Lääketehtaat/lääkärit

Olisi aika ryhtyä avoimeen keskusteluun myös lääketehtaiden kustantamista kalliista matkoista lääkäreille. Kai niissäkin lahjonnan tapaista voi nähdä. Eivät ne ainakaan lääkkeiden hintoja alenna. Niitähän perustellaan sillä, että lääkärit saavat uusinta tietoa lääkkeistä ja tutkimuksista. Kai sen tiedotuksen voisi halvemmallakin jakaa. Miten mahtaa luxus-matka vaikuttaa lääkkeen valintaan.
286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lääkäreiden ja lääketehtaiden kytköksistä käytiin kiihkeää keskustelua 80-luvulla. Myös verottaja tiukensi otettaan ja määriteltiin uusiksi, mikä on sallittua tuote-esittelyä ja mikä lahjuksenantoa/ottoa. Tämän päivän tilannetta en tarkemmin tunne. Liekö ote löystynyt?

Samaan aikaan tapeltiin rinnakkaislääkkeiden puolesta ja vastaan. Niitä markkinoille haluava "änkyrälääketehdas" piti tappaa, ennen kuin se ehti edes aloittaa. Enpä silloin olisi jaksanut uskoa, että nykyinen lääkekorvausjärjestelmä, joka perustuu edullisempiin rinnakkaislääkkeisiin, on näinkin pian totta.

Korvaanien eli rinnakkaislääkkeiden ansiosta laskivat sekä yhteiskunnan että tavallisen kansalaisen lääkekulut huimasti, vaikka 80-luvulla laskelmille naurettiin "vanhan lääketeollisuuden" vastaväitteissä. Kukaan ei enää puhu, että systeemi tuhoaa uusien lääkkeiden kehittämisen.

Äänestä
  • näyttää olevan suuri vaikutus myös lehdistöön. Kovasti mainostavat näitä rokotteita, vaikka pandemiarokotteetkin ovat vielä käyttämättä. Eikä niitä koskaan tarvitakaan.Siellä on viisi miljoonaa meille myytyä rokotetta. Nyt on kova kohu sikaflunssasta. Joka lehdessä kirjoitetaan. Maailmanlaajuisesti on sikaflunssaan kuollut kuusi ihmistä. Mihin muuhun tautiin on kuollut niin vähän?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


köyhä ja kippee kirjoitti:

Olisi aika ryhtyä avoimeen keskusteluun myös lääketehtaiden kustantamista kalliista matkoista lääkäreille. Kai niissäkin lahjonnan tapaista voi nähdä. Eivät ne ainakaan lääkkeiden hintoja alenna. Niitähän perustellaan sillä, että lääkärit saavat uusinta tietoa lääkkeistä ja tutkimuksista. Kai sen tiedotuksen voisi halvemmallakin jakaa. Miten mahtaa luxus-matka vaikuttaa lääkkeen valintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu