APUA, kipeä kani

Huomasin eilen pupuseni käyttäytyvän oudosti ja ajattelin ottaa hänet pois häkistä, jonka jälkeen lattialle laskettua sen pää oli aivan vinossa ja yrittäessään loikkia, se kiersi ympyrää. Lähettiin eläinlääkäriin ja siellä sanottiin että tasapainoaistissa on vikaa ja että se voi johtua hyvässä tapauksessa korvatulehduksesta ja pahimmassa tapauksessa esim. aivokasvaimesta. Tällä hetkellä pupnen on antibioottia ottanut kaksi kertaa, juonut kun on autettu (yön aikana itsekin) ja syönyt jonkin verran avustuksella. Eläinlääkäriltä sain käsityksen että toivoa ei kovinkaan paljon olisi, mutta olen nyt aamulla selaillut joitain 4 vuotta vanhoja keskusteluita jotka kuulostavat samanlaisilta tapauksilta ja joissa kani on alkanut tervehtymään lääkityksellä. Onko kenelläkään kokemuksia, onko kaniasi tutkittu samanlaisten oireiden takia? Miten esim. sisäkorvantulehduksen voi kaneille todeta (lueskellessa huomasin että monien kaneille on todettu korvatulehdus), kun eläinlääkäri eilen sanoi että ei voi oikeastaan diagnoosia tehdä kun ei noin pienen (kääpiökanin) korvia voi sorkkia?
97528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hei, kaipailisin pikaisesti jonkinlaisia vastauksia!

Äänestä

siitä on jo useita vuosia, kun silloinen kanini sairastui. Paikallaan ollessa sen pää kääntyi aina oikealle, kani siirsi päänsä takaisin eteenpäin ja jälleen pää kääntyi...

Vietiin eläinlääkäriin ja kani sai niskaansa antibioottipiikin ja lääkäri kävi vielä meillä kotonakin piikittämässä kania muutaman kerran. Kani parani siitä.

En tiedä oliko sillä korvissa mitään, vai mikä sillä sitten oli, mutta antibiootti auttoi ja kani eli monta vuotta sen jälkeen.

Ikävä kyllä en osaa auttaa sinua, mutta uskon, että saadessaan lääkityksen mahd. nopeasti, kanillasi on hyvät mahdollisuudet selvitä. Toivotaan parasta ja toivottavasti joku, joka osaa auttaa sinua, vastaa sinulle.

Äänestä

minun hermeliinini pysähtyessään kallistaa päätään oikealle ja kävelee ympyrää ja horjahtelee onko kyseessä sama asia? Kävimme eläinlääkärillä ennen tätä oiretta ja saimme lääkkeitä virtsatulehdukseen, voivatko nämä kaksi vaivaa liittyä toisiinsa?

Äänestä
  • eksoottisiin eläimiin erikoistunut eläinlääkäri?

    Jotenkin en osaisi yhdistää virtsatietulehdusta ja vinossa pään pitoa.

    Pään vinossa pitäminen ja ympyrän kiertäminen voi olla merkki esim. sisäkorvan tulehduksesta. Kyseessä voi myös olla eCuniculi (loiseläin), joka vaikuttaa kanin keskushermostoon. Myös Pasteurella voi olla kyseessä.

    Eli aloittajalle neuvoisin menemään ehdottomasti kanin kanssa osaavalle eläinlääkärille, joka diagnoida kyseiset sairaudet.

    Äänestä

  • olla.. kirjoitti:

    eksoottisiin eläimiin erikoistunut eläinlääkäri?

    on luultavasti oikea diagnoosi ja tänään jo pitäisi lääkkeen alkaa vaikuttamaan. Jos kani pyörii ympyrää ja kaatuilee, kannattaa aloitaa lääkitys mahdollisimman nopeasti eli nesteytys ja antibiootit.
    Valitettavasti kaneista tietävia lääkäreitä on vähän, varsinkin jos täytyy mennä päivystykseen.

    Mun pupusella oli samat oireet ja lääkkeet haettiin smana aamuna, kun pupu alkoi kaatuilemaan. Otin selville etukäteen netistä kaneille sopivan lääkkeen ja lääkäri ainoastaan annosteli sen pupun painolle sopivaksi. Parin päivän sisällä kani jo pysyi pystyssä ja toipui tuosta kokonaan.

    Äänestä

  • olla.. kirjoitti:

    eksoottisiin eläimiin erikoistunut eläinlääkäri?

    Jotenkin en osaisi yhdistää virtsatietulehdusta ja vinossa pään pitoa.

    Pään vinossa pitäminen ja ympyrän kiertäminen voi olla merkki esim. sisäkorvan tulehduksesta. Kyseessä voi myös olla eCuniculi (loiseläin), joka vaikuttaa kanin keskushermostoon. Myös Pasteurella voi olla kyseessä.

    Eli aloittajalle neuvoisin menemään ehdottomasti kanin kanssa osaavalle eläinlääkärille, joka diagnoida kyseiset sairaudet.

    nyt on 5 päivän ajan syöty vahvinta antibioottia mitä vois antaa. kani ei enää horjahtele niin paljoa mutta ei ole täysin kunnossakaan... kauanko mahtaa kestäää päästä taas jaloilleen

    Äänestä

  • hepulihei kirjoitti:

    nyt on 5 päivän ajan syöty vahvinta antibioottia mitä vois antaa. kani ei enää horjahtele niin paljoa mutta ei ole täysin kunnossakaan... kauanko mahtaa kestäää päästä taas jaloilleen

    Jos kyseesä on korvatulehdus niin kanin pitäisi kyllä mielestäni olla jo huomattavasti reippaampi 3:n päivän kuluttua antibiootin antamista...
    Toisilla voi kyllä kestää kauemminkin.

    Kannattaisi etsiä netistä joku kaneihin erikoistunut lääkäri ja kysellä sieltä ! ( soitto sinne ei paljoa maksa. Parhaimmassa tapauksessa määrää uuden antibiootin, jos "kunnan el.lääk." on määrännytkin jotain ei ehkä niin hyvää - Voi soittaa reseptin paikkakuntasi apteekkiin )
    Täällä harvemmalla on lääkärin koulutusta.

    Äänestä

  • tania78 kirjoitti:

    Pupuseni näyttää jo pirteemmältä ja syö jo itsekin, näyttää menevän parempaan suuntaan tällä antibiootti lääkityksellä. Luultavasti kyse voisi siis olla jostain korvatulehduksesta. Horjahtelee kyllä vieläkin ja pää on yhä vinossa mutta silmät ei enää pyöri ja näyttää että löytää välillä jonkinlaisen tasapainon vaikka se meidän näkökulmasta olisikin vino.
    toivotaan parasta, kiitos vastauksista=)

    Äänestä

  • =) kirjoitti:

    lääkekuuri ei varmasti lopu kesken, vaan vaiva lähtee heti kerralla pois!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Apua/Kokemuksia tarvitseva kirjoitti:

Huomasin eilen pupuseni käyttäytyvän oudosti ja ajattelin ottaa hänet pois häkistä, jonka jälkeen lattialle laskettua sen pää oli aivan vinossa ja yrittäessään loikkia, se kiersi ympyrää. Lähettiin eläinlääkäriin ja siellä sanottiin että tasapainoaistissa on vikaa ja että se voi johtua hyvässä tapauksessa korvatulehduksesta ja pahimmassa tapauksessa esim. aivokasvaimesta. Tällä hetkellä pupnen on antibioottia ottanut kaksi kertaa, juonut kun on autettu (yön aikana itsekin) ja syönyt jonkin verran avustuksella. Eläinlääkäriltä sain käsityksen että toivoa ei kovinkaan paljon olisi, mutta olen nyt aamulla selaillut joitain 4 vuotta vanhoja keskusteluita jotka kuulostavat samanlaisilta tapauksilta ja joissa kani on alkanut tervehtymään lääkityksellä. Onko kenelläkään kokemuksia, onko kaniasi tutkittu samanlaisten oireiden takia? Miten esim. sisäkorvantulehduksen voi kaneille todeta (lueskellessa huomasin että monien kaneille on todettu korvatulehdus), kun eläinlääkäri eilen sanoi että ei voi oikeastaan diagnoosia tehdä kun ei noin pienen (kääpiökanin) korvia voi sorkkia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu