tutkintapyyntöjutskaa

laitoin tämän saman viestin jo toiselle palstalle, mutta lisään sen varmuuden vuoksi vielä tähän.

nyt sitten, voisko joku järkevä ja asioista perillä oleva selvittää tähän seuraavan asian, josta väittelemme eräällä palstalla, mutta näyttää olevan epäselvää:


"Väittelyssä on ollut kyse siitä, voiko tutkintapyynnön esittäjä tuomita rikoslain perusteella. Väittely ei siis ole koskenut rikosilmoitusta, joka on täysin eri asia."

kiitos vastauksista etukäteen :)
1125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oma mielipiteeni on että ei voi tuomita.

En löytänyt aivan selkeää pykälää mutta varsinkin eu:n ihmisoikeussopimus muistaakseni korostaa että tuomioistuimen ei vain tule olla esteellinen vaan sen pitää myös ulospäin näyttää esteelliseltä.

Osaksi sen takia oikeudenkäymiskaaressa on pitkien esteellisysluetteloiden (13 luku) lopuksi on säädös (7.3§):
"Tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa."

Kyseisetä lakia käsittelevässä hallituksen esityksessä aiheesta sanotaan seuravaa.

Ensin yleisperusteluissa:

"Tuomaria on pidettävä esteellisenä, jos hänen puolueettomuutensa voidaan katsoa objektiivisesti arvioiden vaarantuvan. Tuomari on toisin sanoen esteellinen, jos ulkopuolinen henkilö ei voi vakuuttua hänen puolueettomuudestaan toimia tuomarina asiassa."

sekä yksityiskohtaisissa perusteluissa nimenomaan 7.3§:sesta

"Säännöstä sovelletaan tilanteissa, joissa tuomarin puolueettomuuden voidaan objektiivisesti arvioiden katsoa vaarantuvan muulla perusteella kuin luvussa aikaisemmin on mainittu. Tuomari on esteellinen, jos ulkopuolinen henkilö ei voi vakuuttua tuomarin kyvystä käsitellä asiaa puolueettomasti. Asianosaisen oma käsitys tuomarin esteellisyydestä ei sen sijaan sellaisenaan ole ratkaiseva. Tuomari voi olla objektiivisesti arvioiden puolueeton, vaikka asianosainen pitää häntä esteellisenä"

Edellä mainitun perusteella katson että tuomari on esteellinen tuon ainakin tuon pykälän nojalla esteellinen toimimaan jutussa tuomarina. Kun on itse asiassa nostanut tutkintapyynnön niin katsoisin että objektiiviesti katsoen luottamus tuomarin puolueettomuuteen vaarantuu. Lopulta kuitenkin oikeus (jossa ei ole ko. tuomari mukana) ratkaisee tuomarin jääviyden kun esität sen ennen varsinaisen käsittelyn alkua.

Niin ja tämähän oli tuomitsemisesta oikeudenkäymiskaaren mukaan eikö rikoslain mukaan mutta toivottavasti silti vastasin kysymykseesi
;-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ZeireeNi kirjoitti:

laitoin tämän saman viestin jo toiselle palstalle, mutta lisään sen varmuuden vuoksi vielä tähän.

nyt sitten, voisko joku järkevä ja asioista perillä oleva selvittää tähän seuraavan asian, josta väittelemme eräällä palstalla, mutta näyttää olevan epäselvää:


"Väittelyssä on ollut kyse siitä, voiko tutkintapyynnön esittäjä tuomita rikoslain perusteella. Väittely ei siis ole koskenut rikosilmoitusta, joka on täysin eri asia."

kiitos vastauksista etukäteen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu