Ihan hullua...
Se paikka ei olut yhtään tuttu
eikä se valo
joka laskeutui keltaisten lehtien läpi maahan
ei - se ei ollut samanlainen
kuin valo luonasi
Silloin joskus
Ei tuoksunut tutulta
ei maistunut juuri miltään
Oikeastaan mikään ei ollut
kuin olla pitäisi
Ja kuitenkin
Sinä olit siinä
Ihan tuosta vaan
yhtäkkiä
kuin taivaalta tipahtaneena
Ihan hullua
Miten sitä pitää nipistää itseään
että uskoisi
Tai lakkaisi haaveilemasta
Se paikka ei olut yhtään tuttu
eikä se valo
joka laskeutui keltaisten lehtien läpi maahan
ei - se ei ollut samanlainen
kuin valo luonasi
Silloin joskus
Ei tuoksunut tutulta
ei maistunut juuri miltään
Oikeastaan mikään ei ollut
kuin olla pitäisi
Ja kuitenkin
Sinä olit siinä
Ihan tuosta vaan
yhtäkkiä
kuin taivaalta tipahtaneena
Ihan hullua
Miten sitä pitää nipistää itseään
että uskoisi
Tai lakkaisi haaveilemasta
Vastaukset 12
Vanhimmat
mikä dunnelma ja mystisyys tässä
runossa on !
Ei, ei tähän yksinkertasesti pysty
eikä kykene hei kirjottamaan vastista,
vaikka kuinka tekiskin mieli - sorry.
Sie olet aikas uskomaton runoilijatar likka.
* huokauksia *
No höh... =)
Ei tähän aikaan aamusta tuu ensmäistäkään sanaa...
Hiivatti !
Eiku - Kiitos =)
(herrantähden)
houkutteli lukemaan. Pidän siitä. Se on jo itsessään runo, ja millaisen paradoksin se sisältääkään. Ällistyttävää. MERENRANTA - JOTA EI OLE. Lauseen loppu kumoaa alkuosan, ja että niin voisi olla pitää olla jotain mikä kumotaan. Ja mikä vielä kumottunakin - ja toiselta puoleltaan nimenomaisesti juuri silloin - on jotain mitä ei ole.
Ai jai... Nyt tulee kyllä vastaruno...
sumuisten aamujen läpi
joskus katselemme maailmaa
jota ei ole
ja haaveilevissa sydämissämme kuulemme sumun läpi
jotain mikä on
se elää meissä
niin kuin maailmat joita ei ole
aina elävät kaipauksina ja unelmina
tyhjät ja täyttymättömät kohdat
kosketuksina joita odotamme
yksinäisten öiden vellovassa avaruudessa
oksa kopsahtaa ikkunaan ja putoan
avaruudesta putoan takaisin
käännät kylkeä
ja löydän taas itseni
tässä sumuisessa aamussa,
läpi toteutumattomien haaveiden
sittenkin myönnän
tämä aamu on paras
vaikka on sumua se on sittenkin paras
koska se on ainoa
en voi koskettaa sinua sellaisena mitä et ole
ja jos kirkkaisiin haaveisiin pakenen elämän kipeää sumua
kadotan käsistäni senkin mitä on
ja mikä voisi olla totta
niin paljon enemmän ja kauniimpaa kuin unelmat
jos vain haaveileva sydämeni
suostuisi kaiken läpi
avartumaan maailmaan mikä on
rakkaani
sumuisten aamujen läpi
joskus katselemme maailmaa
ja haaveilevissa sydämissämme kuulemme sumun läpi
olkapääteni vasten hän hengittää
Eihän koskaan lakata haaveilemasta. Maailma näyttää aina hiukan toiselta sumun takaa...
haaveilemasta. :)
Tahdon elää maailmassa joka on... koskettaa elävää puuta, laittaa käteni virtaavaan veteen... ja jos maisema on alaston, vesi kirvelee kädellä... se on sitten se maailma, en halua paeta sitä unelmiin vaan mieluiten kohdata itseni siinä juuri... oman alastomuuteni ehkä, sisimpäni kirvellyksen, kysyä mistä se aiheutuu ja mitä se on.
Mutta tietysti... on haaveita ja haaveita. Siinäkin on eroa. Pakeneeko elämää haaveisiin vai ovatko ne luonnollisia toiveita, haluja, mitä kuuluukin olla - ja jos ehkä ne ovat sopusoinnussa elämän luonteen kanssa, jos ehkä ne voivat toteutua?
Voihan käydä niinkin että tarpeeksi monia pettymyksiä koettuaan lakkaa haaveilemasta ja tulee kyyniseksi. Onko se sitten hyvä? Ei, luulen että se on muuri millä haavoittunut ihminen suojaa itsensä koska ei ole vielä oppinut kohtaamaan todellisuutta...
