Sanasi nuo

Kaipaan sinua ja tiedän miksi, niin
haukkakin kaipaa taivasta ja ilmaa
siipiensä alle ja auringon kuumentaman
vuorenseinän nostetta, minäkin sinun
ihosi kuumaa.

Lämpöäsi minä huudan itseeni, tahdon
kohota taaas kuin Rakkaudessasi aina
ja sitten nähdä miten olin hetki sitten
maassa ja vajoamassa, nyt olen ylhäällä,
ilma kantaa.

Enkä minä tarvitse kun kaipauksen
kosketuksen sinuun, ikävän, joka saa
minuun voimaa, tunteet ja siipeni aukeavat,
kohoan kuin haukka, ymmärrätkö Rakas
tätä kokemusta.

Tajuatko, jos olisit aina ja ihosi minussa,
hengitys minun hengityksessä, sydämemme
lyönnit kuin samaa säveltä, silloin varjomme
vuorenseinällä kuin yhdestä linnusta, samassa
nousevassa ilmapatsaassa...

olisitko siinä kanssani...

http://www.youtube.com/watch?v=W3Gt2qlLllM&feature=related

Kiitos Runostasi.

Vaikka sanan Rakas kuulisi miten usein,
se tuntuu sydämestä tulevana kuin
kuulisi ensi kerran.

Aina se koettaan, tunnustelee ja herää
sisällä nautintoon.

Kuin elävänä aarteen ihon
lävitse, koko päivän hymyksi.

Rakkaurunosi oli erilainen ja persoolallisesti
rakennettu.

Teksitissäsi oli herkkä
sanoma ja se tuntui.

Pidin ensi lukemasta lähtien ja oli
kokemus elää Runosi mukana.

Kaunis ja kovasti hyvä
Runosi.

Iloa ja hyvää oloa päivääsi.

ihmisen luo loppuelämäksi.

Jokainen toivoisi kuulevansa kauniita sanoja tärkeältä ihmiseltään. On aika kummallista, että kynnys sanoa nätisti toiselle on niin korkea. Opitaanko jo lapsuudessa varomaan tunteiden näyttämistä, ja pelätään, että toinen saa aseen itseä vastaan, jos uskaltaa sanoa asiat niinkuin ne tuntee, vai mikä tekee hyvien asioiden sanomisen niin vaikeaksi. Pieniä ovat sanat, vaan suuresti niillä voi vaikuttaa toisen ihmisen elämään.

Ikäänkuin toivo pilkistäisi rivien välistä, saatan toki katsella pinkkien lasien läpi kirjoittamaasi näin työpäivän päälle. Jotenkin vaan tuntui siltä tätä lukiessani. Tykästyin kysyvään runoosi.:)