Hienosti menee

Tuli eräässä jutussa luvattua ihmisille 400% tuottoja valuuttakaupasta, jota siis tämä yritys kävisi. Itse en ymmärrä mitään koko valuuttakaupankäynnistä ja idea myi minulle eräs toinen aijemmin mukaan lähtenyt sponssi. No, koska tiesin, että tuloja voi tätä kautta tulla, niin mitä sitä tarkemmin miettimään. Suu jauhoi ulkoaopittuja lauseita ja pian pankkitili lihoi kivasti. Ulkomaanmatkat, uudet autot ja muut herkut tulivat kuvioihin.

Pian homma meni kuitenkin vaikeeksi, kun poliisi astui kuvioihin. Tiesin että näin tulee varmaan jossain vaiheessa käymään ja tätä varten piilotin osan rahoista turvalliseen paikkaan. Olin kammarilla kuulusteillussa ja epäiltynä rikoksista, kaikki oli ihan jees ja olen valmis ottamaan tuomion, jopa vankilan vastaan. Olenhan talousrikollinen ja huijari, mutta nyt kuvioihin astui XXX, joka käskikin sivusuulla väittää, ettei kyse ollut valuuttakaupankäynnistä vaan jostain lisensseistä ja niiden kauppaamisesta. Olipas hyvin keksitty valhe ja tuo riitti minulle. Nyt siis kerromme näin aina jos asioista tulee puhe.

On se hyvä, että suomessa on taho joka pitää meidän talousrikollisesten puolia näin vaikeina aikoina.
2349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

> nyt kuvioihin astui XXX, joka käskikin sivusuulla väittää, ettei kyse ollut valuuttakaupankäynnistä vaan
> jostain lisensseistä ja niiden kauppaamisesta. Olipas hyvin keksitty valhe ja tuo riitti minulle. Nyt
> siis kerromme näin aina jos asioista tulee puhe.
>
> On se hyvä, että suomessa on taho joka pitää meidän talousrikollisesten puolia näin vaikeina aikoina.

Ponzi huijaus on ponzi huijaus käytiinpä siinä sitten kauppaa olemattomalla mielikuvitusvaluutalla tai myydäänkö siinä jotain arvottomia lisenssejä ja uskotellaan niiden olevan jostain syystä arvokkaita.

Ei taida EOK:n kavereiden taktiikka olla ihan loppuunsaakka mietitty. :)

EOK taktiikka taitaa nojata siihen oljenkorteen, että he voisivat osoittaa ahtopainemittarin vai mikäs FXTraders-signaalimittari se virallisesti olikaan toimivaksi aparaatiksi, joka tahkoaa huikealla prosentilla oikeaan osuvia ennusteita valuuttakurssien muutoksista. Valuuttakursseihin vaikuttavat lukemattomat eri muuttujat aina Yhdysvaltain FED pankin johtajan ruokamyrkytyksestä johonkin tsunamiin Aasiassa ja väliin mahtuu jos jonkinlaista yritysten osavuosikatsausta ja kuluttajian luottamusindeksin raportointia. Kerrassaan pätevä aparatti se ahtopainemittari jos se kikkare osaa ennustaa kaikenlaisia tuollaisia valuuttakursseihin vaikuttavia seikkoja ihan automaagisesti.

Äänestä

On helevetin huono trollikirjoitus!;) Mene poju kasvamaan järkee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yks sponssi kirjoitti:

Tuli eräässä jutussa luvattua ihmisille 400% tuottoja valuuttakaupasta, jota siis tämä yritys kävisi. Itse en ymmärrä mitään koko valuuttakaupankäynnistä ja idea myi minulle eräs toinen aijemmin mukaan lähtenyt sponssi. No, koska tiesin, että tuloja voi tätä kautta tulla, niin mitä sitä tarkemmin miettimään. Suu jauhoi ulkoaopittuja lauseita ja pian pankkitili lihoi kivasti. Ulkomaanmatkat, uudet autot ja muut herkut tulivat kuvioihin.

Pian homma meni kuitenkin vaikeeksi, kun poliisi astui kuvioihin. Tiesin että näin tulee varmaan jossain vaiheessa käymään ja tätä varten piilotin osan rahoista turvalliseen paikkaan. Olin kammarilla kuulusteillussa ja epäiltynä rikoksista, kaikki oli ihan jees ja olen valmis ottamaan tuomion, jopa vankilan vastaan. Olenhan talousrikollinen ja huijari, mutta nyt kuvioihin astui XXX, joka käskikin sivusuulla väittää, ettei kyse ollut valuuttakaupankäynnistä vaan jostain lisensseistä ja niiden kauppaamisesta. Olipas hyvin keksitty valhe ja tuo riitti minulle. Nyt siis kerromme näin aina jos asioista tulee puhe.

On se hyvä, että suomessa on taho joka pitää meidän talousrikollisesten puolia näin vaikeina aikoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu