-Vakuutuskorvaa koiran kuoleman, jos koira lopetetaan sairauden tai tapaturmanvuoksi, eläinlääkärin määräyksestä tai eläinsuojelullisista syistä.
-VAKUUTUKSESTA EI MAKSETA KORVAUSTA, jos kuoleman tai lopettamisen syy on luuston- tai nivelten kehityshäiriö tai koiran käyttäytymishäiriö.
-Katoaminen ja varkaus korvataan, jos koiraa ei ole saatu kuukauden kuluessa.
Vakuutuksesta Ei makseta korvausta siltä osin, kunsamasta vakuutustapaturmasta maksetaan korvausta jonkun toisen vakuutuksen perusteella, eläintautilain tai muuten julkisista varoista.
HOITOKULU VAKUUTUS EI KORVAA
-rokotuksia
-luuston-tai nivelten kehiyshäiriöiden hoitoa
-käyttäytymishäiriöiden hoitoa
tiinehtymättömyyden tai siitoskyvyttömyyden hoitoa
-kastraatiota, sterilisaatiota, loislääkitystä,hampaiden poistoa
-vitamiineja, kivennäisravinteita, lisäravinteita, erikoisruokia (allergiat)
luontaistuotteita.
Eläinvastuuvakuutus taas korvaa, jos koiranpidosta aiheutuu vahinkoa ulkopuoliselle henkilölle ja esinevahingon. Eli koiran terveyteen liittymätön seikka.
Nyt kysynkin Pinjalta ja IPeltä, että kuinka vakuutusyhtiön tutkimukseen mm. luuston ja nivelten (lonkat, kyynärpäät, polvet) osalta voi luottaa? Koska eihän vakuutusyhtiölle mene tietoa ko. sairauksista ???
-VAKUUTUKSESTA EI MAKSETA KORVAUSTA, jos kuoleman tai lopettamisen syy on luuston- tai nivelten kehityshäiriö tai koiran käyttäytymishäiriö.
-Katoaminen ja varkaus korvataan, jos koiraa ei ole saatu kuukauden kuluessa.
Vakuutuksesta Ei makseta korvausta siltä osin, kunsamasta vakuutustapaturmasta maksetaan korvausta jonkun toisen vakuutuksen perusteella, eläintautilain tai muuten julkisista varoista.
HOITOKULU VAKUUTUS EI KORVAA
-rokotuksia
-luuston-tai nivelten kehiyshäiriöiden hoitoa
-käyttäytymishäiriöiden hoitoa
tiinehtymättömyyden tai siitoskyvyttömyyden hoitoa
-kastraatiota, sterilisaatiota, loislääkitystä,hampaiden poistoa
-vitamiineja, kivennäisravinteita, lisäravinteita, erikoisruokia (allergiat)
luontaistuotteita.
Eläinvastuuvakuutus taas korvaa, jos koiranpidosta aiheutuu vahinkoa ulkopuoliselle henkilölle ja esinevahingon. Eli koiran terveyteen liittymätön seikka.
Nyt kysynkin Pinjalta ja IPeltä, että kuinka vakuutusyhtiön tutkimukseen mm. luuston ja nivelten (lonkat, kyynärpäät, polvet) osalta voi luottaa? Koska eihän vakuutusyhtiölle mene tietoa ko. sairauksista ???
Vastaukset 9
Vanhimmat
... edellisen ketjun vastaukseni. Lisäksi vakuutusyhtiöissä on eroja, enemmän kuin viineissä.
Mutta, jos unohdetaan koko tutkimus, niin mietippä vähän itsekkin jalostuksen perusteita ja linjasiitoksien tuomista ongelmista.
Ja mikään näistä linjasiitoksen tuloksena syntyneen nartun geeneistä ei siirry pentuun? Otetaanpa kaksi yleistä rotua esim. saksanpaimenkoira ja kultainennoutaja. Ne tekevät ns. rakkauspentueen. Nämä pennut ovat terveitä, koska eivät ole samanrodun edustajia, vaikka molemissa roduissa on lonkkavikaa ??? Ja kaikki linjasiitoksen ja jalostamalla aikaan saatujen koirien on oltava sairaita? Kas kummaa, omani on puhdas ja täysin terve? Onkohan siinä jotain vikaa, kun se sattuu olemaan terve?
Kerro mikä vakuutusyhtiö korvaa luusto-, nivel ja polviviat? Mikä korvaa luonnehäiriöt?
Etsi mulle hyvä "viini".
"Unohdetaan tutkimus", koska ystäväni huomasit ja vihdoin tajusit, ettei vakuutusyhtiön tutkimus voi olla luotettava.
EN väitä, että kaikki seropit ovat sairaita, enkä väitä, että kaikki puhtaat terveitä.
Mutta puhtaiden kaikki sairaudet tiedetään, tuleva indeksin käyttöön otto antaa yksilön terveydestä vielä paremman arvion, kuin nykyinen käytäntö on antanut.
