Esivaihdevuodet

Olen vasta neljävitonen, mutta tänä vuonna ollut kaikenlaista ongelmaa. Nyt mietinkin voiko olla jo vaihdevuosien alkua vai mitä ihmettä tämä on? Ensin alkoivat kellontarkat kuukautiset sekoilemaan, tulivat aluksi tihentyen ja sitten jo pidemmällä välillä, vuodot vaihteli tihkusta lorotukseen. Outoja hikipuuskia tuli ja meni. Hiki tuli, vaikka seisoi paikoillaan. Heräilin yöllä ja uni oli katkonaista. Astmaatikkona se meni tietysti astman piikkiin. Kun kilpparin vajaatoimintakin kuuluu tähän pakettiin, niin ymmälläni olen. Kilppariarvot pitäisi olla kohdillaan, ainakin toinen, toinen taas liian lähellä alarajaa, normaaliksi kuitenkin tulkitaan. Hormoonit eivät koskaan ole minulle sopineet. Niinpä luontaistuotteet kiinnostaa, ostinkin jo paketin, joka parhaiten sopii, näin arvelen kilpparivaivaiselle. Toivon vinkkejä kokeneemmilta. Sekoitanko luontaistuotteilla nyt koko paletin? Onko yleensä olemassa jotain kokeita, joilla selviää, onko vaihdevuodet alkamassa vai ei? Mistä voisi saada tietoa vaihdevuosien luomuhoidosta? Netissä olen pyörinyt jo näännyksiin, mieluiten lukisin jo aiheesta kirjaa.
2578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuulostaa siltä, että v-vuotesi olisivat alkamassa. Kiinnostaisi tietää mitä luontaistuotetta ostit? Oliko ehkä Menohop, jota itse nyt käytän ja tuntuu auttavan ainakin toistaiseksi. Tilasin kylläkin Vitamore Totalia kokeiluun myös. Kyllähän noita hormooniarvoja voi lääkärissä käydä mittauttamassa. Tietenkin silloin, kun ikää ei vielä ole tuon enempää, niin kannattaa syytä vielä hakea jostain muualtakin.

Äänestä
  • juuri tuota, jota tilasit kokeiluun. Ja ihan syynä se, ettei sisällä (ainakaan pakkauksen mukaan) sitä tähkäkimikkiä. Ei olisi oikeastaan varaa rasittaa maksaa enää yhtään, siksi varovaisesti suhtaudun luontaistuotteisiin. Ja kilpparin vuoksi ei merilevää tai jodia sisältäviä uskalla kokeilla(ei niitä kyllä menohopissa olekaan). Kun syytä voi tosiaan vielä tässä iässä etsiä muualtakin, mutta kummasti sellaisetkin oireet kuin ihonkuivuus, kuukautisongelmat, aamuyöheräily, hikoilu, painonnousu jne sattuu kovin moneen, kuten noinhin kilppariongelmiin, mutta myös vaihdevuosiin. Viimeaikaiset kokemukset ovat osoittaneet, että lääkärit hoitavat vain yhtä oiretta, eivät kokonaisuutta ja sitä kuitenkin itse haluaisin hoitaa. Kokeilen kyllä ostamaani tuotetta, mutta vasta viikonloppuna, jos vaikka saan jonkun epätoivotun reaktion, niin ei mene arki sekaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai hormonihäiriö? kirjoitti:

Olen vasta neljävitonen, mutta tänä vuonna ollut kaikenlaista ongelmaa. Nyt mietinkin voiko olla jo vaihdevuosien alkua vai mitä ihmettä tämä on? Ensin alkoivat kellontarkat kuukautiset sekoilemaan, tulivat aluksi tihentyen ja sitten jo pidemmällä välillä, vuodot vaihteli tihkusta lorotukseen. Outoja hikipuuskia tuli ja meni. Hiki tuli, vaikka seisoi paikoillaan. Heräilin yöllä ja uni oli katkonaista. Astmaatikkona se meni tietysti astman piikkiin. Kun kilpparin vajaatoimintakin kuuluu tähän pakettiin, niin ymmälläni olen. Kilppariarvot pitäisi olla kohdillaan, ainakin toinen, toinen taas liian lähellä alarajaa, normaaliksi kuitenkin tulkitaan. Hormoonit eivät koskaan ole minulle sopineet. Niinpä luontaistuotteet kiinnostaa, ostinkin jo paketin, joka parhaiten sopii, näin arvelen kilpparivaivaiselle. Toivon vinkkejä kokeneemmilta. Sekoitanko luontaistuotteilla nyt koko paletin? Onko yleensä olemassa jotain kokeita, joilla selviää, onko vaihdevuodet alkamassa vai ei? Mistä voisi saada tietoa vaihdevuosien luomuhoidosta? Netissä olen pyörinyt jo näännyksiin, mieluiten lukisin jo aiheesta kirjaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu