Kysyisin mielipidettä asiasta, josta olen todennäköisesti lähdössä käräjöimään, vaikka se kaikenkaikkiaan typerää onkin.
Kyselin viime syksynä luottamaltani henkilöltä myytävänä olevaa osakeyhtiötä ja sellaisen hintaa. Hän lupasi myydä omistamansa oy:n hintaan 2500 euroa ja tehdä paperit kuntoon ilmaiseksi, kunhan maksaisin kaupparekisterikulut ja veisin paperit maistraattiin.
Eräs kaverini kuitenkin huomautti, että tuollaisen varattoman oy:n "oikea" hinta on luokkaa 200...400 euroa ja niitä myydään jatkuvasti mm. Hesarissa. No hermostuin tästä ja ilmoitin myyjälle, että en osta hänen yhtiötään. No hänpä kirjoitti minulle 200 euron laskun paperitöistä (jotka oli luvannut ilmaiseksi). Ilmoitin hänelle, että mielestäni lasku on aiheeton enkä sitä maksanut. Nyt hän yrittää periä 200 euroa lakiteitse. Kumman puolella oikeus on tällaisessa tapauksessa. Kaikki sopimukset ovat suullisia.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kannattaisiko yrittää neuvotella kulujen kohtuullistamista, jollekin sellaiselle tasolle joka oikeasti myyjällä meni papereiden laatimiseen.
Periaatteessa myyjän suullinen sopimus sitoo mutta sen todistaminen voi olla oikeudessa hankalaa, ja ymmärrän hyvin että myyjä ajatteli ottaa laatimiskulut kauppahinnasta (voitosta) ja pettyi kun et tehnytkään kauppoja joihin hän on ehkä näkenyt vaivaa. Mutta varmasti hän nyt yrittää saada enemmän sinulta kuin mitä hänelle itse kului papereiden laatimiseen. Pohjalainen appenikin sanoi että se ei ole tyhmä joka pyytää vaan joka maksaa :-)
Joten suosittelisin neuvottelua ja kulujen kohtuullistamista, tai ainakin sellaisen yrittämistä.
Luulisin että jos suullisia sopimuksia ei pystytä todistamaan laki sinänsä on hänen puolellaan. Mutta toisaalta hänen pitäisi osoittaa että hänellä oikeasti kului nuo 200 euroa. Jos hän ei sitä pysyt tekemään niin oikeus varmaankin laskee tuota korvaussummaa sellaiselle tasolle jonka hän pystyy todistamaan tai muutoin kohtuulliseksi katsomalle tasolle.
Oikeudenkäyntikulut onkin sitten asia erikseen, joten sovinto olisi siinäkin mielessä hyvä että ei käy tilannetta jossa oikeudenkäyntikulut ovat suuremmat kuin korvaussumma.
Tuo neuvotteleminen on hankalaa, koska kantaja ei vastaa sähköposteihin. :(
Enkö tällaisessa tapauksessa voi vedota siihen, että myyjä on yrittänyt tahallisesti harhauttaa minua pyytämällä noin viisinkertaisen ylihinnan, koska hän oli perillä tietämättömyydestäni hintatason osalta?
Mitä myyjän vaivannäköön tulee, lomakkeiden täyttämiseen ja muiden papereiden editointiin tietokoneella kuluu ehkä 15 min. Oy mitä hän tarjosi, oli osittain hänen omistamansa vanha asunto-osakeyhtiö.
Ei ole mikään oikeudessa käsiteltävä asia. Jos ei ole sopimuspaperia, niin turhaa on tyhjästä nyhjästä.
Pöytälaatikkoyhtiöillä voi olla myös rasitteita: ehkä valmiiksi negatiivinen oma pääoma ja vanhaa velkaa tai muita vastuita, joita ei taseessa näy.
Niistä aiheutuu yleensä vain ongelmia myöhemmin. Kaupparekisterimaksu on 285,- osakeyhtiöillä ja minimiosakepääoma 8000,-, joka on talletettava pankkitilille. Y-lomakkeilla perustaminen käy helposti. On aivan turhaa maksaa osakepääomaa ensin valmiin yhtiön myyjän tilille, josta se sitten kauppojen jälkeen siirretään osakepääomaan.
Kyseinen yhtiö oli siis myyjän ja muutaman hänen sukulaisensa omistama asunto-osakeyhtiö, jolla ei ollut ollut toimintaa vuosiin. Osakepääoma oli 3000 euroa, mutta kassa tyhjä eikä muutakaan omaisuutta taseessa (ei kyllä velkojakaan). Tätä myyjä kauppasi minulle hänen sanojensa mukaan edullisesti hintaan 2500 euroa. Minä tietenkin maksaisin kaupparekisterikulut, joihin kuului mm. muutosilmoitus (yhtiöjärjestys jne).
En siinä vaiheessa ollut oikein perillä oy:iden hinnoista, mutta tarvitsin nopeasti uuden osakeyhtiön. Olin juuri myynyt oman osuuteni silloisesta yhtiöstäni yhtiökumppanilleni. Mainitun vanhan asunto oy:n myyjä (kantaja) oli toiminut yhtiömme kirjanpitänä pari vuotta, joten pidin häntä luotettavana.