Olen nyt kamppaillut Ubuntuni kanssa enemmän, kuin lääkäri on suositellut. Perushomma toimii juuri niin, kuin olettaa sopii, kone on käyttökunnossa nopeasti ja muutenkin kaikenlainen odottelu on vähentynyt.
Kuitenkin muutamia ongelmia, jotka ovat aivan ylipääsemättömän tuntuisia ja välillä on käynyt mielessä paluu äxään ja peehen. Huudan nyt vielä apua, josko homma astuisi taas eteenpäin, kun en halua vielä luovuttaa.
1.
Kone ei sammu eikä mene lepotilaan. Systeemi vaan on halted, muttei sammu, kuin napista.
2.
Päätteessä, kun kirjoitan jotain, se kysyy salasanaa, muttei anna kirjoittaa siihen mitään.
Pääsin siinä kyllä eteenpäinkin, mutta nyt se ei anna.
Sama tapahtuu, kun menen ctrl alt f4, mikä sen paikan nimi olikaan. Käyttäjätunnuksen saa sisään, mutta salasanan kohdalla saa hakata näppäimiä vaikka lekalla, niin tekstiä ei tule.
3. Tätä olen jo kysellyt miljoonasta paikasta, mutta taidan mennä hardware-ostoksille. Eli langaton netti ei pelaa. Koneen käynnistyttyä yhteys on, pääsen yleensä kotisivulle asti, mutta sitten katkeaa, eikä yrityksistä huolimatta enää yhdistä.
Kompuutteri on HP6715s, Ubuntu 9.04 ja tuo wlansovitin broadcom 802.11, mikä reistaa tuhansilla muillakin.
Kuitenkin muutamia ongelmia, jotka ovat aivan ylipääsemättömän tuntuisia ja välillä on käynyt mielessä paluu äxään ja peehen. Huudan nyt vielä apua, josko homma astuisi taas eteenpäin, kun en halua vielä luovuttaa.
1.
Kone ei sammu eikä mene lepotilaan. Systeemi vaan on halted, muttei sammu, kuin napista.
2.
Päätteessä, kun kirjoitan jotain, se kysyy salasanaa, muttei anna kirjoittaa siihen mitään.
Pääsin siinä kyllä eteenpäinkin, mutta nyt se ei anna.
Sama tapahtuu, kun menen ctrl alt f4, mikä sen paikan nimi olikaan. Käyttäjätunnuksen saa sisään, mutta salasanan kohdalla saa hakata näppäimiä vaikka lekalla, niin tekstiä ei tule.
3. Tätä olen jo kysellyt miljoonasta paikasta, mutta taidan mennä hardware-ostoksille. Eli langaton netti ei pelaa. Koneen käynnistyttyä yhteys on, pääsen yleensä kotisivulle asti, mutta sitten katkeaa, eikä yrityksistä huolimatta enää yhdistä.
Kompuutteri on HP6715s, Ubuntu 9.04 ja tuo wlansovitin broadcom 802.11, mikä reistaa tuhansilla muillakin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
kun kirjoitat salasanaa niin ei siihen tulekaan mitään merkkejä, mutta salasana kyllä menee perille...
Hämäävää, mutta totta...
niinpäs teki, ktooksia.
Koita jotakin vanhempaa Ubuntua.
ajatellut, mutta tuo wlan-ongelma tuntuu olevan Broadcomin kanssa todella yleinen yli jakelujen.
Täytynee kuitenkin miettiä, josko koittaisi, niin ehkä saisi koneen sammumaan edes.
Ndiswrapper käyttöön. Ubuntussa on todella paljon ongelmia useiden WLAN-piirien kanssa, Ndiswrapper on sellainen ohjelma (rajapinta?) jolla voit ottaa käyttöön Windowsin -ajurit. Eli etsi jostain käsiisi WLANin Windows XP -ajurit, pura ne johonkin kansioon ja osoita Ndiswrapperille ajurien .inf-tiedosto. En muista oliko tuo Ndiswrapper nimetty uudestaan 9.04:ssä, eli jos päätteeseen kirjoitat:
sudo apt-get install ndisgtk
niin lähtee asentumaan?
Ndiswrapperin asennuksen jälkeen pitäisi jostain sieltä asetusvalikoista löytyä "Windowsin langattomat ajurit" tai joku vastaava.
asentui.
Hakiessani ajuria, löysin tämän: http://www.broadcom.com/support/802.11/linux_sta.php ja imuroin sen.
Mahtaako tarvita wrapperia tämä?
Ja kakkosella: "avaa ohjelmalla pakettienkäsittelyohjelma"
"avaa ojelmalla arkiston liittäjä"
"avaa muulla ohjelmalla"
Millä? Vai puranko sen ja mitä sitten?
Muuten olisi jopa mielenkiintoista ihan vaan kokeilla kaikkea hassua, mutta mulla odottaa pari tikullista OOffice-tavaraa koneelle siirtoa, eikä millään viitsisi alkaa asentelemaan montaa kertaa uudelleen.
En osaa tuosta sanoa, Ndiswrapperilla on ainakin itellä toiminu kaikki ongelmatapaukset. Jos sitä käytät niin tarvitset siis Windows XP-ajurit ja ne purat johonkin kansioon. Ubuntu osaa purkaa zip-tiedostoja hiiren oikealla kun klikkaat ja sieltä pura tähän tms.
Kun olet osoittanut wrapperille inf-tiedoston ja ottanut käyttöön niin käynnistä kone uudelleen jotta ajuri on käytössä. Sitä voi sitten hallita sieltä samasta paikasta mistä nytkin eli oikeasta yläkulmasta (esim.)
"Kone ei sammu eikä mene lepotilaan. Systeemi vaan on halted, muttei sammu, kuin napista."
Avaa /etc/modules-tiedosto ja lisää siihen rivi:" apm power_off=1 "
Avaa pääte ja komenna:" sudo modprobe apm power_off=1 "
Ellei rupea sammumaan, etsi Googlella ohjeita hakusanana:" apm power_off=1 "
Kaikki ilman lainausmerkkejä.
"lupa evätty"
Vai mistä löydän sen, vai päätteessä? Piru, kun on nuo perusasiat hukassa, eli mitä löytyy mistäkin ja kun puhutaan päätteestä ja konsolikäskystä ja yhdessä ohjeessa vain ctrl alt f4, enkä yhtään tiedä, minkä nimiseen paikkaan menen. Ja, on myönnettävä, että kuulun siihen kansanosaan (ehkä se osa on vain minä?) jolle ohjekirjat ovat jo ihan hepreaa. Kunhan saisin hiukan kädestä-pitäen-apua, niin sitten kyllä alkaa pelittämään...alku se hankalaa vain on.
Päätteeseen "sudo gedit /etc/modules"
tänx.
Edetään seuraavaa ongelmaa odottaen... (peläten?)
FATAL: Error inserting apm (/lib/modules/2.6.28-15-generic/kernel/arch/x86/kernel/apm.ko): No such device
ja kone ei sammu...
Lähden kukkeloimaan...
http://www.ubuntu-fi.org/
"Ubuntu on helppokäyttöinen, suomenkielinen ja ilmainen Linux-käyttöjärjestelmä."
Vai mitä oo mieltä :D
helppokäyttöinen... §#&¤!!!!!!!!!!!!!!
suomenkielinen... jos kompuutterikieli on suomea, niin... ja jos ohjeet on suomea, niin olen Napoleon
Ilmainen..... kyllä tupakkia ainakin menee
mutta mielenkiintoista, kunhan vaan verisuonet päässä kestää...
No, totaalialoittelijan pahin ongelma kommunikoidessa Linux-tyyppien kanssa on se, että kokeneemmat (ja varsinkin ne, jotka ovat oikeasti lukeneet ja opiskelleet (ja ymmärtäneet lukemansa), eivät jaksa käsittää, että aloittelijaa pitää opastaa suurin piirtein "nosta vasen käsi (se on se, jossa on sormus [jos sinulla ei ole, katso äitisi käsiä]) ja paina peukalosi viereisellä sormella kerran näppäintä "A". Yllätykseksesi huomaat, että näyttöön tulee "a". ........
http://ubuntuforums.org/showthread.php?p=2232079
Mutta miten löytyy /boot/menu.lst ??
Päätteessä tulee vain tyhjä lista, kun sudo gedit /boot/menu.lst
Re: Incomplete shutdown issue
For anyone else having these issues:
I've fixed it! No more annoying shutdown problems. The answer is kinda spaced out over a couple of posts:
http://www.ubuntuforums.org/showthre...highlight=hang
http://ubuntuforums.org/showthread.p...light=shutdown
Basically I combined steps from both posts into this:
Step 1: Add
Code:
apm power_off=1
to your /etc/modules
Mine already had an entry so I just added the code directly below it and then hit enter to add 1 blank space at the end of the file. Basically it should look like this:
Code:
# /etc/modules: kernel modules to load at boot time.
#
# This file contains the names of kernel modules that should be loaded
# at boot time, one per line. Lines beginning with "#" are ignored.
lp
apm power_off=1
You may have other modules like fuse or p4_clockmod or whatnot. That's ok. So long as you put in "apm power_off=1" and keep a blank entry at the end of the file you should be ok. The blank entry might not be needed, but it was there when I started so I kept it.
Step 2: Add
Code:
acpi=off apm=power_off
to your /boot/menu.lst so it looks like this:
Code:
## ## End Default Options ##
title Debian GNU/Linux, kernel 2.6.18-3-k7
root (hd0,1)
kernel /boot/vmlinuz-2.6.18-3-k7 root=/dev/hda2 ro acpi=off apm=power_off
initrd /boot/initrd.img-2.6.18-3-k7
You probably have other entries in your boot stanza like quiet splash and the like, but that's ok. So long as the acpi=off apm=power_off is there it should work.
Olet väärässä hakemistossas, menu.lst löytyy paikasta
/boot/grub/menu.lst
Muista vastedeskin että jos saat komennolla "sudo gedit /joku/jossain" pelkän tyhjän sivun niin ihan ensimmäinen tehtävä on varmistaa että tiedostoa haetaan oikeasta paikasta oikealla nimellä. Käyttöjärjestelmä ei näet osaa lukea ajatuksiasi ja tietää että haluat AVATA tiedoston MUOKATTAVAKSI vaan komento olettaa että aiot luoda tuon nimisen tiedoston kyseiseen paikkaa. Eli jos komennossa määritellyssä hakemistossa ei ole sen nimistä tiedostoa niin järjestelmä luulee että olet luomassa uutta tiedostoa, jos aukeaa tyhjä asiakirja niin tarkista että olet oikeassa paikassa ja kirjoittanut tiedoston nimen oikein.
sudo gedit /boot/grub/menu.lst
avaa siis tuon tiedoston mutta
sudo gedit /boot/menu.lst
aikoo tehdä uuden menu.lst -nimisen tiedoston hakemistoon /boot. Vastaavasti
sudo gedit /boot/grub/memu.lst
haluaa tehdä uuden uuden tiedoston nimellä "memu.lst" vaikkakin hakemistopolku on oikein tässä tapauksessa.
Jos haluat suorittaa toimet ilman komentorivin avaamista niin paina
Alt F2
jolloin aukeaa "Suorita" ikkuna, kirjoita siihen esim.
gksu gedit
jos olet aiemmin sudolla muokannut haluttua tiedostoa, sitten geditin muokkaushistoriasta naksautat sen oikean tiedoston auki. Vähän monimutkaisempi on myös
gksu gedit /boot/grub/menu.lst
En tiedä osasinko selittää riittävän hyvin, tarkoitin tässä lopussa että asioita voi tehdä monella tavalla helpommin tai vaikeammin. Jos aikoo käyttää komentoriviä muutenkin jonkun toimen ohessa niin avaamisen voi tehdä sieltäkin sillä graafisen ohjelman sammutamisen jälkeen on taas komentopäätteessä "oikeassa kohdassa" mutta jotain yksittäistä muokkaamista varten johon ei liity komentorivityötä voi nuo ohjelmat ajaa graafisesti Alt F2 näppäimien kauttakin, näin ainakin itse teen.
En nyt ehdi valitettavasti syventyä tuohon lepotila-ongelmaasi, mulla on jo kiire seuraavaan paikkaan.
mitähän tässä on edessä, kun on lukenut tämän ... voihan vitalis!
Näpräsin siellä vaikka mitä, mutta ei tullut tulosta toivottua. No, sammuttaa ei tätä usein tarvitsekaan, lepotila voisi olla hyvä, vaikka on sitä jo tuulettimen huminaan tottunut.
Löysin wlan-sovittimelleni linux-ajurin ja imuroin sen. Purin sen kansioon ja nyt ihmettelen, miten saan sen asennettua, kun ei sitä exeä ole ja pakettienhallintaa en osaa siihen käyttää. (en vielä paljon muutakaan. Jos vaikka saisi langattoman toimimaan ilman ndiswrapperia.
Wlan toimimaan ja sitten pääsen eteenpäin hakemaan uusia vaikeuksia.
Jos koneessasi ei tuo ominaisuus toimi asennuksen jälkeen niin todennäköisesti koneesi bios ei tue tuota tai sitten se on muuten epäsopiva - joten asennus ei edes asenna ajureita koneelle. Tuosta seuraa se, että apm modulien väkisin asennus ei sitten taas löydä ajureita jne. ongelmaa.
Eli, luovuta sen apm :n kohdalla toivo siinä raudassa :)