Vielä hehkuvat värit,
ne jotka todistaa että kesä oli.
Vapaana virtaavaan virtaan,
niiden kuvajainen heijastaa.
Lohi rikkoo suvannon pinnan,
sen elämän kaari saattaa olla tässä,
myöhäis syksyssä.
Lohien suku saa jatkua.
Vielä virtaa elämän veri,
miehen suonissa.
Hänenkin sukunsa saa jatkua,
vaikka juuri nyt tyhjyys ja
taakse katsominen tuovatkin,
kylläisyyden tunteen.
Ilta aurinko saa vähäiset värit hehkumaan ja
joki virtaa omassa uomassaan.
Niin se oli tehnyt jo tuhansia vuosia,
niin se tekisi vielä tuhansia vuosia.
ne jotka todistaa että kesä oli.
Vapaana virtaavaan virtaan,
niiden kuvajainen heijastaa.
Lohi rikkoo suvannon pinnan,
sen elämän kaari saattaa olla tässä,
myöhäis syksyssä.
Lohien suku saa jatkua.
Vielä virtaa elämän veri,
miehen suonissa.
Hänenkin sukunsa saa jatkua,
vaikka juuri nyt tyhjyys ja
taakse katsominen tuovatkin,
kylläisyyden tunteen.
Ilta aurinko saa vähäiset värit hehkumaan ja
joki virtaa omassa uomassaan.
Niin se oli tehnyt jo tuhansia vuosia,
niin se tekisi vielä tuhansia vuosia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihmisen elo kun sitä vertaa luontoon; siinä se joki virtaa omalla paikallaan, niin monet erilaiset ajat nähneenä. Runon alussa kuvasit joen niin kauniisti; pystyin sen näkemään mielikuvissani ja joo, kyllä se on Tenojoki ja se varmaan tuli mieleen lohesta.
Tämä runosi taitaa olla paljon syvällisesmpi kuin heti ensimmäisestä lukukerrasta voisi päätellä, minuun tämä jätti surumielisyyttä. Ei kukaan meistä tiedä päiviensä määrää, ei ole lupausta huomisesta, on vaan tämä hetki. Voi jospa sen muistaisi joka päivä ja osaisi sen oikein käyttää, elää hetkessä ja nauttia siitä hetkestä.
Pidin runostasi :)
Minusta Teno on lähes sieluton,
puhun siis Näätämöstä joka kokonasa ja saalismääriensä mukaan on liru,
jos sitä Tenoon vertaa.
Mutta Näätämö on melkein inhimillisen oloinen joki.
Yksilön elämä on lyhyt,
mutta kyllä ihmisen elämä on pitkä ja sitä voi verrata ihan hyvin luonnonvoimiin,
sillä kyllä me lajina aikas taitavia olemme maisemia muovaamaan.
Siksipä minä yritänkin luoda pienen tuokiokuvasen joenvarren elämää ja tietysti kokijana toivon olevani edes jotenkin kuvaan sopiva, en siis ainutlaatuisuudestani huolimatta ainoa,
vaan pitkän ketjun yksi pieni ja luja lenkki.
Aivan kuin se Lohikin.
On totta että ollessani yksin noissa erämaissa,
koen jopa kivuliasta surumielisyyttä ja yksinäisyyttä,
huomaan että olet herkkä kokija ja sinulla on myötäelämiesn ihana kyky.
Olen siis haikean iloinen kun sain puhuteltua sinua.
Kiitos kun luit.
Kuin pieni ikuisuus!
Upee
Kiitos Mys.
Muuten joskus näen sinut alastoman koivun oksissa.
T, M
Sen kyljestä näkee asioita...
Haluamme lukea tämän mieheni isän muistotilaisuudessa, hän oli Tenon vakituinen kävijä, mökkikin rannalla. Kerron kenen runo on, vaikken sinusta enempää tiedä.
Tarja
Hyvää alku talvea Tarja.
Kiitän kauniisti, että olette valinneet runoni,
tuomaan hieman lohtua suruunne.
Toivon että runon kautta teille kaikille jäisi,
taatostanne sellainen kuva joka ei toisi ylitsepääsemätöntä surua hänestä.
Vaan antaisi teille mahdollisuuden jatkaa taivaltanne,
niin että osanne suvun pitkässä ketjussa on oleva,
esimerkkinä ja kannustimena vaikeidenkin aikojen yli.
Uskon että taattonne, nautti luonnon kauneudesta ja olostaan pienenä osasena siinä.
Voin kuvitella, miten hän katsellessaan joen hiljaista vaellusta, kohden merta,
ja ajattellut perheen ja suvun, kohtaamia elämän muassaan tuomia tilanteita ja
nähnyt niihin erinlaisia ratkaisu malleja.
Toivon että tekin voisitte saada voimia suruunne,
kun seuraatte luonnon kiertokulkua ja sen sisältämää "viisautta ja rauhaa", sekä kauneutta ja
tietäessänne sukunne ketjun jatkuvan teidänkin jälkeenne.
ps,olen vain monesta yksi