Kirjailija Veikko Huovinen on lähtenyt etsimään avaruuden perälautaa. Kuollessaan hän oli 82-vuotias. Suomen paras kirjailija oli hän, vakavan humoristisia ja elämää pirullisesti kuvaavia romaaneja kirjoitti lukuisia, mainittakoon vaikka Havukka-ahon ajattelija, Veitikka, Hamsteri, Joe-setä, Lampaansyöjät... listaa voisi jatkaa vielä pitkään.
Huovinen oli kirjoissaan tarkkasilmäinen piruilija, joka kuitenkin kohteli ivansa kohteita herttaisesti ja humaanisti. Näillä nykyajan jaritervoilla ei ole näkemystä eikä sivistystä "huumorikirjoja" sepittäessään, pahaisia räkänokkia ovat he mestariin verrattuna.
Suuret kiitokset, kirjailija Veikko Huovinen, olet tuonut meille paljon iloa!
p.s. Veikko Huovinen ei koskaan saanut Finlandia-palkintoa, mikä on huutava vääryys. Suurin syy lienee se, että Huovisen kultakausi sijoittui aikaan, jolloin erityisesti kulttuuripiireissä punikit olivat vallassa, eikä Huovinen viisaana miehenä halunnut juurikaan olla heidän kanssaan tekemisissä. Tarkempaa tietoa löytyy vaikkapa kirjailijan päiväkirjasta Humusavotta.
Huovinen oli kirjoissaan tarkkasilmäinen piruilija, joka kuitenkin kohteli ivansa kohteita herttaisesti ja humaanisti. Näillä nykyajan jaritervoilla ei ole näkemystä eikä sivistystä "huumorikirjoja" sepittäessään, pahaisia räkänokkia ovat he mestariin verrattuna.
Suuret kiitokset, kirjailija Veikko Huovinen, olet tuonut meille paljon iloa!
p.s. Veikko Huovinen ei koskaan saanut Finlandia-palkintoa, mikä on huutava vääryys. Suurin syy lienee se, että Huovisen kultakausi sijoittui aikaan, jolloin erityisesti kulttuuripiireissä punikit olivat vallassa, eikä Huovinen viisaana miehenä halunnut juurikaan olla heidän kanssaan tekemisissä. Tarkempaa tietoa löytyy vaikkapa kirjailijan päiväkirjasta Humusavotta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Veikko Huovisen Rauhanpiippu on paras koskaan kirjoitettu aidosti rauhanaatetta puolustava kirja. Joka jo 1950-luvulla, kymmenen vuotta etuajassa, satiiresesti arvosteli militarismia. Kirjassa kuvataan Bandito (”Roisto”) -nimisen suurvallan hyökkäys pieneen valtioon nimeltä Neforta (”Heikko”) - kuvaan kuuluu, että oikeistolaiset hyväksyivät kirjan, vasemmistopiirit ei. Sellaista oli rauhanaate silloin
Kekkonen piti Huovisesta vaikka tämä (siis Huovinen) sivalteli Tamminiemen suuntaan melkolailla teräviä iskuja. Silloin Huovinen kuului vielä linnan kutsujen vieraslistalle. Ei ole kuulunut sosialistipresidenttien aikana.
Huovinen olikin kansankuvaaja. maalaiskansan.
Finlandia-palkinto on kirjankustantajien perustama, joten tarkoittamasi kulttuuripiirit eivät ole palkinnonsaajaa päässeet pahemmin valitsemaan. Palkinto sitä paitsi perustettiin vasta vuonna 1984, jolloin Veikko Huovinen oli jo siirtymässä pikku hiljaa eläkkeelle, joskin tuo "pikku hiljaa" jatkui vielä 20 vuotta.
Mutta totta kuitenkin, ettei Veikko Huovinen ollut ainakaan ns. älykkövasemmistolaisten suosiossa, duunarivasemmistolaiset pitivät hänestä kyllä. Tavallinen kommunistityöläinen oli varmasti itsekin huvittunut niistä risupartaradikaaleista, jotka pyrkivät valistamaan alempia sosiaaliluokkia marksilaisin fraasein.
Huovisen novellien tv-sovituksetkin teki kapitalistinen Mainos-TV. Havukka-ahon ajattelijan filmatisoi muistaakseni kuitenkin YLE. Nyt tuosta mestariteoksesta on vissiinkin tekeillä uusi versio.
Ehdoton huippu Huovisen tuotannossa tuo Havukka-ahon ajattelija onkin. Ne 70-luvun satiiriset novellit olivat herkullisia, mutta eivät ole kestäneet aikaa kovin hyvin. Myöhemmästä tuotannosta taas Koirankynnenleikkaaja on mielestäni ehkä paras.
Finlandia-palkintoa ryhdyttiin jakamaan tosiaankin vasta vuonna 1984 ja heti ensimmäisenä vuonna Puukansan tarina oli ehdokkaana, muttei voittanut. Sen jälkeen ei edes ehdokkuuksia tippunut. Kieltämättä Huovisen parhaat teokset oli jo silloin kirjoitettu, mutta siitä huolimatta Joe-setä vuonna 1988 olisi ollut paljon parempi valinta kuin Gösta Ågrenin Jär, ainakin meitsin mielestä, meitsi kun ei harrasta suomenruotsalaista runoutta.
Vuodesta 1993 lähtien esiraati on valinnut kuusi kirjaa, joista yksi diktaattorin oikeuksin varustettu henkilö on saanut valita voittajan. Neljä kertaa valinnan on suorittanut poliitikko. Kolmella heistä on SDP:n jäsenkirja, yhdellä Vasemmistoliiton.
Tellervo Koivisto - Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies
Erkki Liikanen - Kristina Carlson: Maan ääreen
Claes Anderson - Hannu Raittila: Canal Grande
Paavo Lipponen - Bo Carpelan: Berg
Näistä Koiviston ja Andersonin valinnat ovat ihan okei, mutta Liikasen valinta on varsin käsittämätön, kun mm. Antti Hyry oli ehdokkaana. Valintaa puolsi varmaan se, että Carlson oli Suomen Kuvalehden toimittaja 1974-96 ja kirjoittaa lehteen edelleenkin freelancerina. Vielä käsittämättömämpi on Lipposen valinta: Carpelan sai jo toisen Finlandiansa! Ei ihme, että Lipposella vastavuoroisesti myönnettiin v. 2007 Axel Olof Freudenthal -mitali ansioistaan ruotsin kielen edistämisestä Suomessa.
Tässä lopuksi kooste Freudenthalin teeseistä, joita siis Lipponenkin ilmeisesti kannattaa. Wikipediasta copypastattu, professori L.A. Puntilan tutkimusten mukaan:
* Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa;
* Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria;
* Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole erityisiä luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla;
* Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalaiset ja ylipäänsä koko turaanilainen suku;
* Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille;
* Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä.
Ja oikeassahan Freudenthal oli: mikään muu kansa kuin suomalaiset ei ole niin pölkkypäistä, että antaisi neljän prosentin kielivähemmistölle toisen kotimaisen kielen statuksen, jossa kaikki suomenkieliset joutuvat opiskelemaan valtiasrodun kieltä.
Vaikkei kirjallisuuden Finlandiaa irronnut, niin Pro Finlandia jo vuonna 1967 ja professorin arvonimi vuonna 1999, eli kyllä Huovinen arvostusta sai. Tosin punikkien valtakausi alkoi Pro Finlandian jälkeen ja väheni Berliinin muurin murtumisen jälkeen Suomessakin, jolloin Huovisestakin voitiin professori tehdä. Vieläkin punikeilla on muutama turvapaikka jäljellä, tärkein niistä ehkä epäpätevien punikkitoimittajien suojatyöpaikka YLE.