Seropien kaikki sairaudet eivät tule ihmisten tietoon. Siksi monella on se käsitys, että kun ottaa seropin, siinä EI VOI olla samoja jalostuksella aikaan saatuja sairauksia. Ja toi tietohan on väärä, koska kyllä vaan miitä periytyy jälkeläiille jos on periytyäkseen. Olipa isä samaa rotua tai ei.
... sä näitä vastauksia olleenkaan? Vai aloitatko aina vaan uuden aiheen?
Kirjoitit linjasiitoksesta. Vastasin siihen.
Kirjoitit "unohdetaan vakuutusyhtiön tutkimus" ja että, "vakuutusyhtiöissä on eroja"...kirjoitin noista aiheista palautetta sulle.
Kyllä luen, mutta ne ovat sitä samaa paskaa koko ajan. Tarpeeksi hyvää vastausta en ole saanut.
Ja mikä on uusi aihe jonka olen aloittanut? Aihe on koko ajan ollut se, että seropit eivät ole niin terveitä, kuin niiden väitetään olevan.
Itse vedätte asioita pöydälle ja unohdatte ne, kun kysyn tai selvitän esim. ton vakuutusyhtiön tutkimuksen luotettavuutta ;)))
"Nämä pennut ovat terveitä, koska eivät ole samanrodun edustajia, vaikka molemissa roduissa on lonkkavikaa ??? "
Toistan, kahdesta sairaasta koirasta ei tule yhtä tervettä.
Tämä oli sit' vain esimerkki.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000000389&posting=22000000002726741
Tuossa jo ehdin kirjoittaa, vakuutusyhtiön tutkimuksen luotettavuudesta. Tutkimuksen otanta on YLI 300 000 koiraa. Eiköhän se jo ole luotettava?!? Miksi et itse sitä tutkimusta lue?? Olisi tuokin asia jo selvinnyt sinulle aikapäiviä sitten :)
Jos kultsu ja saku risteytyy, ei se ole linjasiitosta. Linjasiitoksessa todennäköisyys sairauksiin kasvaa; ristiin siitettäessä todennäköisyys pienenee. Eli seropi on TODENNÄköisemmin terveempi kuin linjasiitetty siskopuolensa. Tämän se kertoo tuo tutkimuskin selvin numeroin. Ei seropit tutkimuksen mukaan ole täysin terveitä, mutta ne ovat KESKIMÄÄRIN terveempiä, kuin vaikka kultainen noutaja tai irlanninsusikoira. Mutta, seropi on myös keskimäärin sairaampi, kuin vaikka pohjanpystykorva. ;)
Aivan. Kaksi suurta rotua--> todennäköisesti molemmissa roduissa on lonkkavikaa.
Näin myös seropissa voi olla lonkkavika. Jos pentu olisi puhdas, oireeton ja omistaja käyttää sen tutkimuksissa, vikaa löytyy. Koirahan on heti sairas, vaikei oireile.
Seropi vastaavasti ei oireilis, ei tutkittais ja omistaja vaahtoaa, kuinka terve se onkaan. Ja tervehän se olisi, koska vikaa ei ole todettu ;)))
Mitä eroa näiden kahden koiran terveydentilassa on???
Ja Pinjalle...tiedän, että muitakin sairauksia on, mutta lonkkavika on huomattavasti yleisempi, kuin epilepsia. Epilepsiahan ei yleensä vaadi lääkitystä, vaan koira pärjää ilman, jos kohtauksia ei tule kovin usein. Omalla ensimäisellä koiralla oli epilepsia ja vakuutus. Eläinlääkäri vain totesi sairauden, ei hoitoa. Oma vastuu osuus oli suurempi kuin eläinlääkäri käynti, joten tieto siitäkään ei vakuutusyhtiöön mennyt.
"Nyt kysynkin Pinjalta ja IPeltä, että kuinka vakuutusyhtiön tutkimukseen mm. luuston ja nivelten (lonkat, kyynärpäät, polvet) osalta voi luottaa? Koska eihän vakuutusyhtiölle mene tietoa ko. sairauksista ???"
Eipä niin. Rakenteellisia vikoja ei korvata. Voinet herätä siihen todellisuuteen että muitakin sairauksia on kuin niveliin liittyvät. ;) Perinnöllisistä sairauksista löytyy sydänvikaa, silmäsairauksia, napatyrää, hampaiden puutoksia/poistamisia, allergiat ja ihosairaudet, epilepsia, sikaripunkki, jne. Kaikkien näiden hoitokulut pitäisi vakuutuksen korvata, ja nämä sairaudet näkyvät siis tilastoissakin.
Mutta sinulle se ainoa terveyden kriteeri taisi olla tutkitut lonkat, ja jos niitä ei ole tutkittu, koira on sairas kunnes toisin todistetaan. ;) Mitä jos laajentaisi näkökulmaa Kaikkiin sairauksiin, ei vain lonkkiin.