Yle maksu? Selkeästi korvamerkitty vero. Sitä peritään luonnollisestikin noilla perusteilla mitä parlamenttaarinen työryhmä on esittänyt. Tähän on jouduttu siitä yksinkertaisesta syystä että laistajia tuosta maksusta on valtavasti ja paljon, toiset niin sanotut REHELLISET yhteiskuntamme jäsenet on sen maksaneet. Jossain vaiheessa se selkä taittuu ja on jouduttu tähän tulevaan yle maksu tapaan, huoneisto kohtaiseen?
Meneekö siltikään oikein. Jo pekästään yhteiskunnan vastuu yleisestä turvallisuudesta edellyttää että RADIO toimii kanavana jota pitkin tiedotetaan jos hätä tulee. Siispä miksi ylen radiotoiminta vaikkapa yksi kanava ei voisi olla budjettivaroin kustannettava ja loput TV:tä myöten sen mukaan kuin eduskunta päättää.
Onhan tämä suunniteltu kakenkattava maksatus kohtuuton niille ihmisille joilla on vain tuo radio kuunnaltavana ja kuulovammaisilla ei sitäkään. Ei tämä työryhmän esitys ole valmis ja edes oikeudenmukaisuuteen hakeva. Herätkää päättäjät että vastuu yleisestä turvallisuuden tiedottamisesta pitää olla valtion kustannettava eikä tämän mahdollisuuden maksaminen kuulu kansalaisille huoneistokohtaisena ja kaikenkattavana pakko maksatuksena.
YLE:n Maksu ei mene
8
280
Vastaukset
- Rikolliset Lainsäätäjinä
Lintilä (kepu) että Vanhanen (kepu)
edustavat maanviljelijöitä ja maanviljelijät eivät elä yksinäistalouksissa - samassa pirtissä montakin sukupolvea ja peräkammarin aikamiespojat mukana - YHDELLÄ TV-LUVALLA.
YLE'n rahoitusmalli on epäoikeudenmukainen
Suomen väkiluku = 5.3 miljoonaa, jakaantuneena 2.5 miljoonaan erilliseen kotitalouteen ja joista taas YKSINELÄJIÄ yli miljoona eli karkeasti sanoen PUOLET talouksista!
Tähän asti yksineläjät - 5.3 miljoonasta reipas miljoona - ovat maksaneet PUOLET YLEn budjetista!
Ja vääryys jatkuu nykyisellä esitetynlaisella YLE-verolla, joka kohdistuu _EDELLEENKIN_ YKSINELÄJÄN TALOUTEEN!
Se että YLE-vero jaetaan kansakunnan maksettavaksi edellä kuvatulla tavalla on SAIRASTA ja se onko 'piikki auki' ja se, että kerätystä YLE-verosta osa valuu Digitan kautta maailmalle ja sekin, että ketkä määrittelevät, mikä osa mediasta kuuluu veromarkoilla tuotettavaksi ja mikä ei, ja - ettei unohdu - niin mitä kaikkea siirretään YLE'n suojiin - musiikkitalo, ooppera, valtakunnan musiikki- urheilutapahtumat, - tuubaa piisaa ..
Lienee selvää, että mm. Gramex ja Teosto eivät näe lehmässään mitään vikaa - korvamerkittyä tuloa tuuban suoltamisesta .. - Sillä sipuli
Hyvin vähän on kirjoiteltu miten muissa maissa on tämä asia hoidettu ?
Jotenkin tuntuu siltä että lähellä on aika että kukin katsoo tv:tä ostamallaan maksukortilla johon ei tarvita eduskunnan eri ohjeistusta.- Hinnat nousee
Jos maksukortti -idea menisi läpi, ei kenelläkään tavallisella ihmisellä olisi varaa edes samaan tarjontaan mitä nykyisin. Tilanne heikkenisi olennaisesti. 175 euroa vuodessa on halpa hinta. Katsokaa vaikka kanavapakettien hintoja pelkästään nyt. Jos kaiken joutuisi ostamaan paketteina, niin ne halutut ohjelmat olisi noin 2-3 paketin takana, yhden paketin hinta ylittää jo nyt tuon 175 euroa vuositasolla.
- Geostationaari
Hinnat nousee kirjoitti:

jos haluaa katsoa tuubaa - ainakin 700 ilmaista kanavaa ..
BTW - vuorokaudessa on 24h ja suomalainen keskimääräisesti katsoo teeveetä n. 3h ja ameriikassa 8 tuntia. - älli tälli
Hinnat nousee kirjoitti:
Jos maksukortti -idea menisi läpi, ei kenelläkään tavallisella ihmisellä olisi varaa edes samaan tarjontaan mitä nykyisin. Tilanne heikkenisi olennaisesti. 175 euroa vuodessa on halpa hinta. Katsokaa vaikka kanavapakettien hintoja pelkästään nyt. Jos kaiken joutuisi ostamaan paketteina, niin ne halutut ohjelmat olisi noin 2-3 paketin takana, yhden paketin hinta ylittää jo nyt tuon 175 euroa vuositasolla.
Köyhät marssii sinne sossuu, niin kuin ennenkin. Oli sitten mediamaksu tai tv-lupamaksu!
Ei se nimi mitään muuta! Samanlailla ne siellä sen käsittelee.
Kortit jakoon vaan! - sdsdgfsd
Hinnat nousee kirjoitti:
Jos maksukortti -idea menisi läpi, ei kenelläkään tavallisella ihmisellä olisi varaa edes samaan tarjontaan mitä nykyisin. Tilanne heikkenisi olennaisesti. 175 euroa vuodessa on halpa hinta. Katsokaa vaikka kanavapakettien hintoja pelkästään nyt. Jos kaiken joutuisi ostamaan paketteina, niin ne halutut ohjelmat olisi noin 2-3 paketin takana, yhden paketin hinta ylittää jo nyt tuon 175 euroa vuositasolla.
Mikä pakko niiden on paketissa olla? Kaikki kanavat voisi vallan mainiosti olla myynnissä jokainen erikseen. Tarjouspaketteja voisi tietty olla jossa saisi useamman tietyn kanavan hitusen halvemmalla kuin kaikki erikseen. Ainut oikea ratkaisu on maksukorttisysteemi.
- ratkaisu suomessa
Kaikesta viisainta olisi yle:n kanavat laittaa maksukortin taakse joka olisi myös helppo ja nopea toteuttaa. Kun tätä tv-lupamaksua maksetaan nykyisinkin vain ja ainoastaan yle:n takia muut tv-kanavat tienaavat omat rahansa toisinkuin yle:n kanavat.
- havumetsien mies
Tuossa oli asiaa!
Voisi todellakin olla yksi valtion ylläpitämä radiokanava, jota varten kerättäisiin jokaisesta taloudesta ns. mediamaksu, määrältään ehkä 20 euroa vuodessa.
Mikäli YLE jatkaa nykyiseltä pohjalta, mihin kuuluu myös varojen tuhlailua, perittäisiin nykyisen kaltainen lupamaksu.Sen maksaisivat ne, jotka ovat asiasta, sxiis television katselusta (ja oikeastaan luvan maksamisestakin) kiinnostuneita.
On myös huomattava, etä alle kolmikymppiset puuhaavat enemmän tietokoneen kuin television kanssa. Siksi on ymmärrettäävää, että senikäisten talouksissa usein tv-lupaa ei ole, usien ei itse laitettakaan.
Television katselu yleensäkin vähenee koko ajan. Television katselu onkin vastaisuudessa yhä enemmän vanhojen höppänöiden puuhaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768