Onneksi palstan pellelle löytyy vertaistukea myös viralliselta taholta kun PTT myöntää tehneensä virhearvion kun odotettua 5-10 proentin alea ei tullutkaan. Edes odotettua kovemmin kasvanut työttömyys ei hintoihin vaikuttanut. Vai onkos tuffe nyt kääntänyt takkia? Eikö PTT:n tulokset enää kelpaakaan kun tulos näyttää nousua?
"Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos myöntää arvioineensa asuntokaupan lamakehitystä pieleen. Suomen asuntomarkkinat ovatkin osoittautuneet paljon odotettua vakaammiksi, eikä paniikkimyynteihin ole ollut tarvetta.
Nyt täytyy harrastaa itsekritiikkiä ja myöntää että pieleen meni. Romahdusta emme sentään ennustaneet, sanoo PTT:n ekonomisti Petri Mäki-Fränti.
Minua yllätti, että työllisyystilanne ei ole silti vaikuttanut asuntomarkkinoihin juuri lainkaan. Kansalaisten asunnonosto- ja maksukyky on pysynyt korkojen laskun ja palkankorotusten ansiosta aika hyvänä, sanoo Mäki-Fränti.
Hänen mielestään neliöhintojen vakaus tarkoittanee, että asuntomarkkinat ovat olleet varsin tasapainossa. Suomessa asuntoja on ostettu lähinnä omaan käyttöön ja tositarpeeseen, eikä suurten keinotteluvoittojen toivossa."
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2009/10/07/pieleen-meni-hinnat-eivat-romahtaneetkaan/200921494/139

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä eroa on tuhnulla ja Pellervolla? No se, että Pellervolla on munaa myöntää olleensa väärässä. Tietysti PTT:llä on se etu puolellaan, että takkiin ei tullut (kymmeniä?) tuhansia euroja.