Pariskunnan kuoltua (ensin mies, myöhemmin vaimo) ei rintaperillisiä ole.
Miehen nimissä lainhuudatus asuinkiinteistölle, vaimon nimissä lainhuudatus mökkikiinteistölle. Lisäksi vaimolla oli huomattavasti enemmän tileillänsä rahaa kuin miehellä.
Testamentteja on kaksi ja testamentin saajia myös kaksi.
Mies testamenttasi koko omaisuutensa ensimmäiselle testamentinsaajalle(hallintaoikeus kuitenkin säilyi vaimolla).
Vaimon testamenttasi oman mökkikiinteistönsä sekä puolet rahoistaan toiselle testamentinsaajalle. Ensimmäiselle testamentinsaajalle myös vaimo testamenttasi toisen puolen rahoistaan.
Tässäkin on jo pureskelemista, joten en enempää kiemuroita tähän lisää..
Miten mahtaa vaikuttaa vainajien nimissä olevat lainhuudot tuohon perinnönjakoon?
Jaetaankohan nuo kiinteistöt ja rahat tuollatavalla kun on testamenteissa, vai lisäksi tasinkoa tai vastaavaa?
Osituksesta en osaa sanoa vielä, tai olikohan miehen perunkirjaan merkattu esim. kieltäytyminen tasingon maksamisesta.
Olisikohan tarve pesänjakajalle?
Miehen nimissä lainhuudatus asuinkiinteistölle, vaimon nimissä lainhuudatus mökkikiinteistölle. Lisäksi vaimolla oli huomattavasti enemmän tileillänsä rahaa kuin miehellä.
Testamentteja on kaksi ja testamentin saajia myös kaksi.
Mies testamenttasi koko omaisuutensa ensimmäiselle testamentinsaajalle(hallintaoikeus kuitenkin säilyi vaimolla).
Vaimon testamenttasi oman mökkikiinteistönsä sekä puolet rahoistaan toiselle testamentinsaajalle. Ensimmäiselle testamentinsaajalle myös vaimo testamenttasi toisen puolen rahoistaan.
Tässäkin on jo pureskelemista, joten en enempää kiemuroita tähän lisää..
Miten mahtaa vaikuttaa vainajien nimissä olevat lainhuudot tuohon perinnönjakoon?
Jaetaankohan nuo kiinteistöt ja rahat tuollatavalla kun on testamenteissa, vai lisäksi tasinkoa tai vastaavaa?
Osituksesta en osaa sanoa vielä, tai olikohan miehen perunkirjaan merkattu esim. kieltäytyminen tasingon maksamisesta.
Olisikohan tarve pesänjakajalle?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Testamenttien mukaan menee, eikä mitään tasinkoja siirry kun köyhempi kuoli ensin, tai siis varakkaamman ei ole pakko maksaa tasinkoa.
Jos asia on mielestäsi selvä, miksi sitten perustelit vastauksesi väärin? Itse vastauksesikin voi olla väärä. Avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaan osituksessa, joka toimitetaan ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, ei eloonjäänyt puoliso ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. Kyseinen lainkohta on tarkoitettu lesken suojaksi eikä sitä sen vuoksi ole lainkaan sovellettava kahden kuolinpesän välisessä osituksessa. Tämä on vakiintunut lain tulkinta ja asia on todettu kirjallisuudessa Aarnio-Helin: Suomen avioliitto-oikeus 1992, s. 198 ja 199 selvästi: "tasinkoprivilegiin voi vedota vain leski itse" ja edelleen: "jos leski on osituksen ulkopuolella, esimerkiksi ensiksi kuolleen puolison perunkirjoituksessa, antanut tasinkoprivilegi-ilmoituksen, ei etu siirry hänen pesänsä osakkaille". Näin ollen, jos ositusta ei ole toimitettu lesken eläessä, asiassa ei ole merkitystä mitä perukirjoissa on lausuttu kieltäytymisestä tasingon maksamisesta.
Asiassa ei ole myöskään kyse lainhuudoista vaan siitä, onko ap:n tapauksessa mahdollista toimittaa ositus kahden kuolinpesän välillä. Se, kuka voi käynnistää osituksen löytyy AL 85§:n 1. momentista: "Kun avioeroa koskeva asia on vireillä taikka kun avioliitto on purkautunut, omaisuuden ositus on toimitettava, jos puoliso tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii." Ensi alkuun vaikuttaisi siltä että ositusta ei voi käynnistää koska sekä puolisoa että perillisiä ei ole olemassakaan. Kuitenkin AL 98 §: "Ositus on toimitettava siinä järjestyksessä, kuin perinnönjaosta on säädetty, noudattamalla sen ohessa, mitä tässä luvussa sanotaan." Perinnönjaosta on taas säädetty PK 23:1:ssä:
"Kun pesä on selvitetty, on jokaisella sen osakkaalla oikeus vaatia jakoa.
Jos vainaja oli naimisissa, on ennen perinnönjakoa toimitettava omaisuuden ositus."
Niinpä katson että yleistestamentin saajalla on kuolinpesän osakkuuden perusteella oikeus vaatia jakoa ja myös sen edellytyksenä olevaa ositusta. Ainakin elossaolevan lesken ollessa ositustahona yleistestamentin saajan asema olisi sangen turvaton ilman osituksen käynnistämismahdollisuutta. Tietääkseni oikeuskäytännössä ei ole kuitenkaan käsitelty kahden kuolinpesän välistä ositusta silloin kun molemmat tahot ovat yleistestamentin saajia, joten voinpa olla kyllä väärässäkin.
Asia voisi olla toisin ainakin siinä tapauksessa jos leski olisi testamentilla saanut vallintaoikeuden vaikka vain vähäiseenkin osaan ensiksi kuolleen omaisuudesta. Silloin jouduttaisiin kysymään, sovelletaanko asiaan PK 3-luvun määräyksiä PK 12:1 linkkisäännön perusteella. Silloin voisi käydä niinkin että ositusta ei voitaisi tehtä KKO 1997:107 ennakkoratkaisussa annetun oikeusohjeen perusteella. On tosin epäselvää, voidaanko tätä ratkaisua soveltaa ollenkaan silloin kun puolison perintöoikeutta on muotoiltu testamentilla ja mikä merkitys on sillä että vastakkain ositus- tai pesänjakotahoina on kaksi kuolinpesää. (Oikeuskirjallisuudessa ei olla edes yhtä mieltä siitä, onko KKO 1997:107 edes lain mukainen vai ei.) Jos leski on kuitenkin saanut vain hallintaoikeuden kuten ap kertoi, tai on pätevästi luopunut vallintaoikeudesta ottamatta sitä ensin vastaan ja selittämällä ottaneensa vastaan vain lakimääräisen oikeuden hallita jäämistöä rintaperillisen jakovaatimuksen esittämiseen saakka, ei tätä kysymystä tarvitse tarkastella.
Tällaisen löysin netistä:
"Leski ei ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison oikeudenomistajille (ns. tasinkoprivilegi). "
Jostakin olen saanut sellaisen käsityksen että nyt molempien kuoltua sattaisi olla mahdollista että noita tasinkoja ja avio-oikeuksia saattaa ensimmäiseksi kuolleen köyhemmän puolison testamentinsaaja vaatia..??
Viimeiseksi kuollut rikkaampi puoliso ei mahdollisesti ole käyttänyt oikeutta kieltäytyä tasingon maksusta siinä vaiheessa kun ensiksi kuolleen köyhemmän perunkirjoitusta oli tehty. Ensiksi kuolleen perunkirjaa en kuitenkaan ole saanut nähtäväkseni, joten epävarma olen tältä osin.
>>eikä mitään tasinkoja siirry kun köyhempi kuoli ensin, tai siis varakkaamman ei ole pakko maksaa tasinkoa
Lainhuudatettu kiinteistö. Edelleen epäselvä minulle. Jos esim. itselläni on yksin lainhuudatus kiinteistöön, ja olen naimisissa ilman mitään avio-ehtoa jne. onko minulla tässä tapauksessa oikeus testamentata kiinteistö haluamalleni taholle, ilman että vaimon avio-oikeudet kärsisivät. Eli saanko päättää itse omasta sukuni hallussa olleesta kiinteistöstäni. Oletetaan ettei rintaperillisiä olisi kummallakaan.Rahavarat ja muu omaisuus, paitsi kiinteistö siis jakautuisivat kuitenkin normaalisti puoliksi yhteisenä omaisuutena.
>>Rahavarat ja muu omaisuus, paitsi kiinteistö siis jakautuisivat kuitenkin normaalisti puoliksi yhteisenä omaisuutena.
Jotenkin tuntuu että tässä tilanteessa on ositusta ja testamenttia sotkettaessa tultu ylitettyä joku systeemiraja jota ei olisi saanut ylittää. Kumpikin ositustaho eli testamentinsaaja perustaa oikeutensa ainoastaan tehtyyn testamenttiin, heillä ei ole AL 85.1 §:n suomaa absoluuttista oikeutta vaatia ositusta ex lege. Jos molemmat testaattorit ovat suunnitelleet jäämistönsä jaon lopputuloksen yksityiskohtaisesti esineellisesti niin että mitään ei jää testamentilla määräämättä, miksi toisella testamentin saajalla olisi parempi oikeus saada osituksen kautta jotain enemmän kuin mitä on testamentattu? Osituksessa on sovellettava sitä mitä perinnönjaosta on säädetty. Perinnönjaossa testamenttia on niin tulkittava, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Ei avio-oikeuden pitäisi olla mikään pakko-oikeus joka estää aviopuolisoiden keskinäisen testamentin toteuttamisen vainajien viimeisten tahtojen mukaan. Testamenttioikeuden tärkein periaate ei toteudu.
Jos varakkaampi leski olisi toimittanut osituksen eläissään, hänen vetoamisensa tasinkoprivilegiin olisi epäilemättä menestynyt. Kuitenkin hän on jostain syystä jättänyt oman testamenttuskompetenssinsa kannalta suotuisan osituksen tekemättä, miksi? Ehkä hän on erehtynyt laintulkinnassa ja sen vuoksi omassa testamentissaan määrännyt osan rahavaroistaan miehensä testamentin saajalle. Hän on luullut että muuten tämä toinen saaja saisi liian vähän. Vertaa KKO 2002:23: "Viimeksi kuolleen puolison testamentissa oli puolet omaisuudesta määrätty puolisoiden ainoalle pojalle ja tämän lapsille sekä toinen puoli testamentintekijän veljien lapsille. Testamentin täytäntöönpanon sen sanamuodon mukaisesti esti rintaperillisen lakiosavaatimus. Sen määrä, ottaen huomioon myös lakiosa ensiksi kuolleen puolison jälkeen, oli 62,5 prosenttia.
Testamenttia tulkittiin siten, että vapaaosa kokonaisuudessaan oli jaettava veljien lapsille. Perusteena oli arvio siitä, mitä testamentintekijä olisi määrännyt, jos hän olisi ottanut huomioon lakiosasäännöstön vaikutuksen perinnönjakoon."
Ehkä tässä tapauksessa lesken testamenttia olisi tulkittava perustuen arvioon, mitä testamentintekijä olisi määrännyt, jos hän olisi ottanut huomioon osituksen vaikutuksen. Eli siis minkä miehen testamentinsaaja saa osituksessa, sen hän lesken testamentistä menettää.