Olkaa hyvä:

Uusin hengentuotteeni:

Chilivalkosipulikoiraa

Kaikkihan muistavat taannoisen Kiinan reissuni (Guangzhou), jolloin muunmuassa kävin ruokailemassa hienoissa koiraravintoloissa. Tutustuinkin tuolloin erääseen ravintolanpitäjään, joka on nyt tulossa käymään luonani kylässä. Häntä kiinnosti kovasti suomalaisuus. Enempi häntä kiinnosti kuitenkin suomalaisten suhde koiriin. Siitä seuraavassa hieman tarkemmin.

Kiinassahan koira on joko häkissä kasvatettu suurikokoinen jaloste, joka on pelkkä teuraselukka taikka sitten lälly sylikoira. Koira on siis joko ruokaa taikka pehmolelu. Mainitsemani ravintoloitsija olikin kiinnostunut suomalaisista metsästyskoirista. Häkissä kasvaneen teuraskoiran liha on hänen mielestään velttoa ja löysää paskaa. Hän haluaakin tarjota asiakkailleen parasta ruokaa, mitä rahalla saa. Siksi häntä kiinnostaa Suomen raikkaassa ilmassa juoksentelevat metsästyskoirat. Niiden liha on kuulemma hyvin kimmoisaa ja puhdasta, sellaista, jota mielellään asiakkaalleen tarjoaisi.

Nythän tässä on minulla pikku ongelma. Toki haluan tarjota vieraalleni parasta mahdollista ruokaa. Nyt siis pitäisi löytää jostain nuorehko ja paljon metsässä juossut koira syötäväksi ja vieläpä osata maustaa se oikein. Maustamisen suhteen olen kuitenkin jonkin sortin ammattilainen ja tarkoituksenani onkin loihtia erittäin tulista koirapaistia runsaalla valkosipulilla höystettynä ja tietysti riisin kera. Luulisin, jotta ystäväni Jin tulee nauttimaan ateriasta. Tiedä, vaikka keksimme jotain yhteistä bisnesideaa asian tiimoilta. Mahdollisesti vaikkapa Helsinkiin voisi perustaa koiraravintolan. Siellä on serran fiksumpaa porukkaa (kuin maaseudulla), jotka eivät turhaa tällaisilla asioilla kauhistele vaan maksavat mielellään avokätisesti hyvästä ruuasta.

Ei varmaankaan ole yllätys, jotta Jin pitää luonnon ylhäisyyksiä, sutta ja karhua hyvin suuressa arvossa. Koira on taas hänen silmissä pehmolelu taikka vartaaseen sopiva paisti.
3448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun kinukki tulis hakee, mun metsästysbulldoggia keittiöveitsen kanssa paistiksi, vois olla et alkais arvostaa oikeita koira, jos jäis henkiin :DDDDD Ei varmaan ois pitänyt vaivautua vastaamaan tälläseen provoon, jonka takana on OIKEESTI koiran nähdessä paskat housussa traumoja saanut henkilö. Sun pitää varmaan muuttaa Kiinaan bisneksiä tekemään, täällä Suomessa ei oo niin nälkäsiä ihmisiä et koiraa suostus syömään, ennemmin ei tuntus missään jauhaa yks kiinalainen koiralle ruuaks, niitähän riittää ja varmaan näin kiinassa tehdäänkin:D:D:D

Äänestä

Pitäisiköhän paistaa tuo kimmoisa karhukoirani iltapalaksi? Olen sen lihakset komeiksi kasvattanut Suomen korpimailla ja savustanut syrjäisillä laavuilla. Upeasti on mustavalkea petoni vahtinut susihukkia ja hirviemoja, muutamaa kuin ohimennen käynyt haukkumassakin. Josko sieltä vielä kinukki tulisi lihaveitsen ja harppuunan kanssa, saisi emäntäkin töitä. Jos tarraisi palleista ja paistaisi eväiksi, kun ei niin pienistä vehkeistä muuhunkaan käyttöön liene, ja kuulema ovat parempi energialähde kuin mauttomat ja kuivakkaat myslipatukat.

Äänestä

tervetuloa vain kiinan kokki tänne.mietin juuri,sitä asiaa ,kun sinä kehut niitä susiasi ylväiksi metsänpedoiksi,niin laitettais niistä sille kiinalaiselle ruokaa.olisi kuule luomulihaa ihan kerralla.ei kannatte nuita serteillä ja preceptllä(koiranruokaa) ruokittua koiraa sille tarjota,vaan kunnon suomalaista suden lihaa.siinäpä muuten olisi mahtava idea.2000-3000 tuhatta kiinalaista tääne pyytämään susia palkaisi saisivat kaikki pyydetyt sudet

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikkinnu kirjoitti:

Uusin hengentuotteeni:

Chilivalkosipulikoiraa

Kaikkihan muistavat taannoisen Kiinan reissuni (Guangzhou), jolloin muunmuassa kävin ruokailemassa hienoissa koiraravintoloissa. Tutustuinkin tuolloin erääseen ravintolanpitäjään, joka on nyt tulossa käymään luonani kylässä. Häntä kiinnosti kovasti suomalaisuus. Enempi häntä kiinnosti kuitenkin suomalaisten suhde koiriin. Siitä seuraavassa hieman tarkemmin.

Kiinassahan koira on joko häkissä kasvatettu suurikokoinen jaloste, joka on pelkkä teuraselukka taikka sitten lälly sylikoira. Koira on siis joko ruokaa taikka pehmolelu. Mainitsemani ravintoloitsija olikin kiinnostunut suomalaisista metsästyskoirista. Häkissä kasvaneen teuraskoiran liha on hänen mielestään velttoa ja löysää paskaa. Hän haluaakin tarjota asiakkailleen parasta ruokaa, mitä rahalla saa. Siksi häntä kiinnostaa Suomen raikkaassa ilmassa juoksentelevat metsästyskoirat. Niiden liha on kuulemma hyvin kimmoisaa ja puhdasta, sellaista, jota mielellään asiakkaalleen tarjoaisi.

Nythän tässä on minulla pikku ongelma. Toki haluan tarjota vieraalleni parasta mahdollista ruokaa. Nyt siis pitäisi löytää jostain nuorehko ja paljon metsässä juossut koira syötäväksi ja vieläpä osata maustaa se oikein. Maustamisen suhteen olen kuitenkin jonkin sortin ammattilainen ja tarkoituksenani onkin loihtia erittäin tulista koirapaistia runsaalla valkosipulilla höystettynä ja tietysti riisin kera. Luulisin, jotta ystäväni Jin tulee nauttimaan ateriasta. Tiedä, vaikka keksimme jotain yhteistä bisnesideaa asian tiimoilta. Mahdollisesti vaikkapa Helsinkiin voisi perustaa koiraravintolan. Siellä on serran fiksumpaa porukkaa (kuin maaseudulla), jotka eivät turhaa tällaisilla asioilla kauhistele vaan maksavat mielellään avokätisesti hyvästä ruuasta.

Ei varmaankaan ole yllätys, jotta Jin pitää luonnon ylhäisyyksiä, sutta ja karhua hyvin suuressa arvossa. Koira on taas hänen silmissä pehmolelu taikka vartaaseen sopiva paisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu