Kaljusen kiljuntaa Keparissa:
Oli seurannut tuntitolkulla eduskunnan työskentelyä, mutta ilmeisesti ei vieläkään ymmärrä mitenkä eduskunnassa tehdään päätökset.
Kyselee SDP :ltä, miksi ette olleet hoitaneet asioita kuntoon, olittehan 12 vuotta yhtäjaksoisesti maan hallituksessa.
Ota Kaljunen ne näköä sumentavat lasit pois silmiltäsi ja kerro ketkä ovat asioista päättäneet.
Suomessa on ollut porvarienemmistöinen eduskunta, joka on päättänyt nuo sinunkin esittämät asiat.
Yleisesti on ollut tiedossa, että Lipponen kulki porvarien narun päässä.
Päivitä tietosi tähän päivään ja vaadi nykyistä hallitusta korjaamaan maan asiat kuntoon.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Taina Inkeri Lehto kaupunginvaltuutettu (vas.) Vaasa Keparissa:
Kertoo siitä päätöksenteko prosessista jolla työntekijöiden asioita hoidetaan.
Ihan asiallinen juttu.
Eikö Kokkolassa ole vasemmistoliiton politiikan esille tuojia, en muista milloin ovat kirjoittaneet yhteiskunnan asioista, vaikka kokoajan on meneillään kaaosmainen tilanne.
Hannu Lehtiö Pohjanmaan Vasemmistoliiton pj. Isokyrö Keparissa:
Huoli Ylen jatkosta.
Ylen toimintaa pyritään kiristämään rahahanoja kiristämällä.
Kaikki tiedon levittäminen halutaan maksullisiksi.
.....................
Ilmeisesti yhteiskuntaa halutaan muokata Median välityksellä rahavalalle suopeaksi.
Ollaanko Ylen toimintaa ajamassa alas ja mennään kohti Italian mafiosso Peruskonin rahalla ja Medialla ohjattua ja muokattua korruptio yhteiskuntaa, jossa rahan avulla pyritään kiertämään perustuslakiakin.
Suomessa alkaa olla jo liikaa muualta haettua paskaa, eikö oma paska riitä.
Todellinen rahavallan vaara vaanii, se voidaan estää jos YLE maksu sisällytetään valtion budjettiin.
Moraalitonta, että kansanedustajien vapaa-ajan harrastuksiin jaetaan avustuksia valtion rahoista ja vielä ovat itse päättämässä asiasta, epäilen että ovat jääviä omasta asiataan päättämään.
Tietysti noitakin asioita varten on tehty komitea päättämään, mutta kukas ne komiteat on oikein valinnut.
Jos tietyiltä kanavilta tulee Yleensä paskaa täytyykö siitä kaikkien maksaa?