Olen parisuhteessa miehen kanssa ja ihastunut tähän ihanaan naiseen, jota en edes tunne. Ajattelin että koko ihastus olisi sellainen tahdon juttu, että mulla oli nyt tilausta tuntea näin, ei sen vakavampaa. Nyt kun olen joutunut kyseenalaistamaan koko asian enkä näe häntä juuri ollenkaan, huomaan että on kova ikävä. Miksen voi olla vaan tyytyväinen kaikkeen. Tässä tulee kai tällainen "bimäinen" ongelma esiin.
Perustilanne
54321
16962
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Niin, mäkin voisin kirjoittaa samaa. Naimisissa miehen kanssa -tosin seksi on äärentöntä suorittamista. Kaikki muu sujuu hyvin. Seksin osalta vain tökkii; miehelle erittäin tärkeää, mua ei voisi oikeasti vähempää kiinnostaa. Niin paljon kuin haluaisin hänelle antaa nautinnollista ja latautunutta seksiä. Hänessä ei ole ihmisenä mitään vikaa. Olen ollut ihastunut erääseen ihanaan naiseen jo liian kauan. Ajattelin myöskin, että voisin hallita tätä tunnetta, mutta enpä ole koskaan tuntenut vastaavaa ja näin palavasti!
Näen häntä yhä harvemmin, mikä on todella raastavaa. Kaikki tuntuu niin tyhjältä ilman häntä -en todellakaan tunne häntä, mutta haluaisin tapaavani hänet useammin. Välillä oikeasti tuntuu, että pakahdun tähän, mutta elämä on ja tunteet haalenee. Toisaalta toivon sitä, mutta jos rehellisesti sanon, niin en todellakaan haluaisi antaa tämän tunteen sammua. Hän on niin ainutlaatuisen ihana!
Ikävä!
http://www.youtube.com/watch?v=ye24cqG8j3M
-niin tavallista, niin taivaallista-
Mistä meitä riittää :(
Sama elämän tilanne mullakki!! Miten tästä selviää!! Kun pitäs tehdä isoja päätöksiä, mut kauhee loukata omaa perhettä!!! Rakastunut korvia myöten naiseen ja hänelläki tunteita minua kohtaan :)
Kauheeta salata ku on niin onneliinen!!!
niin ihana lukee ku tietää ettei oo ainut joka samassa tilanteessa....Itse olen päätökseni tehnyt, mutta vielä en ole kertonut miehelleni ja lapsilleni, mutta kerron asian parin viikon sisällä...En ole koskaan aikaisemmin tuntenut tällaista rakkautta kuin nyt tähän ihanaan naiseeni...Salailua en enää jaksa ja vaikka joudunkin verisesti läheisiäini loukkaamaan, haluan olla onnellinen....
mä en tajuu mistä meitä riittää...
Viimeksi kun tapasin hänet meinas taju lähtee...niin täydellinen pakkaus. Tsemppiä teille kaikille.
Mitäköhän tuosta hyödyt?
varmaan näitten palstojen ainoa provo. Eikö miehet tykkää susta eivätkä naisetkaan? Sun täytyy muuttua ja tyytyä siihen mitä saat. Kaikki eivät vaan kelpaa, jos on ylipainoa liikaa tai vaikkapa paha karsastus. Huonoa on myös lespaus puhuessa. Jos kerrot sinua vaivaat ongelmat, lupaan kertoa millä tavalla saat jonkin sorttista apua niihin. Moi! - Niin ja pahan hajuinen hengitys tai alakertaa kyllä karkottaa kaikki. Ota opiksi.
et vaikuta kauhean kypsältä, mutta ehkä kirjoituksesi oli niin äkkipikainen että sua hävettääkin se. Olisit voinut sanoa vaan että olen väärässä, et provoile.
Olen ihan samassa tilaneteessa ja sydäntä raastavaa ihastumista on kestänyt jo vuoden. (Voiks muuten rakastua tuntematta toista...?) oon kyllä yrittänyt päästä tunteesta eroon turhaan. No minua ahdistaa tämä tilanne, koska ihastukseni asuu yhden naisen kanssa ja mua vituttaa niin helvetisti se, etten mä koskaan saa häntä itselleni. Mistä edes tiedän minkälaisista naisista hän tykkää. Oon varmaan aina ihan juro ja kiukkupussi hänen läheisyydessään, vaikka en haluaisi. Ottaa niin paljon päähän! Vaikka oon naimisissa, miestäni tai hänen nautintojaan en ajattele pätkääkään. Ottaa sekin päähän, että on edes tullut mentyä naimisiin... Mä oon nyt niin sekaisin ja vihainen tästä asiasta ja siitä et pitää olla niin helv..rakastunut mahdottomaan kohteeseen... paras lopettaa tämä avautuminen. Onneksi en näköjään ole yksin tämän asian kanssa ;)
höpö
jotenkin niin vaan rehellisen avoin, et saat kyl kaikki sympatiani.
Mut niin vaan pitää kuitenkin elää että vaikka asiat on näin tänään, ei se tarkoita että ne on niin huomenna
Outoa, en ole suhteessa mutta tunnen outoa vetoa yhteen naiseen jota EN TUNNE. ja sama outo "ikävä" tulee minullekkin...
Omalle kohdallenikin sattunut muutama tapaus. Toivottavasti uskallatte kerta sille ihanalle naisellenne rehellisesti edes jotain omista tunteistanne...vaikka näkyyhän se ihan selvästi (edellyttäen että se toinenkin nainen pitää naisista). Se vain on reilua olipa ratkaisunne mikä tahansa.
mulla on lähes 99 pros. tarkkuus lukea miehiä, kuka on kiinnostunut jne. Nyt kun on nainen kyseessä MULLA EI OLE HAJUAKAAN! olen niin onneton pitämään mitään tunteita sisälläni, että uskoisin että tämä toinen on jo lukenut ihastukseni minusta, mutta siitäkään ei voi olla varma. Ainakin oma mieheni keksi asian, ja olin siitä itse asiassa aika helpottunut ja nostin hattua miehelleni, joka siis mainitsi asiasta mutta jätti sen sitten siihen.
Mutta siis hämmennyksen taso on ihan teini-ikäistä vaikka itse onkin keski-ikäinen. Sekin tekee asiasta erilaista, sillä ei enää ole niin hehkeä kuin nuorempana ja sitä haluaisi olla vielä enemmän kuin miesten kanssa!?!
mitä tarkoittaa keski-ikäinen sun maailmassa?
tunteitasi ja toinen ymmärtää tilanteen, niin tietää juu. Jos olet suhteessa vieläpä mieheen, niin mitäpä siihen voisi sanoa.