Window 7 asennusrieha

Hei!

Olen suunnittelemassa pääkaupunkiseudulle muutamia Windows 7 -asennusiltamia 24. lauantai tai seuraavana viikonloppuna ja kyselen tässä alustavasti löytyisikö osanottajia?

Windows 7 siis julkaistaan 22. lokakuuta ja iltamat olisivat tämän päivämäärän jälkeen. Kyseessä ei siis ole nämä Microsoftin partypakettiin perustuvat kotibileet vaan ihan yleiset illanistujaiset johon jokainen voisi tuoda mukanaan läppärinsä ja mahdollisesti asentamattoman Windowsinsa ja sitten porukalla katsottaisiin vähän läpi mahdollisia uusia juttuja. Sauna ja leffankatselukin WMC-koneella voisi kuulua ohjelmaan jos kellään kiinnostusta tai sitten vaikka pienimuotoiset LANit jos sellaiset kiinnostaa :). Kaikentasoiset käyttäjät ovat tervetulleita!

Kuulin, että Linuxin käyttäjissä olisi jonkin verran kiinnostusta Windows 7 kohtaan joten ajattelin kysyä, että olisiko kenelläkään kiinnostusta ottaa osaa tällaiseen toimintaan. Osaan putsata MBR:n Linuxin jäljiltä joten Windows 7 asentaminen sen päälle on lasten leikkiä, kunhan tuotte oman kaupasta ostetun pakettinne, ei piraatteja!
9402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

on moisessa?? Luuletko että monikaan haluaa laittaa Win7:n linuxinsa tilalle?

Korkeintaan pientä kiinnostusta linux-käyttäjien piirissä Win7:aan on KOKEILUmielessä mutta ei muuten.

Voin minäkin KOKEILLA Win7:aa mutta en ala korvaamaan linux-jakeluani millään windowsilla.
Linux on ja pysyy, windowsit tulee ja menee.

Äänestä

Kunhan vain saa virallisen 7:n ilmaiseksi. Samaan tapaan kuin Linuxin asennustilaisuuksissa.

Äänestä

Voisin tuoda Linux-läppärini käytettäväksi projektorissasi. Ette te kuitenkaan saa yhdessäkään koneessa multimediaa toimimaan kunnolla. Se on Linuxin aluetta.

Äänestä

Ei yhtään hullumpi idea. Kiinnostaa.

en tiedä minkä linuksin kaveri asenti tähän mutta se saa kyllä lähteä

Äänestä
  • Eipäs vastailla omiin aloituksiin siinä yläpuolella.

    Äänestä

Eli onko kenelläkään muulla kuin jess!:lla kiinnostusta? Vielä mahtuisi toinen puoli porukasta eli n. 10 henkeä.

Äänestä

Vieläkö ehtii mukaan? Veli ja hänen vaimonsa olisivat kovasti kiinnostuneita ja voisin minäkin paikalla piipahtaa, tosin minun läsnäollessani näisväkeä kaatuu kuin heinää, heheh.

Äänestä
  • Pentti The Man!

    Äänestä

  • Käytä dödöä äläkä myöskään riisu tossuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keijomään kirjoitti:

Hei!

Olen suunnittelemassa pääkaupunkiseudulle muutamia Windows 7 -asennusiltamia 24. lauantai tai seuraavana viikonloppuna ja kyselen tässä alustavasti löytyisikö osanottajia?

Windows 7 siis julkaistaan 22. lokakuuta ja iltamat olisivat tämän päivämäärän jälkeen. Kyseessä ei siis ole nämä Microsoftin partypakettiin perustuvat kotibileet vaan ihan yleiset illanistujaiset johon jokainen voisi tuoda mukanaan läppärinsä ja mahdollisesti asentamattoman Windowsinsa ja sitten porukalla katsottaisiin vähän läpi mahdollisia uusia juttuja. Sauna ja leffankatselukin WMC-koneella voisi kuulua ohjelmaan jos kellään kiinnostusta tai sitten vaikka pienimuotoiset LANit jos sellaiset kiinnostaa :). Kaikentasoiset käyttäjät ovat tervetulleita!

Kuulin, että Linuxin käyttäjissä olisi jonkin verran kiinnostusta Windows 7 kohtaan joten ajattelin kysyä, että olisiko kenelläkään kiinnostusta ottaa osaa tällaiseen toimintaan. Osaan putsata MBR:n Linuxin jäljiltä joten Windows 7 asentaminen sen päälle on lasten leikkiä, kunhan tuotte oman kaupasta ostetun pakettinne, ei piraatteja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu