on tunnettu Kristus Vishvakarman- nimellä. Oliskohan idässäkin jo aika herätä siihen, että länsimaiden valtauskonnolla voisi olla jotain sanottavaa, sillä kaikkia uskontojahan yhdistää kuin punaisena lankana YHDEN AINOAN ilmennys?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123690MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778