Niin monenlaisia kipuja on tässä rikkinäisyyksien maailmassa...
Syvin ja tärkein haaveeni on kohdata elämän todellisuus ja lähimmäiset sellaisena kuin he ovat, oppia kohtaamaan itseni sellaisena kuin olen, rakastaa lähimmäistäni kaikesta huolimatta, nähdä hänen ainutlaatuisuutensa silloinkin kun tekee kipeää, silloinkin kun hän on se joka aiheutti kivun.
Se on haave minkä uskon olevan sopusoinnussa elämän kanssa. Sen haaveen toteutumista olen kiitollisena kokenut, ja sellaisina hetkinä huomannut kuinka sumu hälvenee maiseman edestä. Tämä käsillä oleva todellisuus - on sittenkin aina vain paras.
♥
Sen ei pitänyt mennä niin
ei alkuunkaan
yhtään
Siinä oli jotain väärää
jo ensi metreillä
Ja kuitenkin
jotain niin oikein
kuin kaikki olisi tarkoitettukin
Juuri niin
Ja siinä jossain
haaveen ja toden häälyvällä rajalla
minä hengitin
Enemmän kuin en koskaan ennen...
- - -
Sinun nimimerkkiisi tulisi lisätä jokin varoitustarra !!!
Pitkäaikainen altistus saattaa aiheuttaa hypomaniaa
=)
Kiitos
Tarkoitatko veteen piirrettyä viivaa?
Olet veteen piirretty,
kosketan lihassasi veteen piirrettyä viivaa
Ihon sisältä väreilee minua vasten
meri
merenranta
rannan viivat kuulokuvia
Kiven hankausta vettä vasten,
ja vesi kuluu
Niin kuin aika kulumme toisissamme
kunnes jäljellä on enää vain
eleetön pinta,
ja niin huomaa hän
peilautuvissa ajatuksissa syksyisenä iltana
että kaikki mitä oli
ennen,
silloin kun meri vielä myrskysi ja
pusertui vasten
oli kuvitelma,
jotain mitä hänen kauttaan tavoitin
millaisena hänet näin,
millaisena häntä tarpeeseeni käytin
ja minkä alle katosi hän itse:
Tarkoitatko veteen piirrettyä viivaa?
kysyn rantojasi vasten
Tässä eleettömässä pimeässä
missä kätesi seisahtuvat ilmaan,
tähdet putoavat taivaalle
pelkästään vain tuikkiviksi valoiksi
kertomatta mitään, maalaamatta mitään
Lopulta
Puhumme siis toistemme läpi sanoja
joilla ei ole merkitystä
Ja kuitenkin hassua juuri tässä merkitsemme toisillemme niin paljon
se on täytynyt tehdä aikoja sitten.
oli se sinun näköinen juttu. :=))
Et Sinä ole lakannut
et vain muista nyt että se tehdään juuri noin =)
Kiitos Jokunen !
olen aikoja sitten.
lakannut haaveilemasta, parempi niin kuin satuttaa itseään.
ei en muista, koska muistot voivat satuttaa.
ja olenkin rakentanut/rakennan muuria.
ole hyvä.
Kiva-kivasta tuli mieleen joku Tyynen valtameren saari, semmonen, jossa on muutama puu enemmän kuin yksi; palmuja, tiettävästi. Ai hitto kun tekisi mieleni matkustaa, mutta nyt on asiat näin ihanasti että ei tulis mieleenkään. Vauva kävi tänään vyöhyketerapiassa ja tulokset olivat melko hyviä, asiat aukesivat ja jännitykset lamaantuivat. Hierojakin oli aivan älyttömän kaunis nainen, mutta uskollisena faijana pidin suuni kurissa ja tapailin sujuvia liikkeitä kuin muistaakseni ne tarkoin jälkeen päin. Ajatuksenani ei ole ollut viedä keneltäkään työtä vaan oppia lisää elämän eksotiikkaa. Puolustan aina pienyrittäjiä, suurista viis.
Ja kuten sanoin, runosi oli kiva-kiva.
Mulle siitä tulee mieleen ne pääsiäissaaren kivipäät
(semmosia kyllä näkee elävänäkin tuolla ulkona - siellä missä on se totuus...)
*hirnuaa ja vakavoituu hetkeksi*
Oletko ajatellut että se vyöhyketerapia tekisi hyvää Sinullekin !!
Koliikin eräs hoitokeino on rentouttaa imettäjä - stressihormoonin määrä maidossa laskee ja kaikki ovat paljon rauhallisempia...
Sinua minä kiitän !!