Hei,
olen kärsinyt hiivasienitulehduksista elämäni aikana muutamia kertoja. Vaiva on tosi inhottava, mutta reseptivapailla paikallishoitotuotteilla on oireet menneet aikaisemmin ohitse. Nyt takanapäin on raskaus ja synnytys ja tällähetkellä imetän. Jälkitarkastuksessa (joka oli muutama vko sitten) lääkäri totesi että limakalvoni ovat kuivahkot. Aloitin myös Mercilon -pillereiden käytön.
Harrastimme mieheni kanssa seksiä "ensimmäistä kertaa" piiitkään aikaan viimeviikolla ja muutama päivä tuon session jälkeen tuli itselleni kova kutina jalkoväliin. Sieltä tuli sellaista kirkasta vuotoa, seassa taisi olla hieman verta, tai tosi hailakanpunaista eritettä oli (vähän) näkyvillä. Ajattelin että limakalvot ovat tosiaan niin kuivat ja olisiko ärtyneet sen takia. Ostin sitten kosteuttavia emätinpuikkoja (en muista nimeä) ja 2 pv:n käytön jälkeen ei vaikutusta. Ajattelin sitten että oisiko taas kuitenkin hiivatulehdusta, kun sitä aikaisemminkin on ollut. Nyt ostin hiivalääkkeitä ja eilenillalla asetin sellaisen paikalleen. No, vielä ei varmaan 100% vaikutusta ole nähtävillä, mutta kutinaa on edelleen, joka on tosi ärsyttävää.
Odottelen siis noiden emätinpuikkojen vaikutusta, ja mietin onko se sittenkään hiivaa vai ei. Varsinaisesti vuoto ei ole kokkareimaista, mikä hiivalle tyypillistä... Kokemuksia? Osaisiko joku valaista tilannettani?
Mikäli tämän kuurin aikana vaivat ei häviä, täytyy ottaa yhteys lääkäriin.
Rasittavaa :(

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.