Piti kokeilla Corollaa

Omaan pirssiin tuli katsastushuolto ja sattui samaan aikaan tarvetta liikkua tuhannen maantiellä, joten Toyota tuli lainattua, eikä edes vanha (kymppitonnin ajettu).

Perskuta, ei se Corolla enää miltään pikkuautolta vaikuttanut, vaikka 1,6 olikin (itsellä tavallaan reilut 3 kpl 1,6 koneita keulilla). Vitosella jaksoi kiskoa vaivatta alhaisissa (50-60) nopeuksissa, eikä pykältämisen tarvetta ollut juurikaan kiihdytyksissä, eikä sitten suuremmissa nopeuksissa ohitustilanteissa maanteilläkään. Autohan suorastaan houkutteli rikkomaan rajoit... köhköh. Siis rajoitukset tuntuivat suorastaan lapsellisen typerän alhaisilta.

Aika korkeilla kierroksilla kävi mielestäni, n.100 km/h/3000 rpm, omassani tuossa nopeudessa n. 1800 (kokeilin tietysti sen 6000 rpm Corollalla ja suurimmalla vaihteella. Sehän tekee tietysti nopeutena tuon 3000 kiekan nopeuden tuplattuna ). Tuntui kyllä siltä, että olisi tojo jaksanut vielä kutosella, mikäli sellainen olisi ollut. Aika kevyesti kulki, eikä muuten moottori pahemmin jarruttanut kaasupoljinta nostettaessa. Jarrut oli hyvät ja lasinpyyhkijöiden pyyhkimä alue ei olisi voinut olla juurikaan suurempi ilman erikoiskikkailuja.

Bensamittari oli äkikseltään outo, sellaisia valopalkkeja, joista ei mitään tarkkaa voinut päätellä. Vaihteisto oli miellyttävä, jos nyt manuaali sellainen voi edes olla. Kaasupolkimen (luultavasti sähköinen) yhteys moottoriin oli myös outo, kone otti kierroksia vielä sittenkin, kun poljin oli jo nostettu, noo, ei haitannut/tuntunut ajaessa.

Moitittavaa ei oikein löytynyt, ehkä auto kuitenkin soveltuu parhaiten kaupunki-/lähiöliikenteeseen, kun kone jaksaa vetää suurimmalla vaihteella pienissä nopeuksissa? Seuraava vissiin tulossa kuusivaihteisena?

On siinä ollut jo Toyotallakin tekemisen meininki, kun lähestulkoon toimivan auton saaneet aikaiseksi.

Jos tämä "kuulostaa" kehuilta, niin kerron, että minulla ei ole koskaan ollut ainuttakaan Toyotaa, eikä mitään siteitä kyseiseen automerkkiin.

7

602

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laadukas

      useita ja kun lisätään legendaarinen luotettavuus niin eipä käyttö auto siitä paranne.

      • gorillakundi

        Juu, ei tulisi mieleenikään ostaa eurooppalaismerkkisiä romuja, jotka makaa vaan korjaamolla ja joista ei vaihdossa saa mitään. Minulla menossa 9:s Corolla, nyt vm. 2008 1,6 Sol. Haluan auton joka pelittää avainta kääntäen ja määräaikaishuollot teettäen eikä muuta. Muutenkin Corolla on autona luokkansa paras (hiljainen, mukava, vakaa ajaa ja kivat tilat sekä mersumainen viimeistely).


    • rollisti

      Perkele ethän vaan ole sama kaveri joka lainasi mun Corollaa, mulla tosin mmt itte kerrot manuaalista.
      Samaan tulokseen tuli mun Corollan lainaaja, tais iskeä paha Corollakuume kaveriin kehui hyviä ajo-ominaisuuksia ja tykkäs muutenkin autosta, on siinä selailtu lehtiä ja nettiä aikas ahkeraan Corollasta tietoa etsien.

      • jjkkll

        Jaahas, täälä taas Toyo jälleemyyjät kirjoittelee satujaan.


      • rollisti
        jjkkll kirjoitti:

        Jaahas, täälä taas Toyo jälleemyyjät kirjoittelee satujaan.

        jjkkll, hipkunsullaviiraa taas näitä vakkirunkkuja joilla aamupilleri tojotafobiaan unohtui ottamatta.


    • 1.6 GLi sedan

      Asiallinen teksti sinulla kairakettu. Minulla on vuoden -93 corolla ja sekin vetää vaivattomasti viitosellakin kaupungissa, tosin en vedättele yleensä mutta on nöyrä moottori. Satasessa se 3000 kierrosta mutta niin se on yleensä noissa ykskuutosissa ja pienemmissä. Ei nitise eikä natise, ruostetta ei ole kun olen hoitanut hyvin ja huollattunut kuten kaikkia koneita ja laitteita kuuluukin. Arvo pysyy hyvin ja on luotettava kuin mikä. Taajamissa vaivaton ajaa, maantielläkin satasen vaihdissa ja yli tyydyttävä. Saksalaiset on parempia motarilla, koska saksassa on motaria paljon ja sinne ne on suunniteltukkin. Volkkari kiinnostaisi (bora) mutta sitä tutkineena taitaa vaakakuppi sittenkin kääntyä corollan puoleen (02-03). Kohta tietenkin joku provopetteri alkaa sanomaan tähän jotain mutta siitä vaan, pura huono olosi tänne jos helpottaa.

    • Sol plus-07(oli,ei koskaan Toyotaa)

      Sitten riitti koelaudan särinät ja muut nitinät,myös rengasmelu takaa sietämätön. Saavatkohan koskaan vetelevää ohjausta kunnolliseksi.
      Ei tullut kuin 1 maahantuojan takaisinkutsu viallisen ohjausakselin vuoksi,samalla huomasivat vuotavan vesipumpun jota tietenään ei ollut hyllyssä joten täytyi tehdä uusi reissu ja saivat siinäkin tuhrattua 1päivän,sijaisautoa ei tietenkään annettu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7482
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1756
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe