pelin lopetus

Nyt hyvästi jää,
hakkuuaukea tää.

Kaikki kelvolliset puut on hakattu,
ja ainoat versovat visat pois nakattu.

Nyt sama ympyrä täällä pyörii
ja samat henkilöt siinä hyörii,
ei mitään uutta saada aikaan,
siks ei kiinnosta tää enää lainkaan.

Tätä on vaikea saada riimiin,
mutta petyin eniten Eurooppatiimiin,
oli meillä omat mielipiteet,
mihin ei vaikuttaneet mitkään siteet.

Mutta yhtäkkiä kaikki muuttui,
kun joku Stonemaniin suuttui,
ja alkoi pelata likaista peliä
missä ei tunnettu hyvää veliä

Nyt haukutaan vain yhtä puuta,
eikä ympärillä nähdä mitään muuta,
ei huomata että joku vedättää teitä lujaa,
ja joudutte kohta juoksemaan kyykkykujaa.

Tää viimeinen viesti on NurinperiN
sillä poistun täältä vähinerin,
jos joskus aion takaisin tulla,
niin silloin on eri nikki mulla.

Oon lukenut täältä paljon mukavia juttuja,
ja osista nikeistä on tullut jo tuttuja.
Nyt muistan enää hauskat hetket
kun aloitan taas uudet retket


Mukavaa elämää teille:
Ässä, Waffen, Jermu, Zeireeni, Kimmo, Wirn, CIA, MillaN, Stone
ja Sinä jonka jätin tarkoituksella mainitsematta, jotta muilla olisi miettimistä.
9647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyvää loppuelämää sinullekin.

Mutta toivon ja uskon että tulisit takaisin vaikka parin viikon päästä,jookos?.

Äänestä

Ei hakkuuaukealta noin vain poistuta. Moni on yrittänyt vaan veri vetää aina takaisin.

No hyvää matkaa anyway :-)

PS:hmm eikai eurooppatiimissä ole joku pelannut likaista peliä.

Äänestä

Ikävä, että juuri sinä lähdit, sillä olihan meilläkin montaa hauskaakin hetkeä yhdessä ja myös tuimia taistoja. Toivottavasti miettisit uudelleen, sillä mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut. Likainen peli on häviölle jääneille hyvin tyypillistä, mutta siitä ei pidä välittää, sillä siihen ryhtynyt on jo menettänyt pelin.
Huomasin myös, että eräs hävinnyt "voittaja" kadulta ei nimilistassasi.

Mieti siis vielä.



Stoneman

Äänestä

mitä sä ny tolleen.. :(

p.s. laita maili..

Äänestä

...runostasi paistaa suuri viisaus.:)

Jään kaipaamaan runojasi, toivottavasti et pääse meistä kovin helpolla eroon.:)

Hyvää jatkoa sinulle!

Äänestä

Otat sellaisen muutaman päivän harkinta-ajan ja sitten täräytät jotain kivaa luettavaa, jookosta senkin Nurinperix?

Äänestä

sinne jonnekin. Jätit mietittävää tuosta nimilistasta, ja mietittävää meillä on tämänaamuisista tapahtumista Konginkankaalla.

Muista kuitenkin hakkuuaukean motto: You can always check-out, but you can never leave...

Äänestä

Minä kiitän mukavan elämän toivotuksesta ja toivotan myös sinulle mukavaa elämää.

Näin auringon paistaessa (siis ulkona) toivottaminen on kovinkin helppoa.

Äänestä

...toivotan minäkin sinulle kaikkea hyvää jatkossa, hauskat runosi piristivät kaiken taistelun keskellä, harmi jos niitä ei ole enää jatkossa luettavina, aurinkoista kevättä, *hymy*.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NurinperiN kirjoitti:

Nyt hyvästi jää,
hakkuuaukea tää.

Kaikki kelvolliset puut on hakattu,
ja ainoat versovat visat pois nakattu.

Nyt sama ympyrä täällä pyörii
ja samat henkilöt siinä hyörii,
ei mitään uutta saada aikaan,
siks ei kiinnosta tää enää lainkaan.

Tätä on vaikea saada riimiin,
mutta petyin eniten Eurooppatiimiin,
oli meillä omat mielipiteet,
mihin ei vaikuttaneet mitkään siteet.

Mutta yhtäkkiä kaikki muuttui,
kun joku Stonemaniin suuttui,
ja alkoi pelata likaista peliä
missä ei tunnettu hyvää veliä

Nyt haukutaan vain yhtä puuta,
eikä ympärillä nähdä mitään muuta,
ei huomata että joku vedättää teitä lujaa,
ja joudutte kohta juoksemaan kyykkykujaa.

Tää viimeinen viesti on NurinperiN
sillä poistun täältä vähinerin,
jos joskus aion takaisin tulla,
niin silloin on eri nikki mulla.

Oon lukenut täältä paljon mukavia juttuja,
ja osista nikeistä on tullut jo tuttuja.
Nyt muistan enää hauskat hetket
kun aloitan taas uudet retket


Mukavaa elämää teille:
Ässä, Waffen, Jermu, Zeireeni, Kimmo, Wirn, CIA, MillaN, Stone
ja Sinä jonka jätin tarkoituksella mainitsematta, jotta muilla olisi miettimistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu