Ei jaksa

E jaksa enää. Oon niin pois tolaltani. Kaikki haluaa musta jotain ja oon tosi stresaantunut. En jaksa enää keskittyä yhtään mihinkään ja kaikki on mulle yhdentekevää.
Oon neuroottinen ja peloissani ja sekasin. Olen luonteeltani huolehtija ja otan usein muiden huolet harteilleni. Oon hoitanut monta vakavaa kiusaamistapausta meidän koulussa ja auttanut muutamaa masentunutta ystävääni. Silti musta tuntuu että olen kaikin puolin paska ihminen joka ei ansaitse mitään kunnioitusta, ja tiedän ettei se edes mene niin mutta siltä musta vaan tuntuu.
Pelkään että puhun liikaa kaikille ongelmistani ja siitä miten paha mulla on olla. Tuntuu että olen tosi itsekeskeinen ja vaivaksi mulle. Inhoan itseäni ja itken ihan jatkuvasti. En enää muuta teekkään kun vaan itken ja itken ja itken ja itken. Sanon jatkuvasti kaikille että oon tosi sairas ja haluan apua ja en pysty enää mihinkään ja haudon itsemurhaa. Tuntuu ettei kukaan vaan huomaa ja että kaikki kohtelee mua kuin kerjäisin vaan huomiota.
Mun ystävä sanoi juuri tänään pahastoi päin mun naamaa ja hetken musta tuntui että haluaisin tappaa itseni, ja juoksin terveydenhoitajalle joka soitti nuortenklinikalle ja varasi mulle ajan.
Vihaan ensinäkin itseäni niiiiiiin paljon. Mulla ei ole minkäänlaista itsekunnioitusta ja oon ihan kamala. Sitten vihaan muita koska en pysty kohdistamaan vihaani oikein ja se kohdistuu siksi kavereihini. Haluaisin saada aikaan kamalasti meteliä ja paiskoa tavaroita ja huutaa täysillä kaikille maailman ihmisille kuinka paha mulla on olla.
Mun mielialat vaihtelee jatkuvasti. Yhtenä hetkenä nauran ja olen iloinen ja toisena kiikun lattialla ja puren huulta ja itken ja tuijotan yhteen kohtaan. Olen myös huomannut itsessäni anorektisia ja bulimisia oireita. Oksennan jatkuvasti ja ahmin niin helvetisti ruokaa että tulen huonovointiseksi ja menen oksentamaan. Tänään mulla oli koulussa vaikea päivä (kuten jo mainitsinkin) ja heti koulun jälkeen menin kauppaan ja ostin kaksi pizzaa, kolme levyä suklaata, vanukkaita ja karkkeja ja söin ne tunnin sisällä ja kieriskelin peiton alla ja itkin ja pidättelin oksennusta.
Illalla olin vessassa ja musta alkoi tuntua siltä että oon tosi ylipainoinen ja että mun pitäis alkaa laihduttaa, vakka terveydenhoitaja oli sanonut mulle että olen lievästi alipainoinen. En ymmärrä. Kun kokeilin vatsaa ja persettä, ne tuntui käsissä ihan normaaleilta mutta näin itseni peilistä kamalana, rumana ja läskinä.
Saan jatkuvasti paniikkihäiriökohtauksia. Kun mun täytyy suorittaa joku vastuu tai olla paikassa jossa on paljon ihmisiä, en saa yhtäkkiä kunnolla henkeä ja haluan rynnätä pois. Alan hävetä itseäni enkä tiedä miksi, tuntuu kuin olisin alasti, ja mulla on tosi paha olla.
Lisäksi pelkään miehiä ja poikia. Pelkään että joku yrittää esim. raiskata minut (vaikkei kukaan koskaan ole yrittänyt) ja en saa rauhaa jos olen huoneessa miespuolisen henkilön kanssa. En pysty halaamaan ketään ja jos joku yrittää halata, rupean itkemään tai menen myttyyn lattialle ja käsken häntä lopettamaan.
En kehtaisi puhua melkein kenellekkään ongelmistani koska tuntuu että hyväksikäytän muita ja olen itsekeskeinen, varsinkin kun kaverini on sanonut mulle useampaan otteeseen että "hanki nyt jotain pillereitä kun kokoaja valitat ongelmistasi" ja tuntuu että tosiaankin keskityn liikaa itseeni ja että olen vain vaivaksi muille ja että olisi parasta häipyä johonkin. Kadota vain joku päivä.
En tiedä miksi kirjoitin tämän mutta tuntuu että oli pakko laittaa viestiä eteenpäin ja helpottaa tietää että joku on lukenut tekstini ja tietää millainen olo mulla on.
4556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Puhu jollekin ammattilaiselle. Oletko varma, ettei sua ole pienempänä käytetty hyväksi, ehdoteltu sopimattomia tms.? Miespelko voi johtua siitä, että olet pienenä kokenut jotain pelottavaa miehen/pojan taholta. Se on myös voinut vaikuttaa muutenkin minä-kuvaasi ja itsetuntoon. Näet itsesi likaisena ja epäkelpona, koska sua on kohdeltu väärin?

Nuortenklinikalta voit saada apua oloosi, tsemppiä!

Äänestä

Kerro just ammattilaiselle näist tunteistas.

Muista että nuorena koetaan erilaisia tuntemuksia mitkä ei todellakaan aina hyvii ole.
Mutta niistä kasvetaan ulos.
Tukea saa monilta muilta.

Älä vaadi itseltäsi liikoja.
Toisia pitää auttaa mutta usein paras apu on ohjata juuri ammattilaisen luo.

Kaikkea hyvää :-)

Äänestä
  • Ei pysty, ei jaksa enempää. Onniin hapokasta.

    Äänestä

Voi sinua. Sanoit, että oot neuroottinen, joten ehkä sun kannattaisi lakata välittämättä kaikesta. Unohat vaan asioita ja huomiot ne asiat, jotka kiinnostaa ja joista on hyötyä sulle. Oot selkeesti ajatellu joitain asioita liikaa, suurennellu niitä, ja nyt sulla on semmonen olo, että jokin ois vialla, vaikka välttämättä ei oiskaan. Eihän ole, koska itsekin sanoit, ettei sussa oo mitään vikaa (tietäisit, mitä se olis, jos ois)... ja ettei kukaan mies/poika oo ikinä ees koittanu raiskata sua! Päässäsi pyörii liikaa ajatuksia, joilla ei oo todellisuuspohjaa... Onnea sulle nyt... Oot varmaan ihan normi ihminen (tai ainakin normimpi ku miltä susta tuntuu), eli relaa vähän, jooko! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fghjkllllllll kirjoitti:

E jaksa enää. Oon niin pois tolaltani. Kaikki haluaa musta jotain ja oon tosi stresaantunut. En jaksa enää keskittyä yhtään mihinkään ja kaikki on mulle yhdentekevää.
Oon neuroottinen ja peloissani ja sekasin. Olen luonteeltani huolehtija ja otan usein muiden huolet harteilleni. Oon hoitanut monta vakavaa kiusaamistapausta meidän koulussa ja auttanut muutamaa masentunutta ystävääni. Silti musta tuntuu että olen kaikin puolin paska ihminen joka ei ansaitse mitään kunnioitusta, ja tiedän ettei se edes mene niin mutta siltä musta vaan tuntuu.
Pelkään että puhun liikaa kaikille ongelmistani ja siitä miten paha mulla on olla. Tuntuu että olen tosi itsekeskeinen ja vaivaksi mulle. Inhoan itseäni ja itken ihan jatkuvasti. En enää muuta teekkään kun vaan itken ja itken ja itken ja itken. Sanon jatkuvasti kaikille että oon tosi sairas ja haluan apua ja en pysty enää mihinkään ja haudon itsemurhaa. Tuntuu ettei kukaan vaan huomaa ja että kaikki kohtelee mua kuin kerjäisin vaan huomiota.
Mun ystävä sanoi juuri tänään pahastoi päin mun naamaa ja hetken musta tuntui että haluaisin tappaa itseni, ja juoksin terveydenhoitajalle joka soitti nuortenklinikalle ja varasi mulle ajan.
Vihaan ensinäkin itseäni niiiiiiin paljon. Mulla ei ole minkäänlaista itsekunnioitusta ja oon ihan kamala. Sitten vihaan muita koska en pysty kohdistamaan vihaani oikein ja se kohdistuu siksi kavereihini. Haluaisin saada aikaan kamalasti meteliä ja paiskoa tavaroita ja huutaa täysillä kaikille maailman ihmisille kuinka paha mulla on olla.
Mun mielialat vaihtelee jatkuvasti. Yhtenä hetkenä nauran ja olen iloinen ja toisena kiikun lattialla ja puren huulta ja itken ja tuijotan yhteen kohtaan. Olen myös huomannut itsessäni anorektisia ja bulimisia oireita. Oksennan jatkuvasti ja ahmin niin helvetisti ruokaa että tulen huonovointiseksi ja menen oksentamaan. Tänään mulla oli koulussa vaikea päivä (kuten jo mainitsinkin) ja heti koulun jälkeen menin kauppaan ja ostin kaksi pizzaa, kolme levyä suklaata, vanukkaita ja karkkeja ja söin ne tunnin sisällä ja kieriskelin peiton alla ja itkin ja pidättelin oksennusta.
Illalla olin vessassa ja musta alkoi tuntua siltä että oon tosi ylipainoinen ja että mun pitäis alkaa laihduttaa, vakka terveydenhoitaja oli sanonut mulle että olen lievästi alipainoinen. En ymmärrä. Kun kokeilin vatsaa ja persettä, ne tuntui käsissä ihan normaaleilta mutta näin itseni peilistä kamalana, rumana ja läskinä.
Saan jatkuvasti paniikkihäiriökohtauksia. Kun mun täytyy suorittaa joku vastuu tai olla paikassa jossa on paljon ihmisiä, en saa yhtäkkiä kunnolla henkeä ja haluan rynnätä pois. Alan hävetä itseäni enkä tiedä miksi, tuntuu kuin olisin alasti, ja mulla on tosi paha olla.
Lisäksi pelkään miehiä ja poikia. Pelkään että joku yrittää esim. raiskata minut (vaikkei kukaan koskaan ole yrittänyt) ja en saa rauhaa jos olen huoneessa miespuolisen henkilön kanssa. En pysty halaamaan ketään ja jos joku yrittää halata, rupean itkemään tai menen myttyyn lattialle ja käsken häntä lopettamaan.
En kehtaisi puhua melkein kenellekkään ongelmistani koska tuntuu että hyväksikäytän muita ja olen itsekeskeinen, varsinkin kun kaverini on sanonut mulle useampaan otteeseen että "hanki nyt jotain pillereitä kun kokoaja valitat ongelmistasi" ja tuntuu että tosiaankin keskityn liikaa itseeni ja että olen vain vaivaksi muille ja että olisi parasta häipyä johonkin. Kadota vain joku päivä.
En tiedä miksi kirjoitin tämän mutta tuntuu että oli pakko laittaa viestiä eteenpäin ja helpottaa tietää että joku on lukenut tekstini ja tietää millainen olo mulla on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu