Minna häätöön! Ei jakseta kattoo enää tollasta hevosnaamaa.
Hirveä muija!
Hirveä muija!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Munkin mielestä Minna näyttää hevosnaamalta - oikein sellaselta vanhalta konilta.
Ja kun avaa suu niin näkyy ruokatorveen asti ja ääni on sen mukainen. Inhottava.
Minna on manne - eli mustalainen - siksi romaanisukuun on huonot suhteet kun on lähtenyt omille panoteilleen. On häpeäksi heille. Tunnusmerkit pistävät silmät, käyrä nenä ja musta kenkälankkitukka.
Suu, kuin seitsemän leivän uuni. Suuhun mahtuu isompikin miehen kalu.
Alapää on yhtä levällään , kuin on suukin.
eikä edes siihen tarkoitukseen tarvita noin suurta suuta.
Pääasiassa on hiljaa, ettei ärsyttäisi ketään, sillä strategialla pääseekin varmaan aika pitkälle.
Ehdotan, että sen pitäisi kyllä saada lopputili terkkarin työstään, jos sillä nyt tosiaan sellainen on ollut.
Ikinä en menisi tuollaisen terkkarin pakeille.
Olkoon mikä on, mutta ei taida joutua häätöön ihan lähiaikoina. Ei ole saanut yhtään häätöpistettä keneltäkään ainakaan kuuteen viikkoon. Talon pidetyin henkilö. Jos suosio ei jostain syystä käänny tai häätöön oteta useampia ihmisiä niin tätä menoa on menossa kolmen parhaan joukkoon.
nainen, vaikea ymmärtää, mitä Esa olisi nähnyt siinä - muuta kuin, että jos Esa oli ollut kauheassas puutteessa ja lopulta luuli, että siinä on nainen, jolta saa -
ehkei kukaan ollut aikaisemmin ratsastanut Esalla, ehkä siinä on se selitys, ihan kuin Anssi Viskarin porno-ohjelmassa, joku nuori surkean näköinen nainen, joka tuli sille ekaa kertaa, kertoi, ettei se olisi ratsastanut aikaisemmin, ei varmaan, koska jos on ahtaat paiakt ja miehellä iso. niin eihän se edes ole nautinto naiselle ennen kuin paikat vähän venyy.
(tämä sopii tälle kanavalle, koska jos koko ohjelma BB muka sopii alle 18-vee ja tälle julkiselle palstalle, jossa ei varoiteta sopimattomasta aineistosta alle 18-vee)
Löhöö sohvalla kaiket päivät suu levällään.Esa.J. kun näkee Minnan nyt telkkarissa niin luulis sen miehen katuvan.Esa ei tuollaisen luntun kanssa rupea olemaan.Ne jutut tuli vaan tuolla talossa,Esa on sen verran fiksu,että saa parempia naisia.Hän unohtaa Minnan ja alkaa elää normaalia elämää,mihin Minna ei kuulu.Esalla on jo säpinää!
pipipäiset ihmiset ootte raasuja. Eikö elämässänne ole muuta sisältöä, kuin miettiä tuntemattoman naisen seksielämää ja analysoida sitä. Olisi tosi hauska nähdä, millasella pärställä on varaa kirjoitella tollasia. Tosi säälittäviä olette.
Oleppas hiljaa, täytyyhän talossa olla yksi lahkolainenkin, näyttää kuinka kristitty ihminen Elää ja Käyttäytyy ;D
Ei vielä, ensin ulkolaiset naiset ulos talosta.