Vihdoin yö.
Kuu hohtaa kelmeää valoaan
mustalla taivaalla,
tuhannet tuikkivat tähdet seuranaan.
Minä kaipaan sinne
missä minua ymmärretään,
kaipaan sinne
missä minua rakastetaan.
Sinne jonnekin
tähtien taakse kai.
Tulee päivä.
Auringonvalo saa minut muuttumaan
läpikuultavaksi,
ohueksi harsoksi.
Olen lähes näkymätön,
kaapuni alla.
Kuljen muiden seassa,
ehkä tulen heidän kaltaisekseen,
jos jään valoon.
Ehkä he ottavat minut omanaan joukkoon
jos suljen silmäni maailmalta.
Jos kiellän itseäni näkemästä
maailman pienimpiä asioita,
kuulemasta maailman
hennoinpia ääniä.
Jos muutun...
Laskee ilta.
Olen taas turvassa.
Tulen maailman eteen
kun kukaan ei ole katsomassa.
Nauran yhdessä kuun kanssa,
hyppään pilven selkään.
En minä muuta kaipaa,
minun maailmani on kaunis...
Kuu hohtaa kelmeää valoaan
mustalla taivaalla,
tuhannet tuikkivat tähdet seuranaan.
Minä kaipaan sinne
missä minua ymmärretään,
kaipaan sinne
missä minua rakastetaan.
Sinne jonnekin
tähtien taakse kai.
Tulee päivä.
Auringonvalo saa minut muuttumaan
läpikuultavaksi,
ohueksi harsoksi.
Olen lähes näkymätön,
kaapuni alla.
Kuljen muiden seassa,
ehkä tulen heidän kaltaisekseen,
jos jään valoon.
Ehkä he ottavat minut omanaan joukkoon
jos suljen silmäni maailmalta.
Jos kiellän itseäni näkemästä
maailman pienimpiä asioita,
kuulemasta maailman
hennoinpia ääniä.
Jos muutun...
Laskee ilta.
Olen taas turvassa.
Tulen maailman eteen
kun kukaan ei ole katsomassa.
Nauran yhdessä kuun kanssa,
hyppään pilven selkään.
En minä muuta kaipaa,
minun maailmani on kaunis...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sillä maailmasi on kaunis ja kerrot sen ,
tuntuu hyvältä lukea sinua.
Kiitos sinulle.
en muista olenko kysynyt aiemmin, mutta
nyt kysyn; oletko sama Silkkis joka aiemmin
kirjoitteli tuolla rr:n puolella ?
Kaunis runo Sinulta, josta on luettavissa sellainen
orpouden ja kaipauksen tunne. Syvällisesti kir-
joitettua ja nautinnollista tekstiä, jos nyt niin
voi sanoa tuntemuksistasi ( yksinäisyyden olosta )
Kiitos. En ole kirjoittanut rakkausrunoihin. Silloin tällöin tulee jotain mieleen ja rustaan sen sitten tänne.
Enpä tiedä, ajatellut olen vuorokaudet pitkät.
Toisaalta pidän ja en pidä, ajatuksesta.
Maailmani yksinkertaisen kaunis on,
lumottu se on, pahuudesta tietoinen.
Nykyään aamu varhaisella, harjaan kiivaasti hiuksiani.
Maitokahvia hörpäten.
Kun ensi kerran katson peiliin.
Mitä sieltä näen, kauneutta hiljalleen rapisevaa.
Silmiin pistävää, josta joku toinen huolissaan enemmän olisi.
Suuren suurta remonttia mä siirrän yhä,
kiireilläni päivämäärää puolustaen.
Sinusta haaveilen yhtä paljon, kuin kauneimmasta
villapaidasta, jota vastustaa vaikea on.
Mitä muuttaisin rutiineissani totutuissa,
siinäpä sitä pohdittavaa kerrakseen.
Kauneusko ratkaisu se, vai ruokavalio remonttiko tuo olis.
Urheilua melkein inhonnut olen, mutta jos pähkinäruskeat
silmät ja vaativa kuolaava otus auttaisi vauhtiin minut.
Onnellinen niin onnellinen oivallus.