Moi! Mulla on sellanen ongelma että mulla on todellinen pakkomielle oman ulkonäön ja painon suhteen.
Esim ulos mennessäni vietän peilin edessä todella paljon aikaa ja kaiken pitää olla hyvin ennenkuin uskallan mennä ulos tai kouluun tai edes kauppaan... ja mietin jatkuvasti jos vaikka tuulee tai sataa vettä että nyt menit hiukset sekasi niin ahdistun todella paljon siitä ja ajattelen aina myös että mitä mieltä muut ovat ilkonäöstäni. Mietin ulkonäköäni jopa silloin kuin hymyilen sillä mun mielestä se tekee musta oudon näkösen joten vältän kaikkea että naamaa ei tarvitsisi liikutella kuten nauraminen tai hymyily.
Ja mulla on samanlainen ongelma myös painon suhteen esim jos syön ihan normaali ruoan päivässä mulle tulee heti hirvee ajatus siitä että lihoan ja en uskalla sen jälkeen syödä mitään sillä lihoamisen pelko on liian suuri, en syö edes jokapäivä sillä lihoaminen pelottaa, en kestäisi jos lihoaisin vaikka olen alipainoinen tällä hetkellä, mutta tunnen itseni lihavaksi silti, olen harkinnut että jos rupeasin bulimikoksi niin ehkä sitten ei tarvitsisi hermoilla niin paljoa painon kanssa.
Viestistä varmaan voisi luulla että olen tyttö mutta itseasiassa olen 18 vuotias poika..
Oonko ihan sekopää vai ?
Esim ulos mennessäni vietän peilin edessä todella paljon aikaa ja kaiken pitää olla hyvin ennenkuin uskallan mennä ulos tai kouluun tai edes kauppaan... ja mietin jatkuvasti jos vaikka tuulee tai sataa vettä että nyt menit hiukset sekasi niin ahdistun todella paljon siitä ja ajattelen aina myös että mitä mieltä muut ovat ilkonäöstäni. Mietin ulkonäköäni jopa silloin kuin hymyilen sillä mun mielestä se tekee musta oudon näkösen joten vältän kaikkea että naamaa ei tarvitsisi liikutella kuten nauraminen tai hymyily.
Ja mulla on samanlainen ongelma myös painon suhteen esim jos syön ihan normaali ruoan päivässä mulle tulee heti hirvee ajatus siitä että lihoan ja en uskalla sen jälkeen syödä mitään sillä lihoamisen pelko on liian suuri, en syö edes jokapäivä sillä lihoaminen pelottaa, en kestäisi jos lihoaisin vaikka olen alipainoinen tällä hetkellä, mutta tunnen itseni lihavaksi silti, olen harkinnut että jos rupeasin bulimikoksi niin ehkä sitten ei tarvitsisi hermoilla niin paljoa painon kanssa.
Viestistä varmaan voisi luulla että olen tyttö mutta itseasiassa olen 18 vuotias poika..
Oonko ihan sekopää vai ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oon 16 v poika ja mullakin on pakkomielle ulkonäöstä, varsinkin hiuksista. Käyn aina välituntisin vessassa laittamassa hiukseni hyvin muuten en pysty menemään mihkään ruokailuun tai ulos. Jotenkin mul on sellanen tunne et näytän rumalta ellei ne hiukset ole sillai ku mä tahdon. Ja mul on ihan normit hiukset: vähän päälle korvien, vaaleat, letti edestä sivulle, ei värjätyt, ei vahaa tai geeliä eli en oo emo tai fruide, joilla tää ongelma on yleistä. Niin ja kotonakin siskon tai vanhempienikin edessä mua häirittee ihan saatanasti jos hiukset on huonosti.
Vielä tuosta lihavuudesta. Ite oon normaalipainoinen ja määkin näin itteni peilistä lihavana. En käynyt riparillakaan montaa kertaa uimassa ku hävetti se et oon lihava. Nykyään en pidä kroppaani ollenkaa lihavana. Tajusin sen kun kaveri(tyttö) sano kroppaani treenatun näköiseksi. Se kohotti itsetuntoa ja nykyään meen mielelläni missä vain ilman paitaa.
liian pikkumaisesti ajatteleva ihminen. Et välttämättä pinnallinen - vaikkakin sekin on kertomasi perusteella mahdollista - mutta selvästikin pakkomielteinen ja huonon itsetunnon omistava heppu. Sun kannattais miettiä, että miks ulkonäkö on paino on sulle niin suuri pakkomielle? Ketä sä yrität tuntikausien mittasella ulkonäön kohantamisella saada vaikuttumaan? Ja minkä takia? Muut ihmiset varmastikin hyväksyy sut sellasena, ku olet. Hiuksista tai vaatteista, painosta,. yms riippumatta. Ja jos ei hyväksy niin painukoot vittuun.
En nyt varsinaisesti ole tässä asiassa paras puhuja, sillä itsekin olen varsin pakkomielteinen ulkonäöstäni. Yritän tosin näyttää hyvältä vain itseni takia. Vihaan naamaani ja kehoani ja masennus sekä ahdistun, jos - siis yleensä aina- kun ole tyytyväinen ulkonäkööni.
Joka tapauksessa siis kannattaisi ajatella asioita hieman isommassa mittakaavassa, eikä jäädä pohdiskelemaan tuollaisia loppujen lopuksi mitättömiä asioita liikaa.
Tsemppiä.
Itsekin ahdistun ja masennun ulkonäöstäni...
Moi!
Mun mielestä sun kannattaa oikeesti ajatella ulkonäköäs vähemmän. Jos on jäykkä ja hermo, niin vaikka ois kuin täydellisesti laitettu tukka, naama ja vaatteet, niin sä et näytä niin kauniilta kun miltä näyttäsit rentona.
