Faktaa taas välillä

2007 valmistunut paritalo Salossa jonka toinen pääty myytiin 2v sitten hintaan 340.000.
Elikkä silloin kun kupla oli ehkä pahimmillaan. Nyt syksyllä 2009 vihdoin saatu myytyä toinenkin puoli jonka hintapyynti oli jo pudotettu kesällä 238.000 euroon. Kauppa tehty ehkä hiukka päälle 200.000 euroa.
Voin vaan kuvitella ylihintaan ostaneen naapurin ajatuksia tällä hetkellä. Luulisi 100.000 euroa ylihintaa pikkasen harmittavan. Ai niin mutta olisihan vuokriinkin mennyt melkoinen summa tänä aikana. ( Salossa ehkä kuitenkin vaan alle 20.000 euroa)

Tämä nyt vaan ihan fakta tietona täältä Salosta, ja näitä esimerkkejähän riittää.
172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

toiset osaa tehdä kauppaa, toiset vain seuraavat sivusta ja haaveilevat
kumpaan sinä itse kuulut ?

usein ei uudesta saa sitä kun on rakennuskustannukset, jos varsinkin on yli 3 km keskustata.

meilläkin myytiin uusia ensin keskustan kerrostalosta 250 000 luokkaa ja viimeiset kun talo oli valmis reippaasti alle 200 000 ja uutta alkoivat rakentamaan, tarjottiin minullekin, muta ei kelvannut, ei oel tarvetta.

toiseksi, myytiin tuossa lähi-naapurissakin asunnot, autotallit yms,
lähes puoleen hintaan,
myyjällä oli mahtava eläke ja omaisuus, ei paljon hinta merkinnyt, eivät kaikki ole köyhiä.

(sai kansalaisuuden 10 v odotuksen jälkeen kaliforniasta, jossa on kaikki 4 lastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pomppaduu kirjoitti:

2007 valmistunut paritalo Salossa jonka toinen pääty myytiin 2v sitten hintaan 340.000.
Elikkä silloin kun kupla oli ehkä pahimmillaan. Nyt syksyllä 2009 vihdoin saatu myytyä toinenkin puoli jonka hintapyynti oli jo pudotettu kesällä 238.000 euroon. Kauppa tehty ehkä hiukka päälle 200.000 euroa.
Voin vaan kuvitella ylihintaan ostaneen naapurin ajatuksia tällä hetkellä. Luulisi 100.000 euroa ylihintaa pikkasen harmittavan. Ai niin mutta olisihan vuokriinkin mennyt melkoinen summa tänä aikana. ( Salossa ehkä kuitenkin vaan alle 20.000 euroa)

Tämä nyt vaan ihan fakta tietona täältä Salosta, ja näitä esimerkkejähän riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu