Tällaistako Yhdysvalloissa?

Pelottavaa

4

616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • What comes, goes

      Ääriesimerkki, mutta tuollaistakin voi kyllä sieltä löytää. Hyvä ystäväni asuu Buffalossa, New Yorkin osavaltiossa ja hän on kertonut samansuuntaisia kuulumisia siltä alueelta jo muutaman vuoden. Aivan noin pahasti asiat eivät siellä vielä ole, mutta paljon on tyhjiä ja hylättyjä rakennuksia, erityisesti liike- ja tehdastiloja. Surullinen näky tuo entinen rautatieasema tuolla videolla. Detroithan on ollut perinteisesti USA:n autoteollisuuden keskus, ja varmasti autovalmistajien ahdinko on heijastunut voimakkaasti alueen kaupunkeihin. Tuota katsoessa tuli mieleen vanhat länkkärileffat ja kultakuumeen ohimentyä jäljelle jääneet autiokaupungit.

    • Hockeytown friend

      En tosiaankaan kuvailisi Detroitia tyypilliseksi esimerkiksi USA:laisesta kaupungista, vaan ainutlaatuiseksi poikkeukseksi. Detroit on erityisen ongelmallinen kaupunki USA:ssa, jonka alamäki alkoi jo 60 luvun lopulla rotumellakoiden peloitettua monet businekset ja asukkaat kaupungin ulkopuolelle. Näin Detroit menetti verotulonsa. Autoteollisuuden monet laskukaudet ja kaupungin vuosikymmeniä kestänyt huono hallinta on vain hidastanut kaupungin elpymistä ja nykyinen taloudellinen kriisi on ollut kova isku Michiganille.

      Voisin myös esitellä sinulle toisenlaisen Detroitin, sillä paljon positiivistakin kehitystä on tapahtunut, kuten monien vanhojen rakennusten, teatterien, hotellien jne. kunnostus, Renaisance Center, River Front projekti, hienot Tiger Stadium ja Ford Field, New Center, uusia kondominiumeja, kasinoita jne. DIA'lla (Detroit Institute of Art) on mahtavat taidekokoelmat ja museo valmistui juuri valtavan uudistusprojektin jäljiltä. Detroitin lähiöissä löydät laajoja alueita, joissa on monimiljoona taloja toinen toisensa vieressä. Detroitilla on taas uusi pormestari, kun entisestä roistosta päästiin eroon viime vuonna. Koulupiiriä on saneerattu hurjasti kaikesta väärin käytöstä.

      Nykyinen lama vaikuttaa Detroitissa varmasti huomattavasti kauemmin kuin muualla maassa, mutta Michigan etsii uusia elinkeinoja perinteisen autoteollisuuden tilalle. Detroitin kohtalo riippuu siitä kuinka sinne saadaan houkuteltua uusia busineksiä ja asukkaita.

      • kunnon Detroit

        on mun lempikaupunki koko Yhdysvalloissa. Se oli kaupunki, joka oli rakenttu kansaa varten, jossa ihmiset olivat tasa-arvoisia ja amerikkalainen unelma totetui. Detroitissa oli pitkään pormestarina musta mies, joka osasi puolustaa tavallista ihmistä aina 1970-luvulta asti saakka.


      • pormestari oli
        kunnon Detroit kirjoitti:

        on mun lempikaupunki koko Yhdysvalloissa. Se oli kaupunki, joka oli rakenttu kansaa varten, jossa ihmiset olivat tasa-arvoisia ja amerikkalainen unelma totetui. Detroitissa oli pitkään pormestarina musta mies, joka osasi puolustaa tavallista ihmistä aina 1970-luvulta asti saakka.

        todellinen rohkea mies, joka uskalsi puolustaa kansaa. Hänen nimensä oli Coleman Young. Lisäksi Yhdysvaltain yksi lupaavimpia mustien oikeuksien puolutsajia, kansanedustaja John Conyers (D-Michigan)
        edustaa juuri Detroitta tälläkin hetkellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      16
      457
    2. Näytät kivalta kun nukut

      *zoomaa palohälyttimen kameraa*
      Ikävä
      10
      412
    3. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      16
      347
    4. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      3
      341
    5. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      13
      206
    6. Hyvää yötä

      Janne niminen mies🥰
      Ikävä
      1
      103
    7. 0
      90
    8. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      0
      90
    9. Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa

      76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d68
      70 plus
      3
      67
    10. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      1
      61
    Aihe