Mun painajainen on tuuli. Kun tuulee, niin mun ruma leuka ja rumat korvat näkyy... Ja mä oon oikeesti ruma. En ole ehkä niin aktiivisesti ulkonäköni kimpussa kun sinä, mutta se ehkä johtuu siitä, että mun mielestä vaan kauniit ihmiset peilailee. Katon kyllä paljonki peiliin yksin ollessani, vaikka mieluummin unohan kuvottavan vartaloni ja elän koneella. Siis, niin, koulussa esim. vessassa oon koko ajan paniikissa, jos joku tulee sisään ja näkee tämmösen rumiluksen peilin eessä kuvittelemassa, että mikään peilailu auttaa.
Sinä varmaan haluat olla täydellinen, mulle riittäis, etten olisi ruma. Suna olisin onnellinen ja kiitollinen... Oikeesti, unohat pienet epätäydellisyydet. En usko, että oot mikään rumilus, sillä jos oisit, niin sä et valittaisi ulkonäköpaineesta tai muusta vastaavasta, vaan rumuudesta. Oikeesti nyt, mun mielestä murehit täysin turhaan. (Oma asias sitten, että onko arvollesi sopivaa verrata itteäs tällaseen rumaan luuseriin...)
omasta ulkonäsöstä on ihan ok välittää mutta ei kannata jättää syömättä, oletko koskaan katsonut nälkää näkevien lapsien kuvia niillä on maha kuin lasta odottaisi sen takia kun he eivät syö. anteeksi tämä ei varmasti auttanut sinua mutta oli pakko sanoa muista syödä äläkä välitä ulkonäöstäsi liikaa.
vertaa sitä vaikka siihen että paljon sinä katsot muiden ulkonäköä ja sitten ajattelet että eivät he katso sinun ulkonäköäsi sen enempää =) tsemppiä
Tässsä se taas nähdään kuinka media tekee meidät nuoret (ja vanhemmatkin ihmiset) sairaiksi. Koko ajan tuputetaan sitä yhtä tiettyä muottia/kaavaa että miltä meidän pitäisi näyttää ja mitä meillä pitäisi olla. Sitten kun ei saadakaan kaikkea tai ei pystytä olemaan tämän yhden mallin mukaisia, niin sitten kaikki masentuu ja miettii itsemurhaa kun luullaan ettemme kelpaa tällaisina yhtään mihinkään. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja täydellisyyttä ei kukaan voi tavoittaa. Ei tuhlata ainoaa elämäämme peilin edessä ja vaa´alla ravaten. Kilo sinne tai tänne, ketä oikeasti kiinnostaa? Eiköhän ihan vaan nautita elämästä täysin rinnoin eikä murehdita turhia asioita. ;)
Jos olet sekopää niin olen sitten minäkin... :D mullekin tuo ulkonäkö on aiheuttanut (ja aiheuttaa) jonkinlaisia pakkomielteitä, mä haluan näyttää hyvältä ja mielenkiintoiselta poikien silmissä, mä haluan että näytän kauniilta ja haluttavalta olematta kuitenkaan mikään massateinipissis joita näkee joka paikassa. mä haluan olla erilainen ja kuitenkin sellainen, jonka ulkonäkö miellyttää miehiä. Musta on mukavaa kerätä katseita, se saa mun olon tuntumaan hyvältä... Mulle iskee masennus jos huomaan näyttäväni liian tavalliselta/rumalta, silloin tekisi mieli piiloutua muiden katseilta. Vaikka pitäisihän sitä tajuta että ei se ulkonäkö merkkaa paskaakaan, mutta minkäs sille voi kun sattuu muutenkin olemaan hyvin visuaalinen ja esteettisistä asioista pitävä henkilö...
Mulla on muuten melkein sama homma tuon ilmeen kanssa, mä kun en ole koskaan pitänyt omasta hymystäni ja näytän mielestäni paljon viehättävämmältä vakavalla naamalla. Jotkut varmaan luulee että mä olen koko ajan vihainen koska yritän välttää hymyilyä... Ei oo helppoa :D
Tuo laihdutuskin on tuttua, muakin pelottaa se että jos sattuisin muuttumaan taas sellaiseksi pyöreähköksi mikä ennen olin. Nyt mä keikun jossain alipainoisuuden rajoilla, josta mä itseasiassa nautin, koska en halua lukeutua "normaalipainoisiin", inhoan sitä koko sanaa "normaali". Toisaalta en kuitenkaan halua mitään syömishäiriötä, yhdessä vaiheessa olin vähällä sellaisen saadakin mutta nyt sanoisin saavuttaneeni sellaisen painon jossa haluan pysyä. Laihduttaminen ei oo mulle kuitenkaan mikään suuri ongelma, koska ruokahaluni on muutenkin huono ja mä nautin siitä olosta kun maha on ihan tyhjä.
Mutta turhaahan se periaatteessa on stressata ulkonäöstään, kun ei se määrittele ihmisen arvoa millään lailla. Mua oikeastaan huvittaa se kuinka pinnalliseksi olen muuttunut, ennen kun olin ihan erilainen...
Kuntohan siinä menee ellei syö.
Moni on laihtuntu juuri syömällä.
Kehon oma aineenvaihdunta hoitaa homman kun syö säännöllisesti päivässä kunnon ruokaa oikeat määrät, ei liikaa eikä liian vähän.
Vaaka ei todellkaan kerro oikeaa tilannetta.
Moni urheilua harrastava voi pelästyä kun paino nouseekin vaikka se nimenomaan on hyvä asia: lihakset kasvavat urheillessa ja samalla rasvaa palaa enemmän kun lihakset on hyvässä kunnossa.