Olen uudessa ihanassa parisuhteessa, joka tuntuu siltä ainoalta oikealta :)
Samaan aikaan vaivaa kamala vauvakuume...
Tämä uusi tuore, nyt jo avomieheni haluaa kyllä myös lapsia mutta "sitten joskus" opiskelujen jälkeen, parin vuoden päästä. Itse olen sitä mieltä että opiskelut eivät ole mikään syy. Mielestäni pärjäisimme ihan hyvin vaikka mieheni opiskeleekin. Tietenkin ymmärrän miestäni, ettei halua vielä lapsia, onhan suhteemmekin tuore, mutta kuitenkin olemme toisistamme aivan varmoja ja kun molemmat lapsia haluaa, niin...vähän tekee mieli purnata...
Halusin vaan vähän avautua :) ja samalla kiinnostaisi kuulla, kuinka pian suhteenne on kestänyt ennen lapsenhankintapäätöstä?? Entä minkälainen tilanne vauvakuumeilijoilla täällä on, onko jollain opiskeleva mies ja miten olette ajatelleet tulla rahallisesti toimeen??
Samaan aikaan vaivaa kamala vauvakuume...
Tämä uusi tuore, nyt jo avomieheni haluaa kyllä myös lapsia mutta "sitten joskus" opiskelujen jälkeen, parin vuoden päästä. Itse olen sitä mieltä että opiskelut eivät ole mikään syy. Mielestäni pärjäisimme ihan hyvin vaikka mieheni opiskeleekin. Tietenkin ymmärrän miestäni, ettei halua vielä lapsia, onhan suhteemmekin tuore, mutta kuitenkin olemme toisistamme aivan varmoja ja kun molemmat lapsia haluaa, niin...vähän tekee mieli purnata...
Halusin vaan vähän avautua :) ja samalla kiinnostaisi kuulla, kuinka pian suhteenne on kestänyt ennen lapsenhankintapäätöstä?? Entä minkälainen tilanne vauvakuumeilijoilla täällä on, onko jollain opiskeleva mies ja miten olette ajatelleet tulla rahallisesti toimeen??
Vastaukset 2
Vanhimmat
mieheni kanssa tutustuneet yhteisten ystävien kautta puolisen vuotta sitten. Suhteemme eteni aika nopeaa vauhtia ja nyt olemme muuttamassa yhteen. Päätimme suhteen alussa, että vauva saa tulla, jos on tullakseen. Ja olenkin nyt raskaana. Olen itse lähellä kolmeakymmentä vuotta ja mieheni on jo vähän ylikin.
Kyllä minua pelottaa välillä, että meneekö kaikki hyvin ja mitä jos jäänkin yksin jne..mutta nämä samat pelot minulla olisi, vaikka olisin seurustellut hänen kanssaan 10 vuotta. Ei koskaan voi olla täysin varma toisesta ja siitä kestääkö loppujen lopuksi mikään. Mielestäni terve maalaisjärki jne..auttaa paljon. Jos oikeesti punnitsee onko se järkevää, taloudellista ja onko suhde tarpeeksi vakaa..kuuntelee itseään ja toisen haaveita ja toivomuksia.
Tsemppiä sinulle!
Onneksi meitä nopeasti eteneviä on muitakin! :)
Minä taas tapasin poikakaverini joulukuun lopulla ja helmikuun 2. pvä ovistesti->raskaaksi. Edellisessä suhteessa kärsin lapsettomuudesta joten aloitin varovasti puhumaan heti lapsihaaveista. Ettei tule turhaan taas kulutettua itseään. Vauva tulikin sitten heti kun aloitettiin yritys.. Jos ei poikakaveri olisi ollut yhtä halukas perustamaan perhettä olisin lähtenyt yksin hedelmöityshoitoihin. Halusin nuorena perheen mutta olen jo 25 lapsettomuuden takia tunnen itseni melkein nelikymppiseksi.
Kotiäitiys on ollut minulle aina se kutsumusammatti. Ja siksi olen käynytkin kouluja joista on hyötyä lapsen parasta ajatellen. Mies on onneksi töissä että ainakin jotenkin rahallisestikin pitäisi pärjätä.
Vaikka suhde ei ollutkaan vielä kovin vakaa muuta kuin luottamuksen osalta ja muutenkin aika järkiperäinen rakkausjuttu, niin ollaan suunniteltu jo useampaakin lasta. Mies on uskomattoman samalla aaltopituudella lapsenkasvatuksessa, joten uskon että näin on määrätty. hassulta tuntuu se että luultavasti suurin osa tutuistamme ja ystävistämme luulee vauvaamme vahingoksi..