meidänkin rakkautemme
on ikuista
hetken aikaa
se vaelsi eteenpäin
rauhallisesti
muista välittämättä
kuin mammutti
kivikauden tundralla
ilmojen kylmetessä
ruoan loppuessa
se paneutui makuulle
viimeisin voimin
ikirouta alta päin
taivaalta pienet hiutaleet
säilövät lopulta kaiken
muistojen jäätikköön
sulamattomiin kerroksiin
ikuisuuteen asti
on ikuista
hetken aikaa
se vaelsi eteenpäin
rauhallisesti
muista välittämättä
kuin mammutti
kivikauden tundralla
ilmojen kylmetessä
ruoan loppuessa
se paneutui makuulle
viimeisin voimin
ikirouta alta päin
taivaalta pienet hiutaleet
säilövät lopulta kaiken
muistojen jäätikköön
sulamattomiin kerroksiin
ikuisuuteen asti
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kovasti ilahtuneena huomasin sinun
tuoneen runon palstalle..
Muistojen jäätikölle voi niin paljon
säilöä ja tarpeen tullen ottaa sieltä ja
ainakin yrittää sulattaa entisenlaiseksi....
Hieno runo sinulta:)
Kiitos vaan että hoksasit! Eipä juuri nykyisin lauluja synny, hienoja ei etenkään. Pitäisi varmaan kokeilla miettiä jotakin positiivista välillä :o).
Luonto valmistautuu täälläki pimeään
ja pitkään talveen. Silti valkoinen lumi-
kerros maassa tekee luonnosta kauniin..
kaikki on niin puhdasta.
Rakkauski voi olla lumivalkoista..
ei se kuole syksyn vihmoviin viimoihin
ei sitä vie mukanaan paukkuvat pakkaset.
Ei jää eikä hanki voi estää tunteita
kun rakastaa.
Pimeys on kahden myös helpompaa jakaa.
Mutta muistot. Niin.
Ikuisuuteen asti ne kestävät..
Kiitos Laudi! Tässä iässä alkaa jo dementia vaivata sen verran että lähimuistikin painuu ikiroudan alle. Pitäisi kirjoittaa kaikki tapahtumat ylös saman tien :o).
vai dementia, hah !
Sie olet vielä poikanen, ei tuossa
iässä podeta rementiaa.
Ja toisekseen,
helekatinmoinen tunnelma runossasi.
Ei tuollaista kirjoita dementikko =)
Harvoin käyt,
mutta sitäkin voimallisemmin.
...akka mulle ala!
Kiitos käynnistä, muuta voimallista ei ole näköpiirissä kuin kaksi viikkoa jatkunut lentsu. Mikä sikabasilli lie tarttunut Lapin reissulta. Kohta saparo oikenee jos tätä vielä pitkään jatkuu.