hahmo

Pöydällä kynttilä
ja kynttilässä liekki hento.
Minä istun tuolillani
on oloni rento.
Havahdun, valpastun,
ken ulkona liikkuu?
Ikkunasta näen
et pihakeinuni yksin kiikkuu.
Mä hämmästyn ja ulos pimeään tuijotan,
nään vain pimeyttä ja varjoja,
kaulaani kurkotan.
Ja siinä se on
hahmo uskomaton.
Valkoinen kuin lumienkeli,
mist se siihen lenteli.
Se katsoo mua kiilu silmillään,
en katsettani saa siitä irti millään.
Tuo kaunis eloton olento,
hento sudenkorento.
Se pimeydestä mua vaani,
torppani seiniä raapi.
Se nälissään mun ulos saapuvan odotti,
sielunsa tuhansia vuosia sitten kadotti.
Tunsin sen mua kutsuvan,
hennosti nimeni kuiskaavan.
En voinut sitä vastustaa,
tuota ääntä kutsuvaa.
Se vei mut paikkaan pimeään,
ikiuneen sikeään.
286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei ole Poe-parodiaa vaan on tummilla sävyillä herkuttelua. Siinä se mielestäni onnistuukin, paikoitellen mallikkaan hyvin. Ja luulen että kokonaisuutenakin paremmin kuin useat lajityyppinsä (esikuviin juuttuneet) edustajat. En ole alan asiantuntija, ja vietävän monta vuotta on aikaa siitä kun olen Poen runoja lueskellut, lähinnä silloisen ammattini puolesta jotakin hänen runokirjaa selailin (antikvariaattia kun pidin, minkä jäljiltä käsiini sitten jäi 20 000 ylimääräistä kirjaa) mutta hänen runoonsa Korppi törmään pakostakin silloin tällöin, onhan se klassikko, pari kolme vuotta sitten viimeksi sen jostain lukaisin ja muistikuvani perusteella ehdotan kyseistä runoa nimimerkkisi lähteeksi?

Niin tai näin, tämä on yksi lajityyppi - kauhuromantiikan ja fantasian kuvastossa liikutaan; liikkumatila on onneksi laaja ja aiheessa voi liikkua moneen suuntaan, parodia tulikin jo mainittua, romantiikkaa voi käyttää ja sepitellä rakkausloruja missä kauhu on peiteltynä pinnan alla, kauhusatuilun ja arkitodellisuuden yhdistäminen niin että aihe selkeämmin puhuttelee nykyihmisen tiedostamattomia pelkoja ja sitä kautta vie mystiikan ulottuvuuksiin, on loputtomien mahdollisuuksien... etten sanoisi, heh... pandoran lipas. Itse en liiemmin pidä tämän tyyppisestä runoudesta, se ei puhuttele, ja tietyssä mielessä tunnen jopa antipatiaa aihetta kohtaan, syykin on selvillä: mielestäni nämä ei auta käsittelemään todellisia [yliluonnollisen] pelkoja vaan pikemmin hämmentää soppaa; se ei silti tarkoita etten lainkaan arvostaisi tyylilajia. Makuja on monenlaisia. Tuossa genressä runosi tuntuu oikein mukiinmenevältä.

Ei siis hassumpaa.
Krääks... Ja lisää tuotoksia.

Hyvää syksynjatkoa! Toivottelee

-parta

Äänestä
  • No, kiitoksia vain. Kyllä, Poen Korpistahan minun nimimerkkini tulee, loistava runo. Minä vasta harjoittelen tätä lajia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korppi1 kirjoitti:

Pöydällä kynttilä
ja kynttilässä liekki hento.
Minä istun tuolillani
on oloni rento.
Havahdun, valpastun,
ken ulkona liikkuu?
Ikkunasta näen
et pihakeinuni yksin kiikkuu.
Mä hämmästyn ja ulos pimeään tuijotan,
nään vain pimeyttä ja varjoja,
kaulaani kurkotan.
Ja siinä se on
hahmo uskomaton.
Valkoinen kuin lumienkeli,
mist se siihen lenteli.
Se katsoo mua kiilu silmillään,
en katsettani saa siitä irti millään.
Tuo kaunis eloton olento,
hento sudenkorento.
Se pimeydestä mua vaani,
torppani seiniä raapi.
Se nälissään mun ulos saapuvan odotti,
sielunsa tuhansia vuosia sitten kadotti.
Tunsin sen mua kutsuvan,
hennosti nimeni kuiskaavan.
En voinut sitä vastustaa,
tuota ääntä kutsuvaa.
Se vei mut paikkaan pimeään,
ikiuneen sikeään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu